Translate

lauantai 19. huhtikuuta 2025

Kasvua ja narsissin ja tulppaanin nuppuja



     Eilen pihakierroksella kameran kanssa käydessäni, huomasin puutarhamme sähköpylväspenkin  ensimmäisten kasvitieteellisten tulppaanien nuppujen olevan avautumassa.                              

Tänään aamulla kaksi kukkaa olikin avautunut. 

Saman penkin muissakin tulppaaneissa näkyi jo kivasti kokoaan paisuttaneita nuppuja.





Olen käynyt päivittäin kurkistamassa, joko pylvään juurella olevat "Koska kukkii"-haasteeseen valitsemani helmililjat aloittavat kukintansa. Muutamia nuppuja on nyt tarkkaan katsoen näkyvissä. Veikkasin kukinta-ajankohdaksi 9. 4. joten arvaus tulee menemään näidenkin osalta pahasti pieleen.

Tontinrajalla olevan narsissipenkin narsisseissa näkyy myöskin jo muutamia nuppuja. 




Saman penkin kevätesikko.



Olen harmistellut monena vuonna etupihan havupenkin sinivuokkojen hyvin vaatimatonta kukintaa. Ihan kuin pettymykseni vaistoten ne kukkivat nyt paremmin, kuin koskaan aiemmin.

                


  



 'Gladiator' jättilaukkojen lehdet ovat pysyneet takatalvesta huolimatta ihmeen hyvän näköisenä. Tämän
 aamuisen sateen toivon herättelevän kasvuun myös niiden edustalla kasvavat kuunliljat. 


Takapihan lankkupenkissä pallolaukkojen ympäriltä esiin työntyviä marhanlilja 'Claude Shride'n
pulleita nuppuja ja viereisen pienemmän lankkupenkin......
                         

 'Harmony' kevätkurjenmiekat.

                       

Muutamia vuosia sitten ostin Lidlistä kevätkurjenmiekan sipuleita ja ne ovat jostain syystä juroneet etupihan muurikivipenkissä ihan siitä saakka ja kukkineet aina vain muutamalla, joskin hyvin kauniilla kukalla.

Sinililjoja on avautunut kukkimaan metsäsaarekkeen edustan norjanangervoaidanteen edustalle ja ....

omenapuupenkin viereiselle nurmikolle.

Loppuun kuva kultasahramista 'Blue Pearl'.

24 kommenttia:

  1. Ihania, kauan odotettuja kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun sadetta tuli tänne meillekin, uskon sen siivittävän kasvua ja kukintaa.

      Poista
  2. Onpa siellä tulppaanien kasvu jo ihanan pitkällä. Niin mahtavaa ajatella, että tulppaanien kukinta on pian edessä! Miten kiva, kun siellä kasvitieteelliset jo aloittelevat tulppaanikautta. Sinivuokot ovat tosi kauniita. Onni, että ne ovat nyt innostuneet kukkimaan noin komeasti. Kevät on niin ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin kauaa ei enää tarvitse Darwinienkaan kukintaa enää odottaa.
      Vihdoin pääsin nauttimaan sinivuokkojen runsaammasta kukinnasta. Siirsin muutamia vuosia sitten muutaman sinivuokkotuppaan lähellämme sijaitsevan autiotuvan maastosta puutarhaamme. Näyttäisi siltä, että alkavat vasta nyt kotiutua uudelle kasvupaikalleen.

      Poista
  3. Nyt on ihana aika vuodesta, kun kokoajan nousee uusia kukkia maasta. Teillä siellä on jo upeaa kukkaloistoa. Hyvää pääsiäisen jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Nyt meillä sataa parhaillaan ja sade saa koko luonnon ja kasvit heräämään kunnon kasvuun.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  4. Ihanan vihreitä nuo tulppaanien ym. lehdetkin, kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä eri kasvien lehtien värisävyt ovat kauniita. Ennen kukinnan alkamista ne pääsevät myös enemmän esille.

      Poista
  5. Terhakkaasti ovat tulppaanit nousseet kasvuun penkeissäsi. Eilen tarkastin omat kasvitieteelliset tulppaanit ja niiden keskustoista voi juuri ja juuri nähdä nuppujen alkuja. Jippii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta siis sinäkin saat nauttia kasvitieteellisten kukinnasta. Laitahan sitten kuvia blogiisi.

      Poista
  6. Kiva, että kukkia nousee reippaasti joka puolella. Sinulla kasvitieteelliset tulppaanit ovat selvästi pidemmällä kuin täällä meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin mielenkiinnosta katsomassa kuvagalleriassani, milloin kasvitieteelliset ovat alkaneet kukkia viime keväänä. Löysin yhden kuvan samaisista tulppaneista vasta kesäkuun alussa kukkivina, joten ainakin siihen verrattuna ovat kukinnassa hieman aikaisemmassa.

      Poista
  7. Tulppaani- ja narsissirykelmät näyttävät hienoilta. Vielä hienommilta, kunhan lehtien lomassa kypsyvät nuput alkavat avautumaan. Kunhan sade taukoaa tai loppuu, käynkin katsomassa oman puutarhan nupputilanteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan aina enemmän narsissien, kuin tulppaanien kukintaa. Toki molemmat ovat kauniita, mutta narsissit vain ovat jostain syystä enemmän mieleeni.
      Täälläkin on nyt onneksi sataa tihuttanut aamusta saakka. Nyt luonto alkaa viheriöimään ja kasvit lähtevät kunnolla kasvuun.

      Poista
  8. Komeat laukkakasvustot. Narsisseissa on nuppuja täälläkin, mutta vain vanhat tetet ovat jo kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole löytänyt penkeistä vielä yhden yhtä kukkivaa teteä.

      Poista
  9. Minäkin ihailin Katjan lailla noita laukkakasvustoja, vau! Nuppuja on kovasti sielläkin aukeamassa, ja minua aina sykähdyttää nähdä marhanliljojen piippoja. Ne nousevat raketin lailla kasvuun. 'Claude Shride' on oman kokemukseni mukaan yksi kaikkein luotettavimmista ja vahvakasvuisimmista marhanliljoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gladiator laukat ovat lisääntyneet vuosi vuodelta ja muodostaneet kivoja toisistaan hieman erillään olevia laukkamättäitä.
      'Claude Shride'n pitäisi tosiaan olla yksi varmimmista marhanliljoista ja tykkään sen kukkien värisävystä todella paljon.

      Poista
  10. Tulppujaki jo! Ja kohta narsissiaki ja monta muutaki. Hianosti kukkiivat sinivuakokki. Meillä murkut o niitä levitelly lähes joka penkkihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monena vuonna aiemmin sinivuokot ovat kukkineet vaisusti. Nyt ne sitten yllättivät.

      Poista
  11. Ihanasti siellä jo tulppaanitkin ja narsissit availee nuppujaan😍 Samoin sinililjat ja sinivuokot. Meillä mökillä kukkii joka vuosi metsätähtiä, täytyisi käydä katsomassa joko niitä näkyy!

    VastaaPoista