Translate

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Siitä se pikku hiljaa muotoutuu

 

Nimittäin kasvihuoneen vierustan uusi penkki. Valitettavasti alkuperäissuunnitelmaa jouduttiin hieman muuttamaan. Alkuun oli nimittäin tarkoitus liittää uusi penkki kiinteästi jo olemassa olevaan vanhaan penkkiin. Kulkusilta olisi kuitenkin tällöin pitänyt poistaa kokonaan. Sillan poistaminenkaan ei olisi  täysin auttanut asiassa. Maan pinnan melko voimakas lasku oikealle metsää kohti oli toinen oleellinen haitta.

Nyt onkin mietittävä miten uusi penkki yhdistetään luontevasti vanhaan penkkiin. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin kuvassa vasemmalla olevan  kulkusillan leventäminen ihan uuden penkin reunaan saakka. Katsotaan mihin ratkaisuun tulen lopulta päätymään?

 

Tässä vanha kuva vuodelta 2017. Oikealla näkyy alue jossa uusi penkki nyt sijaitsee.

Tässä linjalangat vedettynä ristimittauksen jälkeen ja pystytolppa paikoillaan. Oman jännitysmomentin antoi se, että paikalta kaadettujen kuusien isoja juuria risteilee vielä runsaasti maan alla, vaikka itse kannot  kannonjyrsijä kävikin alueelta jo kauan sitten poistamassa. Selvä on, että jos tolppajalka olisi sattunut osumaan vankkaan juureen, homma olisi pitänyt alkaa alusta.  

Pohjamaa on paikalla osin hyvin savista ja kovaa ja ensimmäiset kaksi pystytolppaa upposivat maahan moskalla lyödessä vain vähän kerrallaan. Onneksi metsän reunassa maa oli pehmeää ja loput tolpat sujahtivatkin maahan helposti. Vatupassi oli jälleen kerran apuna, jotta tolpat saatiin suoraan.


Reunalaudat ruuvattuna paikoilleen. Koska laudat ovat maakosketuksessa päädyimme jälleen painekyllästettyyn lankkuun. 


Vielä tekemistä riittää, mutta onneksi lähipäivien sää näyttää melko lupaavalta.


22 kommenttia:

  1. Kyllä tulee kaunista...
    aivan ihana tuo tolppa/narukaide:)

    Mukavaa loppuviikkoa!🧡
    jk..tosiaankin lupaavaT erittäin hyviä puutarhatyö/ilimoja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. 😊
      Oikein hyvää loppuviikkoa myös sinulle. 🌸🌼

      Poista
  2. Noin ne hommat etenevät! Joustavia muutoksia suunnitelmiin tarvitaan usein. Kaunista tulee, taas kerran, viihtyisän näköinen piha-alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei asiat onnistu ihan suunnitelmien mukaan, mutta sitten on vain mietittävä uusi ratkaisu.
      Kiitos. 😊😊

      Poista
  3. Hienolta näyttää, jotainhan väliin olisi keksittävä muuten rikkaruohot on heti välitilassa. Miten olisi porrastus ❓🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän välitilaan ratkaisu löydy. Yksi varteenotettava on jo mietinnässä.
      Onneksi välitilassa on paksu suodatinkangas ja sen päällä paksu kerros soraa, joten hyvin on pysyneet rikat poissa. Valitettavasti porrastus ei onnistu, mutta kiitos ehdotuksestasi.

      Poista
  4. Teillä onkin meneillään suuri projekti. Saat varmasti ratkaistua jotenkin toimivasti kyseisen haasteen. On tuttua, että aina käytännön toteutus ei mene niin kuin ensin paperilla on ajatellut. Kasvaessa saattaa löytyä kaikenlaista, mitä ei päällepäin näe. Luovat ratkaisut on silloin otettava käyttöön.
    Inspiroivia hetkiä haasteen parissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin se usein käy ja alkuperäisestä ajatuksesta ja suunnitelmasta joutuu luopumaan. Onneksi mieheni osaa karsia ne suunnitelmat jotka eivät ole käytännössä toimivia ja turhalta työltä säästytään.
      Kiitos Päivi. 😊😊

      Poista
  5. "Kyllä tyä tekijäänsä neuvoo." Varmasti keksittä siihe toimivan ja hyvän näköösen ratkaasun. Niinku aina ennenki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten hyvä sananlasku ja pitää hyvin pitkälle myös paikkansa.
      Ratkaisu varmaan löytyy, mutta sen toimivuudesta ei sitten vielä osaa sanoa. 😊😊

      Poista
  6. Mielenkiinnolla odotan, minkälainen siintä tulee.

    VastaaPoista
  7. Tyylikästä ja huolella tehtyä, kuten teillä aina!

    VastaaPoista
  8. Hyvä tuosta tulloo ja välitilaankin ratkasu löytyy, kun ajatusta hauvuteelloo hetken!

    VastaaPoista
  9. Onpas huolellisesti suunniteltu uusi istutusalue tuloillaan, mutta siten siitä onkin sitten iloa pitkään. Kuusen ja muidenkin puiden juuret, sekä savimaa tosiaan ovat haasteellisia puutarhahommissa, meillä maalla samat harmit.Onneksi tosiaan on lupailtu kerrassaan upeita syyspäiviä, toivottavasti saatte projektianne eteenpäin niiden siivittämänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo alueen putsaaminen ylimääräisistä kuusen ja männyn juurista sekä rikkaruohoista onkin ollut todella aikaa vievää ja edelleen putsaustyö jatkuu.

      Poista
  10. ... ja hieno siitä tulee! Jämäkkää työtä. 😊

    VastaaPoista
  11. Hard work, but your husband and you always have an interesting ideas.
    Good luck!

    VastaaPoista
  12. Thanks Nadezda. Winter will give us plenty of time to think about this project. Have a nice weekend.

    VastaaPoista