Translate

tiistai 26. syyskuuta 2023

Kasvihuoneen syyssiivous

 

Eilen sään ollessa mitä parhain päätin pestä ja siivota koko kasvihuoneen. Aloitin pesemällä ensin ikkunoiden yläpuoliset poikkiparrut, sekä ikkuikunoiden ja oven pielet. Sitten imuroin lattian ja pesin lopuksi kaikki ikkunat sisäpuolelta puhtaiksi. Ulkoa ikkunat ovat vielä pesemättä, mutta enköhän ehdi hoitaa asian jossain vaiheessa syksyä.

                          

Kannoin myös terassila kesän olleet terassikalusteet imuroinnin ja pintojen pyyhinnän jälkeen kasvihuoneeseen. Sohvan pehmusteet ovat vielä laittamatta paikoilleen. Tosin eipä niitä kasvihuoneeseen voi talveksi jättää muutoinkaan homehtumisen vuoksi. 


Ostin muutama päivä sitten pienen ruukkuhavun ja sille kaveriksi koristekaalin, jotka laitoin pöytää piristämään.


Pojaltani äitienpäivälahjaksi saamani ruusubegonian nostin jo hyvissä ajoin syyskuun alkupuolella kasvihuoneeseen. Kesän se vietti terassin pöydällä.


Siivouksen jälkeen nostin myös ulkona ruukussa olleen daalian sisälle kasvihuoneeseen, jossa se saakin olla siihen saakka, kunnes vien sen varastoon talveksi.


Talven jäljiltä kuoleman kielissä olleet mehikasvit nostin jo keväällä kasvihuoneeseen ja melko pian ne alkoivatkin elpyä.

Ihanat syyssäät sen kuin jatkuvat. Nautitaan näistä kuukauden viimeisistä päivistä.


24 kommenttia:

  1. Siisti päätös kasvihuoneen kesäkaudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi vielä käydä päiväkahvit nauttimassa kasvihuoneessa ja fiilistellä halutessaan illalla kynttilöiden valossa.

      Poista
  2. Niin siistiä ja kaunista!
    Hieno syysasetelma ja ihanasti kukkivat vielä ruukkukasvisi. Daalian väri on todella herkullinen.
    Säät ovat olleet täällä päin aika epävakaiset, mutta aurinkoisia hetkiä on ollut melkein joka päivä. Koivujen lehdet eivät taida oikein saada ruskavärejä, mutta onneksi haavat ja pihlajat loistavat kauniina.
    Nautinnollista syyspäivää! 🤗🍂🧡

    VastaaPoista
  3. Ihanat kelit nyt tosiaan on. Kiva laittaa kasvihuoneeseen kaikkea silmän iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneeseen on kyllä kiva laittaa hieman syksyisiä juttuja.

      Poista
  4. Taitaa olla aikamoinen urakka pitää kasvihuone siistinä ja kunnossa, mutta vaivannäkö palkitaan kun se on sitten niin kaunis ja viihtyisä 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneen siivous on kyllä monen tunnin urakka, mutta kun työ on tehty, on olo tyytyväinen.

      Poista
  5. Sillä siisti - silmälle iloa!! Jottain tarttis täälläkin tehdä...

    VastaaPoista
  6. Nyt on kasvari valmiina seuraavaan kevääseen. Ja kaunis myös vaikka näiden hienojen syyspäivien kahvihetkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kasvarissa tulee varmaan useampikin kahvihetki vietettyä syksyn aikana. 😊

      Poista
  7. Siistiä jäläkiä tuli ja varmasti tyytyvääne miäli. Kasvari onki hyvä kesäkukkien viimmeene leposija ennen talavia, varsinki ku ovat viälä nuan hyvin kukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoukseen kuluu aina useampi tunti joten kivalta kyllä tuntuu, kun työ on tehty.

      Poista
  8. Kiva ilma puuhailuun. Tulee niin freesiä, kun pinnat puhdistuu.

    VastaaPoista
  9. Voi miten siistiä, olet ahkeroinut kovasti! Kukkasetkinvielä vielä niin hyvissä voimissa🌸🌼

    VastaaPoista
  10. Oi että on kaunista ja tunnelmallista.

    VastaaPoista
  11. Beautiful and comfortable greenhouse, Anemone. You washed her well. I still have two greenhouses to clean. I'll put potted roses there.

    VastaaPoista