Translate

maanantai 5. joulukuuta 2022

Marraskuunkaktukset aloittivat kukintansa

 

Marraskuunkaktukset alkoivat työntää nuppujaan esille sopivasti marraskuun loppupuolella ja nyt osa nupuista on jo auennut tuoden väriä tähän melko valottomaan vuodenaikaan.

Kesän kaktukset viettivät taas tavanomaiseen tapaan takapihan alppiruusujen alla lähes täydessä varjossa. 



Kastelua kaktukset saivat tosi harvoin. Kaktukset voivat onneksi varastoida lehtiinsä vettä, joten ne pärjäävät vaikka ne unohtaisi oman onnensa nojaan pitkäksikin ajaksi, etenkin jos paikka on sopivan varjoinen. 


Marraskuunkaktus on melko helppo saada vuosittain kukkimaan. Kukinnan jälkeen se tarvitsee lepokauden ja loppukesästä sille voi sitten tarjota lannoitekasteluja. 


Syskuussa tapaan sitten siirtää marraskuunkaktukset ulkoa autotalliin mahdollisimman viileään nurkkaukseen. 


Kaktuksia pidän melko kuivana siihen saakka kunnes nuput ilmaantuvat. Sitten alan hiljalleen lisätä kastelua ja siirrän kasvin valoisaan paikkaan huoneenlämpöön.






Mukavaa uutta viikkoa ja lähestyvän joulun odotusta.

15 kommenttia:

  1. Onpas kauniit kukkaset! Äiti on joskus kasvattanut minulle tällaisen kaktuksen, mutta se ei kasvanut eikä kukkinut ja lopulta nuupahti. Äidillä nämä kukkivat komeasti. 🌸

    Mukavaa itsenäisyyspäivän aattoa ja joulun odotusta! ✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin jo edesmennyt äitini sai marraskuunkaktukset aina kukkimaan ihan valtoimenaan. Itse en ole samoin onnistunut, mutta muutamakin kukka saa kyllä minut iloiseksi.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  2. Ne ovat niin kauniita. Äiti tulee myös minun mieleen näistä.

    VastaaPoista
  3. Ovat ne kauniita! Minusta nämä lehtikaktukset ovat myös varsin helppoja huonekasveja. Omistani toinen on jo kukintansa loppupuolella. Kukkia oli valtavasti.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kun vain muistaisi syyskesällä lannoittaa kaktuksia enemmän, niin kiittäisivät runsaammalla kukinnalla.
      Kiitos samoin Between.

      Poista
  4. Kauniita. Pian ovat ihan täydessä kukassa. Hyvää huomista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä oikeita tämän pimeän vuodenajan ilostuttajia.
      Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle.

      Poista
  5. Hianosti kukkii! Mun oma on ruakottoman huanolla hoirolla, eikä sitte kyllä kukikkaa. On samas paikas kesät talavet ja vettä saa ku laattialta löytyy kuivettunu haaranpätkä. Hyi mua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo edesmennyt äitini sai aina lehti- ja marraskuunkaktukset kukkimaan tosi runsaasti. Minulla kukinta on vain kalpea varjo siitä.

      Poista
  6. Kiva kun löytyy jotain kukkijoita tähänkin aikaan!
    Ja hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista