Translate

lauantai 10. joulukuuta 2022

Vanhat palapeilit uusiokäyttöön




Ruokailuhuoneeseen joulusiivousta tehdessäni sain yllättäen päähäni kokeilla miten varastossa pitkään pakattuina käyttämättä olleet isot palapeilin palat mahtaisivat istua ruokailuhuoneen senkin päälle. Ainakin omasta mielestäni ne sopivat yllättävän hyvin kynttilöiden ja valonauhan heijastuessa kauniisti peilin pinnasta, antaen näin kivaa lisätunnelmaa huoneeseen.




Valonauhan palaessa lasiesineet saavat säihkettä heijastavan peilin pinnasta.


Peilejä oli kaikkiaan neljä kappaletta, joten laitoin kokeeksi kaksi palapeilin palaa myös olohuoneen senkin päälle. Toinen asia on, jäävätkö ne siihen joulun ajaksi. 


Tykkään tehdä kaikki varsinaiset joulukoristelut aina vasta aattoviikolla, kun kaikki leipomiset ja muut jouluun kuuluvat askareet ovat tehtyinä. Nyt kun olen hieman etuajassa huoneiden siivouksen suhteen jotain jouluista teki mieli laittaa jo esille. Kaikki joulukukat, yhtä valkokukkaista amaryllistä lukuun ottamatta, ovat kuitenkin vielä ostamatta, joten siirsin kaksi vielä kauniisti kukkivaa marraskuunkaktusta samaan posliiniastiaan olohuoneen sohvapöydälle jossa ne yhdessä ovat näyttävämpiä ja pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

                            

Minun jouluväreihini kuuluu aina oleellisesti punainen, kulta ja hopea. Vihreää tietenkään unohtamatta.




Muutaman vuoden vanha, pihamme männyn kävyistä tehty kranssi valoineen pääsi ruokailuhuoneen konsolipöytää koristamaan.

Ulkona maisemat ovat edelleen kuin kauneimmasta postikortista. Toivottavasti saamme viettää myös kunnon vanhanajan valkoisen joulun.


10 kommenttia:

  1. Beautiful my dear friend. Happy Advent.

    VastaaPoista
  2. Peilit todellakin moninkertaistavat valojen määrän. Kaunista ja juhlavaa.
    Marraskuun kaktusten posliiniastia on kaunis. Toki kaktuksetkin, mutta astia osui silmään erityisesti.
    Ihme on, jos tämä määrä lunta vielä ennen joulua sulaisi. Varsinkin, kun huomenna on luvassa lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posliiniastian ostin aikoinaan lomamatkalta Teneriffalta. Siihen on kiva laittaa kunkin sesongin mukaan erilaisia kukka-asetelmia.
      Lunta on nyt täälläkin paljon ja lisää on tosiaan luvassa huomiselle.

      Poista
  3. Palapeilit ovat hyvin käyttökelpoisia tuollaiseenkin tarkoitukseen. Lasiesineetkin tulevat upeasti esille, kun peili heijastaa valoa niihin. Kerrostaloasunnossamme oli muutama ylimääräinen palapeilin osa, joita käytin silloin tällöin ruokapöydällä kynttilöiden alusena. Tässä nykyisessä kodissa peilit ovat tiukasti seinässä kiinni eikä ole tullut hankittua erikseen koristekäyttöön paria palaa.
    En usko, että nämä lumet ovat tästä mihinkään häviämässä ennen kevättä. Siellä etelässäkin kuuluu olevan jo melkoiset nietokset. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palapeilit ovat olleet aiemmin tuulikaapin seinällä. Seinien maalauksen jälkeen päätimme jättää asentamatta niitä enää paikoilleen. Nyt ne saavat ainakin joulun ajan palvella uudenlaisessa käytössä.
      Kuin myös sinulle.

      Poista
  4. Kaunista, moninkertaista kauneutta.

    VastaaPoista