Translate

maanantai 25. syyskuuta 2023

Kanttarelleja ja uuden pergolan työstöä

Sain viikonloppuna kännykkääni viestin poikani anopilta, jossa hän kysyi haluaisimmeko kenties korillisen kanttarelleja? No arvaatte varmaan mitä iloissani vastasin. Tänään Helsinkiin menon yhteydessä ystävämme sitten toivat kaksi ämpärillistä tuoreita kanttarelleja meille kotiin toimitettuna. 

Ajattelimme ensin, että laitamme kanttarellit 30- asteiseen uuniin kuvumaan, mutta totesimme, että järkevämpää on höyrystää sieniä pannulla enimmän nesteen poistamiseksi, jäähdyttää ja pakastaa sienet nesteineen pakastuspusseihin. 

Saimme lisäksi myös hieman mustatorvisieniä, joka monen mielestä on ihan parhaimpia ja herkullisimpia sieniä. Näistä tehdäänkin tuoreina mustatorvisienikeitto ja niistä tuoreista kantarelleista, jotka jätimme pakastamatta, kantarellikastike.

Uusi pergola on hiljalleen valmistumassa entisen puretun köynnösseinämän tilalle tonttimme rajalle.


 Kaikki pystytolpat ovat nyt valmiiksi paikoilleen juntattuina, odottamassa yläpuita, joiden rakennetta onkin hieman mietittävä. Ei nimittäin ollut aivan varmaa, että nuo tolpat saadaan noille paikoille, koska tuolla alueella kasvoi aikoinaan useita suuria kuusia, joiden juurakoita ei poistettu. Joten suunnittelu eteneekin rakentamisen myötä.

16 kommenttia:

  1. Olen itse laittanut kaikki kanttarellit siten, että puhdistuksen ja pesun jälkeen haihdutan nesteet pannulla ja pakkaan ne tiiviisti pusseihin pakastusta varten. Olen jo putsausvaiheessa pilkkonut kanttarellit pienemmiksi (oma tapani), koska käytän ne talvella joka tapauksessa pieninä paloina risotossa, kastikkeessa tai muuten. Paloiksi silputut kanttarellit saa pieneen napakkaan tilaan pussissa. Kuivaamisesta minulla ei ole kokemusta, joten muut tietävät siitä varmasti enemmän. Olen säilynyt ainakin 10 ämpärillistä tällä tavalla, mutta pieneen tilaan mahtuvat.
    Onpa jännittävää nähdä, millainen pergola tuonne valmistuu! Meillä on kaikki puutarhan tai arboretumin rakennusprojektit pitänyt tehdä juuri samalla tavalla eli olen katsottava, mitä tehdessä syntyy, koska etukäteen ei tiedä, millaisia kiviä maan sisällä on alkuperäistä suunnitelmaa muuttamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienien pakastamisesta on hieman toisistaan poikkeavia ohjeita. Pannulla enimmän nesteen höyrystäminen ja lopun sieninesteen kanssa pakastaminen on kuulemma hyvä tapa. Poikani myös kertoi, että näin pakastaen sienet pysyvät mehevinä.
      Pergolan tolppien pystytyksessä oli tosiaan oma jännitysmomenttinsa, sillä olimme varautuneet siihen, että tolppien tielle saattaa osua puunjuuria tai kiviä. Onneksi eteen ei kuitenkaan tällä kertaa tullut ongelmia.

      Poista
  2. Pergolasta tulee varmasti hieno. Niin kauniita muotoja jo sillä alueella valmiina!

    VastaaPoista
  3. Tolppien paikoilleen saaminen on jo iso askel pergolassa.
    Nam, mitä sieniä! Mustatorvisienikeitto on herkkua, jota liian harvoin saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolppien saanti pystyyn ongelmitta oli kyllä iso helpotus. Nyt sitten mietintää, miten projektissa tullaan etenemään.
      Mustatornisienikeittoa en ole aiemmin saanutkaan. Katsotaan miten sen kanssa onnistutaan.

      Poista
  4. Upea määrä kantarelleja. Noista tekee jo useamman aterian talven aikana.
    Minäkin pakastan sienet käytettyäni niitä ensin nopeasti pannulla. Pysyvät mehukkaina ja menevät pieneen tilaan.
    Mielenkiinnolla odotan, miten pergolanne edistyy. Tolppien pystytys lienee se vaikein vaihe, jos maassa on juurakoita. Aitaa laittaessamme muutama vuosi sitten joidenkin tolppien kanssa jouduttiin tekemään paljon töitä. Valmiit aitaelementit eivät antaneet pahemmin liikkumavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä kotiin kannettuna. Pakastaminen taitaakin olla se paras tapa säilöä kanttarelleja.
      Tolppien pystytys on aina hieman arpapeliä, kun saa jännittää tuleeko eteen puunjuuria tai kiviä. Saattaa olla, että rakennelma ei valmistu täysin vielä tänä syksynä. Paljon riippuu tietenkin myös ilmoista.

      Poista
  5. Mahtava määrä kantarelleja. Ihanat havut, taitavasti leikatut.

    VastaaPoista
  6. Ystävät osaavat välillä yllättää iloisesti.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  7. Ihana määrä sieniä . Minä pakastan myös omani . Olemme joskus saaneet aivan hurjan määrän mustia torvisieniä jotka kuivatimme paperien päällä saunassa. Niitä oli niin valtava määrä että näin oli toimittava . Kun olivat kuivuneet musersin ne ja säilöin lasipurkkeihin. Käytin keitoissa ja sämpylöissä . Sen jälkeen en ole nähnyt edes vilahdusta näistä sienistä .
    Ihana alue muodostumassa ja hyvin leikatut tuijat .
    Meillä on tuijat vielä leikkaamatta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieniä saimme ystäviltä kyllä yltäkylläisesti.
      Pyysin miestäni poistamaan tuosta alueelta yhden tuijan kokonaan, sillä tuijat tulivat alkuaan istutettua hieman liian lähekkäin. Kuten kuvasta näkee tuon muotopuoleksi kasvaneen tuijan vasemmalla puolella näkyy poistetun tuijan kanto. Katsotaan joudunko poistamaan vielä lisää havuja alueelta, jos ne eivät kerta kaikkiaan tule istumaan ja soveltumaan uuteen pergolaan. Katsotaan kuinka käy?

      Poista
  8. Uutta tulossa. Mielenkiinnolla seuraan.

    VastaaPoista