Translate

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Havukranssi ulko-oveen


Tänään tein perinteeksi muodostuneen havukranssin ulko-oveen. Havunpätkät olen yleensä saanut naapurilta, mutta tällä kertaa kävin napsimassa ne omista pihakuusista. Pohjana minulla on jo pitkään palvellut valmis pyöreä pajukranssi, jonka päälle havuniput on kovasta, joustamattomasta pohjasta huolimatta melko kätevä sitoa.



Kuvat otin eteisaulassa.

Koristeiksi kranssiin tuli kaksi kullanväristä kuusen- ja männynkäpyä, jotka olen säilyttänyt aiemmista tekemistäni kransseista samoin kuin rusetinkin. Kävyt ovat oman pihan kuusista ja männyistä. Olen vain spreijannut, eli sumuttanut ne kullanvärisellä maalilla, joka pysyy käpyjen pinnassa tosi hyvin talvellakin, vaikka ulkona on kosteaa.

Kiinnitin myös kuumaliimalla muutamia kesältä talteen keräämiäni unikon siemenkotia ja vanhan viinipullon korkin. Nähtäväksi jää, kestääkö kuumaliima pakkasta ja kosteutta.

Jos havukranssin teko kiinnostaa täältä löydät vanhan postaukseni, jossa lähemmin näkee tekovaiheet.

11 kommenttia: