Translate

sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Kurkkaus varastoon



Tänään päätin käydä lämpimässä varastossa kurkkaamassa miltä siellä talvehtimassa olevat kasvit näyttävät. Vanhakantainen daalia Brunäs oli tehnyt jo muutamia hailakan vihreitä ja pieniä lehdenalkuja. Muut daaliat ovat kuivaan turpeeseen peitettynä laatikoissaan, joten en alkanut niitä sieltä esiin kaivelemaan. Uskon kuitenkin niidenkin tilanteen olevan ihan hyvä.

Viime kesänä kauniisti kukkinut sinisarjakin näyttää ilokseni ihan pirteältä ja elinvoimaiselta.         

                               

Ikkunallisessa autotallissa oleva pelargonian raasku on kukkinut syksystä saakka, vaikka muutoin on kyllä surkean näköinen. Tämä yksilö on kuitenkin talvehtinut jo useamman vuoden ja tointunut aina kesän aikana kukkimaan kauniisti.                                                    


Sorvarinlaakeri on myös ollut takuuvarma talvehtija, mutta nyt pelkään kuinka sen kanssa tulee käymään. Se oli jouluun saakka lämpimässä varastossa ja unohdin sen kastelun pitkäksi aikaa ihan täysin. Nyt se on autotallissa, jossa muistan kastella sitä paremmin. Leikkasin laakerin oksia reilusti ja toivon parasta.



Sorvarinlaakeri muistuttaa hieman puksipuuta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille.

21 kommenttia:

  1. Hienosti olet saanut kasvit talvehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunallinen varasto on osoittautunut hyväksi talvetuspaikaksi.

      Poista
  2. On sitkeä pelargoni kukkiessaan. Toivottavasti dahliasi selviävät kaikki hyvin talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonia on tosiaan kukkinut koko talven. Nyt näyttää leikkaamattomana tosi raaskulta, mutta uskon pelargonin tapansa mukaan tuosta kesällä kohentuvan taas kuin uudeksi kasviksi.

      Poista
  3. Kyllä ne vielä ilahduttaa sinua eri näköisenä kunhan hieman aikaa kuluu . Minä toin sisälle mökkiin jo muutamia .

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttävät talvetetut kasvisi minun silmiini. Sorvarinlaakeri on itselleni uusi tuttavuus, näyttää kivalta ruukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorvarinlaakeri on aika harvinainen. Se on ollut hyvin kestävä. Nyt harmittaa, jos sen huolimattomuuttani menetän.

      Poista
  5. Oi näitä iloisen odotuksen päiviä, sinulla ja muilla puutarhaihmisillä 💚💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta ovat sanasi. Mukavaa, kun kaikki ihanuus on vielä edessä.

      Poista
  6. Sielläkin on talvetukset onnistuneet hyvin :) Tosiaan, näyttää kovasti puksipuulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä tosin sitten lopullisesti näkee kuinka tulee käymään?

      Poista
  7. Hyvin näyttävät talvetuksesi pärjäävän. Toivotaan, että laakerikin virkistyisi. Nätti tuo pelargoni. Joskus ne innostuvat kukkimaan läpi talven ja jatkavat vielä kesänkin siihen perään. Mukavahan niitä kukkia on talvellakin katsella. Aurinkoista laskiaistiistaita!

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkistä, pitäisi käydä kurkkaamassa miltä meidän autotallissa näyttää...

    VastaaPoista
  9. Pelargoni on aika raasku, mutta eiköhän se tuosta tokene leikkauksen ja kevään myötä?
    Kiitos samoin.

    VastaaPoista
  10. Oi, sinisarja on kyllä kaunis kasvi!
    Mielenkiintoinen on myös tuo sorvalinlaakeri.

    VastaaPoista
  11. Siälähän o jo pirteetä tapauksia. Mulla sinisarijat ruskettaavat kaikki leheret talaveksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon kuivuneita lehtiä on minunkin sinisarjassani.

      Poista
  12. Onpas ne talvehtineet hyvin ja nyt jo alkuun lähdössä 🤭 Minua epäilyttää, että omani eivät ole talvehtineet aivan yhtä hyvin, mutta sen näkee sitten, miten lähtevät kasvuun.
    Heitin sinulle Koska kukkii? -haasteen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinunkin talvetettavat kasvisi selviävät hyvin kevääseen.
      Kiitos haasteesta. Sainkin sen myös Betweeniltä. 😊

      Poista