Translate

tiistai 20. joulukuuta 2022

Viimeisiä kukka-asetelmia

 

Olohuoneen tammisenkin päälle tein kupariastiaan taas tutuin koristein kolmen punakukkaisen hyasintin sisältämän asetelman. Kukat ovat vielä nuppuisia, mutta eivätköhän ne kuitenkin ehdi avautua sopivasti aatoksi.


Nupuillaan ovat vielä myös amarylliksen kukat toisessa eilen tekemässäni asetelmassa. Näiden kukkien avautuminen aatoksi taitaa olla toiveajattelua. Onneksi aiemmin hankkimani valkokukkainen amaryllis näyttää kukinnan suhteen hyvin lupaavalta.


Tonttuja on meillä aina jouluisin esillä paljon ja niinpä niitä löytyy myös usein tekemistäni asetelmista. 



Keittiöön nostin pienen valesypressin joka sai rusetin ja pallovalot koristeikseen.


Vanha, pojaltani lahjaksi saatu Pentikin enkelimobile ja lasipallot.


Keittiön ikkunan väliin tein tonttuasetelman paristovaloineen.

22 kommenttia:

  1. Kauniita viimeisiä asetelmia .Minäkin kävin kaupassa hakemassa kolmen hyasintin purkin ja olen samanlaisissa puuhissa .

    VastaaPoista
  2. Taas kauniita asetelmia. Tuo ikkunoiden väliin tehty "kuvaelma" on hieno idea. Laitankin sen ensi vuotta varten muistiin. Nyt en enää ehdi.

    VastaaPoista
  3. Ihanan jouluista ja tunnelmallista. Ikkunan väliin tehty asetelma on tosiaan hieno. Sepä olisi tyylikäs tapa koristella moniin muihinkin juhliin.
    Oikein hyvää ja rauhallista joulua! ❤

    VastaaPoista
  4. Kauniita, runsaita asetelmia! Tuo tonttumaisema ikkunan välissä on myös kiva idea. Luin edellisen postauksesi tässä samalla. On teillä komea kuusi ja se joulutähtiasetelmakin oli upea kaikessa runsaudessaan. Puuttuuko sinulta vielä mitään joulujuttuja vai onko koti jo valmiina joulunviettoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Aina jotain pientä puuttuu, mutta pääosin kaikki alkaa olla jo valmista.

      Poista
  5. Kauniita.
    Hyvää Joulua Sinulle ja kaikkea hyvää vuoteen 2023 ❤️

    VastaaPoista
  6. Kauniita!
    Hyvää Joulua! sinulle Kruunuvuokko 🌸🌺

    VastaaPoista
  7. Hyvää ja rauhaisaa joulua myös sinulle Liisa. 🌲🕯

    VastaaPoista
  8. Kauniit asetelmat ❤️ Ja ihanan jouluista🎄 Mukavaa Tapaninpäivää sinulle✨

    VastaaPoista
  9. Lovely compositions Anemone. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista