Translate

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Perhosorkidea kukkii

Sain vihdoin tämän mielestäni kauniin orkidean kukkimaan uudelleen. Olisiko se kenties lukenut lausumattomat ajatukseni siitä, että kauaa en enää pitkään kukkimattomana ollutta kukkaa katselisi, vaan heivaisin sen kompostiin. 


Onneksi maltoin mieleni, sillä vaikka orkideassa on tällä hetkellä ainoastaan yksi kukkavana, ovat sen viisi samettista kukkaa ilahduttaneet orkideoiden tapaan minua jo pitkään. 


Aikaisemmin olen saanut ainoastaan valkokukkaiset orkideat kukitettua uudestaan ja senpä vuoksi olenkin viime vuosina päätynyt lähes aina ainoastaan niiden hankintaan.


Orkidea on hyvin pitkän kukinta-aikansa lisäksi minusta siitä oivallinen kasvi, että se ei hevillä varista kukkiaan, vaikka sitä joutuisi siirtämään paikasta toiseen. Välillä olen vienyt orkidean nauttimaan hajavalosta lähelle ikkunaa, ja välillä taas nostanut sen sisemmäs huoneeseen eikä se ole ollut moisesta moksiskaan.


En ole myöskään lannoittanut orkideaani, vaikka minulla onkin varattuna sille vesiliukoista lannosta. Pyrin kastelemaan orkidean aina siinä vaiheessa, kun juuret alkavat näyttää hopeanharmailta vihreän sijaan. Onneksi orkideat myydään läpinäkyvässä muoviruukussa, josta on helppo seurata, koska on kastelun aika. Helppoa on myös se, että kastelusääntö pysyy samana vuodenajasta riippumatta.


Kastellessa upotan kasvin ruukkuineen toisessa astiassa olevaan kasteluveteen. Varon kuitenkin, ettei itse juurenniska pääse kastumaan ja peittymään veteen. Kun juuret näyttävät taas vehreiltä, nostan kasvin ylös ja annan ylimääräisen veden valua pois ennen suojaruukkuun takaisin laittamista. Tavakseni on tullut myös aina ensin keittää ja sitten jäähdyttää kasteluvesi käden lämpöiseksi.


Perhosorkidea on orkideoista ehkä se kaikkein helpoin kasvatettava. Aloittelijallekin se tuo  kasvatuksen suomaa onnistumisen iloa.



25 kommenttia:

  1. Hyvin oot onnistunu orkkireean kasvatukses, ku oot saanu sen kukkimahan. Hyvät ohojeet. Mullei taharo kärsivällisyys piisata ja ne jäävät tooosi huanolle hoirolle ja senhän tiätää, kuinka siinä käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jo tosiaan heivaamassa koko orkidean kompostiin, niin pitkään se oli kukkimattomana. 😊

      Poista
  2. Kivanvärinen orkidea, hienoa kun sait kukkimaan! Olen kuullut joidenkin antavan lantrattua kahviakin orkidealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuo laimennettu kahvi sopiikin kalkkia kaihtavalle orkidealle.

      Poista
  3. Kaunis orkidea ❤ Postauksessasi on hyvät ohjeet onnistuneelle orkidean kasvatukselle.

    VastaaPoista
  4. Orkideat on ihania! Kauniin värinen on. Hyvä kun maltoit mielesi kompostiin heittämisessä. Kannattaa säilyttee kukkimaton ja kastella vuan ja antoo lannotettaki vähän. Perhoset kukkii ylleensä uuvestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosorkideat kukkivat kyllä usein uudestaan. Valkokukkaiset mielestäni parhaiten. Nuorimmaiseni perheessä on valkoinen orkidea punaisella keskustalla ja se kukkii lähes jatkuvasti.

      Poista
  5. Hyvät vinkit orkidean hoitoon olet laatinut. Kuinka kauan yleensä odottelet uuden kukinnan alkamista? Tätä orkideaa kannattaa vaalia, väri on vaikuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämän punakukkaisen orkidean kukintaa odotin muistaakseni toista vuotta ehkä enemmänkin. Joulun aikaan se oli pitkiä aikoja jopa autotallissa.

      Poista
    2. No tuota epäilinkin - minulla kärsivällisyys tahtoo loppua! Kiitos!

      Poista
  6. Hienosti olet onnistunut. Mulla on 2 noita kasveja, olen joutunut istuttamaan ne muovisiin ruukkuihin, kun ei löydy mistään niitä reikäisiä läpinäkyviä ruukkuja. Mun olivat minikokoisia ostaessa, joten oli pakko istuttaa uudelleen. Toinen kukki uudelleen siitä huolimatta. Kahvipannun huuhdevedessä liottelen kastelupäivinä niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kahvipannun huuhdevettä pitäisikin kokeilla.

      Poista
  7. Oi, on onni saada orkidea kukkimaan uudelleen.
    Kerran eräs kukkakauppias sanoi, että orkideat alkavat kukkimaan uudelleen silloin, kun on jo menettänyt toivonsa ja uhkaa heittää ne kompostiin. Yht äkkiä kuin varkain ne alkavat tekemään silloin uutta kukkavanaa.
    Hellit kyllä ihanasti orkideojasi, jos keität niille veden ja jäähdyttelet vielä ennen kastelua. Ei ihme, että saat ne kukkimaan uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakauppias taisi olla ihan oikeassa. Tosin nuorimman poikani perheessä on valkokukkainen orkidea, joka kukkii lähes lakkaamatta. Ilmeisen hyvät valo-olosuhteet kukinnalle.

      Poista
  8. Onpa kaunis! Samoilla ohjeilla minäkin hoidan kahta pienikukkaista orkideaani. Tai ainakin tarkoitus olisi. Käytännössä kasteluväli venähtää aivan liian pitkäksi. Työpaikan orkidea saa lyhyen upotuskastelun kerran viikossa, eli aina kun siinä toimipisteessä käyn. Sovittiin, että minä olen siellä kukkavastaavana, mutta minusta tuntuu, että joku toinenkin lorauttaa kasveille vettä, sillä osa kasveista on yllättävän kosteita. Orkideankin juuret olivat kirkkaan vihreitä. Vai voisiko sen kasvualustassa olla niin paljon turvetta tai muuta vettä pidättävää materiaalia, etteivät juuret olisi yhtään alkaneet harmaantua viikossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Orkidean juuret saattavat kyllä olla pitkäänkin vihreitä, riippuen varmaan siitäkin miten uusi kasvualusta niillä on käytössä. Jos ruukku on lämpimässä ja auringonpaisteisessa paikassa, kuten ikkunalla, orkideamulta kuivuu nopeammin ja kastelun tarve lisääntyy.

      Poista
  9. Onneksi olkoon tästä onnistumisesta. Minulla on tällähetkellä yksi kukkimaton orkidea ja on ollut muuten pitkään. Olen myös mielessäni manannut samoja uhkauksia mutta ei ole auttanut. Pitäisiköhän alkaa puhumaan ääneen 🤔❓
    Kauniin värinen ja sopii hyvin verhojen väriin. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ehkä ääneen lausuttu uhkaus todella auttaisi...... ei vaan, odottele kaikessa rauhassa. Uskon, että odotus palkitaan kyllä jossain vaiheessa.

      Poista
  10. Suvaitsee kukkia ilolla, kun saa asiantuntevaa erikoishoitoa :)

    VastaaPoista
  11. Onpa kaunis! Kiitos hyvistä hoito-ohjeista, ehkä kokeilen orkideaa joskus.

    VastaaPoista