Translate

sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Hankintoja ja synttärijuhlat




Hankkijan lehteä perjantaina selatessani huomasin, että siellä oli ihan säälliseen hintaan myynnissä mm. pikkustreeni 'Palibin'. Eilen käydessämme Hankkijalta lannoitteita ja multaa ostamassa kävin samalla valitsemassa tarjolla olevista taimista latvukseltaan mahdollisemman hyvän ja tasaisen mallisen pikkusyreenin. Palibin ei ole omajuurinen, vaan se on vartettu jonkun kestävämmän syreenilajin perusrunkoon.


Pidän todella paljon tästä pikkusyreenistä ja meillä onkin jo ennestään yksi 'Palibin', jonka istutin takapihan lankkupenkkiin muutama vuosi sitten.

Pikkusyreenin hyvä puoli on pallomaisen latvuksen ja kauniin kukinnan lisäksi myös se, ettei se vaadi paljon tilaa ympärilleen, vaan mahtuu pieneenkin tilaan ja pihaan. Yllä kuva kesäkuulta 2020.


Ostin samalla muutaman maanpeittoperennan, joita puutarhassa ei mielestäni koskaan ole liikaa. Mätäsleimua minulla on myös ennestään kirjastohuoneen ikkunan edessä olevassa muurikivipenkin reunassa kasvamassa. Se on hyvin kaunis kukkiessaan ja muodostaa hauskoja, tiiviitä ja tyynymäisiä mättäitä. Kukinta on touko- kesäkuussa. Sille kannattaa valita puutarhasta aurinkoinen paikka ja läpäisevä, kevyehkö maa.  


Mätäsleimua muurikivipenkin reunalla.


Lisäksi ostin vielä kolme patjaharsoa ja yhden loistosalvian. Patjaharsojakin minulla on ollut ennestään, mutta ilmeisesti en tarjonnut sille tarpeeksi läpäisevää ja kevyttä kasvualustaa, vaan se oli hävinnyt talven jälkeen kasvupaikaltaan. No nyt päätin kokeilla vielä uudemman kerran. Kukat ovat hyvin hennon vaaleanpunaiset, lähes valkoiset ja kukinta on kesä heinäkuussa.


Loistosalvia (Salviax superba)


Tänään olimme sitten viettämässä 11- vuotiaan lapsenlapsemme synttäreitä. Tarjoilut olivat maittavia ja sukulaisia ja läheisiä ystäväperheitä oli saapunut runsaasti juhlistamaan synttärisankaria.


21 kommenttia:

  1. Nätti syreeni! Ja kaikkea muutakin kivaa. Tästä se taas lähtee😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä Palibinista tosi paljon. Se kompakti koko on myös mieleeni.

      Poista
  2. Löysit hienon ja tuuhean syreenin. Toivotaan sille pitkää ikää ja runsasta kukintaa puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti se tulee viihtymään sille suunnittelemalleni paikalle.

      Poista
  3. Upea syreeni. Täällä ei ole puutarhamyymälöiden myynti veilä alkanut. Pakkasta oli viime yönä 7 astetta, joten kaikki paleltuisi vielä.
    Minulla kasvaa keskellä pihamaata kirsikkapuu, joka kirsikat ovat aivan kamalan makuisia. Se puu saa kyllä lähteä. Olisiko sinulla tiedossa makeaa lajiketta. Puu tykkää toki paikastaan ja kasvaa hyvin, joten samaan paikkaan uuden istuttaisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on puutarhassa vain suklaakirsikka ja siitä ei ole vielä tullut satoa lainkaan.
      Voisit ehkä kokeilla imelä- eli makeakirsikan jotain lajiketta. Netistä löydät tietoa niistä.

      Poista
    2. kiitos, pitää etsiä noilla hakusanoilla netistä.

      Poista
  4. Olipa hyvän mallinen taimi ja kaikkea muutakin kivaa löysit! Ajattelin poiketa Hankkijalla myös huomenna maalausreissulla. Teillä oli varmasti kivat juhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin valita latvukseltaan tasapainoisen pikkusyreenin ja valitsemani oli ainakin silmämääräisesti arvioituna minusta kyllä paras.
      Juhlat olivat onnistuneet ja tosi kivat. 😊

      Poista
  5. Palibin syreeni on kaunis ja suositeltava. Hankkijalta löytyy paljon kaikenlaista kivaa.
    Kivat synttärit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli paljon kaikkea mielenkiintoista tarjolla.
      Olivat kyllä onnistuneet ja kivat.

      Poista
  6. Palibin pitääs löytyä joka pihasta, niin ihanalta se näyttää kukkiessaan. Patjaharsolla on kans hiano kukinta. Kuinkahan omieni kans on käyny. Ny näyttää autiolta, mutta muistaakseni ne nousi viimme keväänäki hyvi. Hankkijallehan siton päästävä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on kiva ja sen suhteellisen pieni kokokaan ei aseta rajoitteita pienemmässäkään tilassa.

      Poista
  7. Kivoja hankintoja. Minä ostin muutamia vuosia sitten Palibin mikä kuoli heti . Ostin alesta joten voi olla että oli vaan huono onni . Olen samaa mieltä maanpeite kasveja ei voi olla koskaan liikaa.
    Synttärit on aina mukavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa harmi. Palibinin pitäisi kyllä menestyä III- vyöhykkeelle saakka.

      Poista
  8. Hienoja ostoksia! Minullakin oli vanhalla pihallamme 'Palibin', mutta muistelen, että se joko kuolla kupsahti tai ainakin kasvoi hyvin kituliaasti. Maanpeittokasveja ei tosiaan voi koskaan olla liikaa. Herkullisennäköiset synttäritarjoilut. Onnea sankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa harmi, ettei sinunkaan pikkusyreeni menestynyt odotetusti.
      Onneksi maanpeittokasveja on runsaasti erilaisia ja moneen makuun.
      Kiitos. Välitän terveiset synttärisankarille.

      Poista
  9. Onnea kivoista puutarhaostoksista! Ihanannäköinen tuo muurikivipenkki, mätäsleimu kukkii siinä niin kauniisti. Meillä on mökillä syreeneja ja odotan vain milloin alkavat kukkimaan. Myöhästyneet onnittelut päivänsankarille!🎈🥳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Syreenit ovat monelle hyvin tärkeitä ja jo lapsuudesa tuttuja. Syreenin tuoksukin on yksi parhaimpia
      Kiitos paljon.

      Poista