Translate

sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Rönsyleimujen kukintaa



Nyt puutarhassa tapahtuu niin paljon kaikkea, ettei perässä meinaa pysyä.

Rönsyleimut kukkivat iloisesti sisääntulon viereisessä penkissä. Kuivuus kiusasi niitä sen verran pahoin, että jouduin tarttumaan kasteluletkuun ennen sateita.

Flammentanz köynnösruusu, jota jänikset parturoivat talvella, kasvaa rönsyleimujen keskellä punaisen tolpan oikealla puolella.  

Kuvassa näkyy myös tuppaita kukintansa jo lopettaneista Apeldoorn - tulppaaneista.

Siniliila rönsyleimu viereisessä muurikivipenkissä on harmikseni taantunut paljon viimeisten kolmen vuoden aikana. Ennen se verhosi penkin kasvit ja mullan pinnan lähes kokonaan peittoonsa. Penkissä kasvoi lisäksi myös puhtaan valkoista rönsyleimulajiketta, mutta nyt se on hävinnyt kokonaan. 

Tässä kuva liilasta rönsyleimusta sen ollessa vielä  täysissä voimissaan.


 Loppuun vielä kuva parhaillaan muurikivipenkin reunalla kukkivasta 'Candy Stripes' sammalleimusta.

Täällä satoi tänään iltapäivällä lisää vettä ja puutarhuri onkin asiasta enemmän kuin iloinen.

16 kommenttia:

  1. Hienoa, että saitte sadetta, meillä ei satanut yhtään. Sade olisi ollut tarpeen.
    Rönsyleimu ja sammalleimu ovat kauniita maanpeittäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, ettei sade ehättänyt sinne teille. Kaikki vesi on nyt ollut todella tarpeen.

      Poista
  2. Nämä ovat aina yhtä ihania! Ihana kukkapeitto :)

    VastaaPoista
  3. Voi että, ihanan kuuloista, että vettä tuli vielä lisääkin. Toivon hartaasti, että tulisi meillekin, mutta sadelupaus aina siirtyy ja siirtyy. Tällä hetkellä sitä on luvassa ensi viikolle. Toivottavasti se totetuu.
    Leimuissasi on ihanan hempeitä värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niin tunteen, kun sadetta ei kuulu ja maa huutaa vettä. Meilläkin saderintamat kulkevat usein kahta puolta ohi. Onneksi eilen oli onnea. Toivottavasti sielläkin pian sataisi. 🌧️🌧️

      Poista
  4. Apua miten ihania mättäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikivihreät rönsyleimut ovat kyllä kauniita kukkiessaan.

      Poista
  5. Ihanat leimut..Näitä löytyy meiltäkin .

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus miten kaunista ja yhtäläistä. Oikein kukkameri.
    Tätä täytyy ostaa meille, katsoin että K-raudassa oli tullut paljon perennoita myyntiin.
    Täytyypä poiketa siellä.
    Aurinkoa viikkoosi.

    VastaaPoista
  7. Komeat kasvustot rönsyleimuja ja sammalleimua. Hienoa, että teillä on satanut, jos kerta vettä kaivattiin. Meillä ei ole satanut ja sadevesivarastot ovat tyhjillään mutta maa on onneksi heti pinnan alta kosteaa. Toki juuri tehtyjä kylvöksiä joutuu kastelemaan mutta nautin nyt poutasäästä ja helteestä täysin rinnoin, kun sitä ei ole täällä pariin vuoteen kunnolla ollut.

    VastaaPoista
  8. Ymmärrän täysin, että nautit nyt lämmöstä ja helteestä, sillä muistan viime kesän olleen siellä teillä tosi sateisen. Täällä oli jo melko kuivaa, joten sade tuli ihan ”Kreivin aikaan”.

    VastaaPoista