Translate

perjantai 11. syyskuuta 2020

Tuunatut huonekalut



Tämä 24 käytännöllistä laatikkoa sisältävä vanha lipasto alkoi näyttää silmissä jo aika tunkkaiselta ja vaati hieman ehostusta pintaansa.


Mieheni toteutti kokonaisuudessaan koko projektin ja minä olin ainoastaan apuna valitsemassa  lipastoon tulevat uudet vetonupit.


Mieheni hioi lakan lipaston pinnasta epäkeskohiomakoneella ja lopuksi vielä hiomapaperilla käsin. Sisäosien reunat hän joutui myös hiomaan pelkästään käsin, sillä koneella  sitä ei voinut tehdä. Se olikin koko projektin aikaa vievin homma sillä todella lujassa oleva ja tummunut lakka piti saada lipaston reunoista, jossa laatikot ovat, tarkoin poistettua, jottei tumma lakkapinta näkyisi laatikoiden ollessa paikoillaan.



Mieheni valitsi pintaan Osmo Colorin Puuvahan (ei ole maksettu mainos), joka jättää puun kuviot kauniisti näkyville ja korostaa kivasti puiden syitä.


Ensimmäinen vahakerros pinnassa. Käsittelyjä mieheni teki kaksi. Ensin pensselillä ja sitten superlonlastalla levittämällä. Lopuksi vielä pintojen kiillotus puuvillakankaalla.





Uusia vetimiä etsimme nettikaupoista. Muutoin olisikin ollut tarjolla hyvät valikoimat kauniita lipastoon sopivia posliininuppeja, mutta tarvittavaa 24 kpl määrää ei ollut harmiksemme saatavilla yhdestäkään tarjolla olleesta suosikista. Aikamme surffailtuamme, löysimme lopulta näitä kuparikeskustaisia ja kehyksisiä posliininuppeja lipastoon tarvittavan määrän.



Tämän pikkueteisen eli tuulikaapin alkuaan mäntypuisen lipaston, mieheni käsitteli myös samalla kertaa. Metalliset vetimet olin ostanut jo etukäteen valmiiksi.


Minulla itselläni oli jo pitkään ollut odottamassa vanha lakkapintainen ja koivupuinen kukkapylväs vaaleaksi maalaamista. Mieheni käsitellessä lipastoja, sain minäkin viimein kimmokkeen aloittaa kukkapöydän ehostukssen.


Hioin ensin pinnat lakasta puhtaiksi hiomakoneella ja yläosan pyörötapit käsin hiekkapaperilla. Hiomapölyjen huolellisen poiston jälkeen maalasin pinnat ensin valkoisella tartuntapohjamaalilla. Pohjamaalin kuivuttua vuorokauden maalasin pinnat vielä kahteen kertaan Teknoksen Aqua Futuran puolihimmeällä kalustemaalilla. Mieheni auttoi sen verran, että tasoitti kukkapöydän kannessa olleet pienet vioitukset puukitillä, joita maalikerrokset eivät täysin peittäneet. Kanteen tulikin kittauksen ja hionnan jälkeen lopulta kolme maalikerrosta.



Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Autotallin nurkassa tyhjän panttina lojunut kukkapöytä pääsi käsittelyn jälkeen taas käyttöön.


18 kommenttia:

  1. Kuin uusia huonekaluja. Vanhaa on ihana uudistaa. Minä kunnostin viime kesänä meidän puiset pirttikalusteet, samalla vahalla. Nyt etsin vanhoja harmaita lautoja ;-)

    VastaaPoista
  2. Todella kannatettavaa tuunata vanhoihin kalusteisiin uutta ilmettä, jos entinen pinta ei enää miellytä. Saitte aikaan siistiä jälkeä ja taas kalusteet palvelevat ”kuin uusina”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhojen huonekalujen ulkonäön saa helposti muutettua pienilläkin toimenpiteillä. Joskus jo uudet vetimet riittävät saamaan uutta ilmettä.

      Poista
  3. Kyllä kannatti ehostaa vanhat huonekalut. Nyt ne palvelevat teitä vuosia valoisammalla ilmeellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin tuo aulassa oleva lipasto laatikostoineen kannatti kunnostaa uuden hankkimisen sijaan, sillä se on vallan oiva monenlaisen pikkutavaran säilytykseen.

      Poista
  4. Saivat uutta käyttöaikaa tuunauksen myötä.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania tuunauksia!
    Kyllä kannatti!!
    ja nuo nupit tosi kaunit!
    "silmät pesivät kaikki:))

    VastaaPoista
  6. Muutenkin hieno lokerolipasto on nyt vielä hienompi. Pikku kaapista ja kukkakorokkeestakin tuli hienot. Kannattaa olla viitseliäs :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itse pääsin tuunauksessa nyt vähällä mieheeni verrattuna.

      Poista
  7. todella kaunnit huonekalut, itse tykkään myös valkoisesta väristä, mulla samanlainen kukkapylväs myös

    VastaaPoista
  8. Minulla odottaisi samanlainen projekti muutaman senkin kanssa. Ajan kanssa tummunut mäntypuu alkaa näyttää tosi kulahtaneelta ja tunkkaiselle. Kiitti inspiraatiosta ja vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pintojen käsittelyllä saa kyllä raikasta ilmettä aikaan. Nyt vain pensseli heilumaan. 😊😊

      Poista
  9. Voi miten hienoja niistä tuli! Tuo lipasto on aivan ihana! Hyvä te♥ Mukavaa syyspäivää♥  

    VastaaPoista
  10. Hienosti entisöidyt kalusteet ja kukkapöytä, olen itsekin joskus kunnostanut vanhan sorvatun kukkapöydän.

    VastaaPoista