Translate

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Päärynäpuu Pepi

Päärynäpuu 'Pepi' on tehnyt taas melko runsaan sadon. Nyt jännitän ehtiikö sato kypsyä syksyn aikana. Muutaman päärynän toin jo kokeeksi sisälle keittiöön. Testaan, kypsyvätkö ne kenties hieman raakoina huoneenlämmössä. Pepi hankittiin 2019 ja heti samana kesänä se teki jo kaksi päärynää. Pepin sanotaankin tulevan aikaisin satoikään ja ainakin meillä se on pitänyt hyvin paikkansa. 


 Pepi on itsepölyttävä, eli se ei tarvitse  toista päärynäpuuta pölyttyäkseen, vaikka hyötyisi kyllä ristipölytyksestä. Päärynäpuu tarvitsee lämpimän ja tuulelta suojaisen kasvupaikan. Meillä on melko tuulinen piha, joten kasvupaikka pitikin miettiä melko tarkoin. Ohjeissa päärynäpuut kehotetaan istuttamaan kohopenkkiin ja vettä läpäisevään maahan. Istuttaessa pyrimmekin antamaan puulle hyvät kasvuedellytykset ja ainakin toistaiseksi puu on viihtynyt paikallaan hyvin.

19 kommenttia:

  1. Hyvä Pepi ja te kasvattajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain jännätään ehtivätkö päärynät kypsyä?

      Poista
  2. Hieno tulos! Meillä on yksi päärynäpuu, jonkinlaisena erheenä kai hankittu. Yhtään päärynännäköistäkään ei ole näkynyt vuosikausiin ;) Puuttuu varmaan se pölyttäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa siltä, että lajike on ristipölytteinen eli vaatii toisen päärynäpuun pölytykseen.

      Poista
  3. Mahtavaa. 🍐🍐🍐 Harvinaisempi kuin omenapuu, mikä sekin on ihana 🍎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärynäpuulajikkeitakin on jo ilahduttavan paljon saatavilla omenapuiden lisäksi.

      Poista
  4. Meillä on neljä erilaista päärynäpuuta. Vanhimmat istutettu jo seitsemän vuotta sitten ja ihan ison puun kokoisia. Kasvavat ja näyttävät muuten viihtyvän, mutta ensimmäistäkään kukkaa niissä ei ole koskaan ollut, saati sitten hedelmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa kumma, jos mikään päärynäpuistasi ei kuki, jos muuten ovat hyvinvoivia.Tulee mieleeni viekö keväthalla kukinnan. Onko puutarhasi millä kasvuvyöhykkeelä?Liikaa lannoitusta saaneen päärynäpuun satoikä myöhenee, mutta tapauksessasi tästä tuskin lienee kysymys. Tuulelta suojaisen, aurinkoisen ja lämpimän kasvupaikan pitäisi kyllä saada päärynät kukkimaan ja tuottamaan satoa.

      Poista
    2. Ykkös- ja kakkosvyöhykkeen rajamailla ovat etelärinteessä.

      Poista
  5. Jopas näkyy olevan paljon päärynöitä, olisi kiinnostavaa kuulla, miltä hedelmät maistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vuoden päärynöiden mausta en osaa vielä sanoa, mutta viime vuonna jäivät kyllä melko puiseviksi, kun eivät ehtineet kypsyä ajoissa. Nyt toivon, että sekä maku, että kypsyys olisivat kohdillaan.

      Poista
  6. Meillä on samassa puussa myös paljon päärynöitä. Ne ovat vielä kivikovia. Saa nähdä miten hedelmien käy. Toinen päärynäpuu on ihan täynnä päärynöitä. Päärynät ovat pienempiä. Hedelmät ovat kypsiä. En tiedä mitä päärynöistä tekisi. Ne eivät mene keitettäessä muussiksi. Olen muina vuosina lohkonut hedelmiä, keittänyt hetken sokerivedessä ja laittanut pakkaseen. Muutama vuosi sitten viinintekijä kävi ostamassa koko sadon. Tulee kuulemma hyvin ja hyvää mehua. Taidan kokeilla hillon tekoa, jos sauvasekoittimella saisin hedelmän soseeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi on syyslajike ja niinpä joutuu aina jännittämään sadon kypsymistä. Sinänsä puu kukkii aina runsaasti, joten siitä saa ainakin paljon iloa.

      Poista
  7. Toivottavasti päärynät kypsyyvät, tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka käy. Paljon riippuu siitä tuleeko syksystä riittävän lämmin.

      Poista
  8. Jestas miten upea saalis päärynäpuussa... en tiennyt, että on eritavalla pölyttäviä hedelmäpuita... aina oppii uutta. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin puu teki satoa. Nyt vain toivotaan hyvää säätä, jotta sato ehtisi kypsyä.
      Kiitos samoin.

      Poista