Translate

tiistai 24. elokuuta 2021

Kelloköynnökset

 

Siemenestä kasvattamani kelloköynnökset ovat kasvaneet tänä kesänä suurissa ruukuissa terassin portaiden kahta puolta.


Mietin useamman kerran hellejakson aikana, että mahdoinko istuttaa ne tällä kertaa ihan väärään paikkaan, paikkaan jossa joudun kastelemaan niitä jatkuvasti pitääkseni ne hengissä ja hyvinvoivina.


Ja kastelukannun varteen pitikin tarttua lähes joka päivä ja lannoittaakin säännöllisesti.


Lohdutin myös itseäni, että jollei kukkia sattuisi tulemaankaan, niin onhan köynnös kaunis ilman niitäkin kiivetessään värikkäine lehtineen terassin valkoisia tolppia ja kaiteita pitkin.  


Avautuvia nuppuja on kuitenkin alkanut ilmaantua ihailtavaksi ihan mukavasti ja koen vaivannäön hoidon suhteen olleen ihan kukinnankin kannalta kannattava.


Sohvan tyynyt vein jo köynnöksen ja sateen tieltä autotalliin, sillä tuskinpa niille tulee olemaan käyttöä enää tänä kesänä.

Mukavaa tiistai-illan jatkoa.


13 kommenttia:

  1. Kiitos, tajusin mikä vikana kun oma kelloköynnökseni ei kuki. En ole lannoittanut sitä kertaakaan istutuslannoituksen jälkeen. Mikä moka, eikä sitä taida ehtiä enää korjata. Sinulla kasvaa köynnös upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös vaatii kyllä lannoitusta, jotta sen saa kukkimaan. Voi olla, että nyt lannoitus ei ehdi enää vaikuttaa kukintaan, mutta ainahan voi kokeilla?

      Poista
  2. Kelloköynnös on ihana, minä lopetin kasvatuksen kun ei ehtinyt kunnolla kukkia.
    Hienoa, kun sinulla alkoi kukkimaan, toivotaan että lämpimiä ilmoja piisaisi mahdollisimman pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnöksen kukittaminen on välillä hieman haasteellista. Viime kesänä kasvatin köynnöstä kasvihuoneessa ja se teki vain muutamia nuppuja. Vain pari kolme ehti avautua ennen syksyn kylmiä.

      Poista
  3. Upeat kelloköynnökset! Onko kukinta aika normaalisti näin syyskesällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kukinta aika on aika myöhäinen, eli aikaisintaan heinäkuun loppupuolella tai sitten elokuussa. Jos kesä ei ole ilmojen puolesta suosiollinen, saattaa olla ettei köynnös ehdi kukkia lainkaan.

      Poista
  4. Kelloköynökset näyttävät hienoille. Ihanan erikoisen muotoiset kukat. Tuossa kahta puolta terassin portaiden kelloköynökset ovat upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös on mielestäni kaunein ja näyttävin yksivuotisista köynnöksistä. Aina sen kukinta vain ei onnistu toivotulla tavalla.

      Poista
  5. Kelloköynnös palkitsee kasvattamisen vaivan :). Nyt ne ainakin saavat vettä, tälläkin hetkellä sataa lotisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on.
      Vettä on satanut täälläkin ihan koko päivän.

      Poista