Translate

tiistai 28. helmikuuta 2023

Helpot, siemenistä kylvettävävät kesäkukat 1

Oopiumiunikot ovat perinteisiä koristekasveja

Päätin tehdä lähestyvän kevään kunniaksi, sekä myös hiljalleen päälle vyöryvään keväänkaipuuseen, postauksen hyviksi osoittautuneista, siemenistä kylvettävistä kesäkukista.  
  
Aloitan unikoista, jotka ovat upeita kesäkukkia ja kylväytyvät vuosi toisensa jälkeen kasvupaikkansa läheisyyteen. Ylimääräisiä siementaimia joutuukin tästä syystä jopa poistamaan ihan reilulla kädellä.


Värit ovat hyvin kauniita ja ....


kukat osin suuria ja näyttäviä.


Kukat risteytyvät ilmeisesti keskenään, koska erilaisia värimuunnoksia on tullut vuosien aikana. Alkuaan  olen saanut pussillisen unikonsiemeniä Kotipuutarhalehden tilaajalahjana.


Tämä kaunotar löytyi kasvimaan lavakauluksesta.




Valo siivilöityy kaunisti silkkimäisten terälehtien läpi ja.....


kukan keskusta heteineen on lähemmän tutkimisen arvoinen.










Unikkon siemenkodat soveltuvat monenlaisiin asetelmiin. Siemenkota sisältää valtavasti pieniä siemeniä. Oman kokemukseni mukaan siementen kypsyttyä ne voi hyvin ripotella haluamaansa kasvupaikkaan jo heti syksyllä. Kevätkylvöjä en ole tehnyt muistaakseni vuosikausiin muutoin, kuin silloin, kun olen hankkinut uusia unikonsiemenlajikkeita. Siemenet ovat yleensä kypsiä, kun siemenkodat muuttuvat väriltään ruskeiksi ja siemenkodan "kruunun" alla olevat pienet aukot avautuvat.



 
Näiden silkkiunikkojen siemeniä toin aikoinaan lomamatkalta Italiasta. Nämäkin siementävät unikkojen tapaan runsaasti ja vuosittaista karsimista joutuukin tekemään, jollei halua niiden leviävän holtittomasti.

14 kommenttia:

  1. Ihania, ihania kukkia sulla siellä on pian tulossa! Kiitos sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kuvat miellyttivät.
      Aurinkoista viikon jatkoa sinulle.

      Poista
  2. Kiva postaus minulla kun kesäkukkia ei ole tai taitaa olla juurikin yksi unikko .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin päätän joka kevät kylvää paljon kesäkukkia, mutta aina niitä lopulta tulee hankittua aivan liian vähän.

      Poista
  3. Kauniita kukkia ja ihania kesän värejä <3 Aurinkoista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Upeita! Saarenmaalla oli punaisia unikoita pelloilla, uskomattoman kaunis näky

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välimeren maissa lomaillessa näkee usein teiden varsilla valtoimenaan kukkivia silkkiunikkoja.

      Poista
  5. Unikot ovat kauniita kukkiessaan mutta valitettavasti kukat kestävät todella lyhyen hetken. Siemenkodatkin ovat kyllä koristeellisia. Minä ostin aikanaan yhden sekoituspussin eri punaisen sävyisiä pioniunikkoja mutta vuosien varrella sekaan on ilmestynyt tuollaisia yksinkertaisia ja monivärisiä unikkoja, joita näissä kuvissa on. Onneksi kerrannaisiakin tulee vielä. Joka vuosi vähän jännitän, millaisia kukkia niistä ilmestyy. Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksittäinen kukka ei kestä kauan, mutta muutoin kukkia puhkeaa kukinnan alettua
      mielestäni pitkään.
      Aurinkoista maaliskuuta myös sinulle.

      Poista
  6. Mikä kaunis kukkavalikoima, ne ovat kaikki upeita ja piristävät päivääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva jos toivat piristystä päivääsi Maria.

      Poista
  7. On siinä monellaasta kukkaa. Ittellä vaan pinkkiä kerrattua.

    VastaaPoista