Translate

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Joulukuusi ja muita joulupuuhia

Eilen kävimme valitsemassa ja ostamassa tutun myyjän runsaasta kuusivalikoimasta joulukuusen. Yön ajan se sai olla sulattelemassa oksiaan autotallissa. Tänään se sitten pääsi paikalleen olohuoneen erkkeri-ikkunoiden eteen.


Kuusi on todella tuuhea ja kauniin sopusuhtainen. 


Mieheni ripustettua kynttiläsarjat paikoilleen oli muiden koristeiden aika. Mietin hieman laitammeko hopeanauhoja tällä kertaa lainkaan, sillä hyvin tuuhea kuusi ei niitä olisi välttämättä tarvinnutkaan. No, muutama nauha tuli kuitenkin lopulta laitettua.

Aikoinaan jäykästä piipunkrassimaisesta hopeanauhasta tekemäni joulukellot.



Olkitähti 

Joulupukki myhäilevänä joulumuorinsa kanssa.

Tänään ostetuista joulukukista ehdin kuusen koristelun jälkeen tehdä tämän joulutähtiasetelman. 

Lisäilin kukkien joukkoon hieman punaiseksi värjättyjä oksia ja kullanväriset kierrenauhat.


Lopuksi lisäsin vielä muihin koristeisiin väritykseltään sopivan rusetin  sekä....


kullanvärisen lehden asetelmaa tasapainottamaan. 

Ostin tänään myös valkokukkaisen joulutähden, kaksivanaisen punaisen amarylliksen ja kuusi hyasinttia, mutta niistä asetelmat ovat vielä tekemättä. 

20 kommenttia:

  1. Niin upea kuusi ! Harvemmin näkee noin tuuheaa ja tasapainoista🎄 Kauniisti olette laittaneet joulua muutenkin. Mukavaa alkavaa jouluviikkoa sinulle🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi on kyllä todella tuuhea ja runkoa ei oksien läpi näy lainkaan.
      Kiitos. Mukavaa joulunodotusta.

      Poista
  2. On kyllä upea kuusi🌲 Olen ihan outo mutta minusta kuusi on jopa kauniimpi kokonaan ilman koristeita💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään, että joulukuusessa saa olla paljon koristeita. Tähän pimeään vuodenaikaan kaipaa iloisia värejä.

      Poista
  3. Kaunis kuusi ja ihana paikka sille tossa erkkerissä . Kaunis asetelma myös. Minä rakastan että on paljon kukkia joulun aikaan Mekin ostamme vielä jotain .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat tuovat kyllä omaa juhlavaa tunnelmaa jouluun.

      Poista
  4. I can imagine Anemone how beautiful will be amaryllis, poinsettia and hyacinths in your house. Your Christmas tree is wonderful.

    VastaaPoista
  5. Erkkeri onkin hyvä paikka kuuselle.
    Ole hyvä.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kuusi onkin. Meillä kuusi vietiin vanhaan mökkiin sulamaan nyt. Vuotetaan pieniä koristelijoita avuksemme. Kukatkin kuuluvat jouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsenlapset kuusenkoristelijoina onkin varmasti mieleenpainuva juttu.
      Näin on. 🌺

      Poista
  7. Onpas komea kuusi ja erittäin näyttävällä paikalla saa joulua juhlistaa kaikkien ilona🎄
    Joulutähti tuo myös niin joulun. Kauniita joulusomiseita olet laittanut.
    Hyvää joulunaikaa ja tunnelmaa sinulle❤️

    VastaaPoista
  8. Kiitos Päivien ilot.
    Ihanaa ja tunnelmantäyteistä joulunaikaa myös sinulle. 🌲🌺

    VastaaPoista
  9. Hyvin kaunis kuusi, tuuhea ja tasainen. Erkkerinne sopii erinomaisesti joulukuusen sijoituspaikaksi. Valaistuna näkyy varmasti illalla myös ulos.
    Viehättävä joulutähtiasetelma. Jotain tuollaista ajattelin itsekin aattopöytään.

    VastaaPoista
  10. Kuusi on kyllä toiveiden mukainen.
    Kukka-asetelmat tuovat kyllä juhlavaa joulutunnelmaa. 🌺🌲

    VastaaPoista
  11. Wonderful Christmas decoration! Blessings.

    VastaaPoista