Translate

maanantai 16. tammikuuta 2023

Kukkajuttua



Jouluksi ostamani punainen amaryllis on kukkinut nyt ilokseni hyvin pitkään. Ensin se teki kaksi lyhyessä varressa olevaa kukkaa (josta julkaisinkin jo kuvan aiemmin blogissa) ja sitten pisimpään kukkavarteen puhkesi neljä komeaa nuppua, jotka kaikki aukesivat hieman omaan tahtiinsa.



Oikealla näkyy yksi vielä aukeamassa oleva nuppu.



Välillä nostin amarylliksen ruokailuhuoneeseen, mutta koska siellä oleskellaan sen verran vähän, siirsin kukan näkyvämmälle paikalle olohuoneen peilin eteen senkin päälle.


Valkokukkainen, hyvin pitkän varren venyttänyt amaryllis on kukkinut pitkään. Nyt viimeinen kukka enää jäljellä.


Hankkijalta ostamani amarylliksen sipuli (oikealla) on edelleen aika alkutekijöissään. Kukkapenkissä kesän viettäneissä sipuleissakin näkyy hieman vihreää. 


Taaempi sipuli oli niin pieni, että päätinkin syksyllä istuttaa sen samaan ruukkuun isomman kanssa. Taitavat työntää molemmat pelkästään lehteä.


Hyvin tasaista kastelua ympäri vuoden vaativa viirivehkakin on päättänyt tehdä yhden kukan.


Valkoiset joulutähdet ovat aina hyvin kestäviä. En taaskaan ole hennonut heittää kauniisti kukkivaa kasvia kompostiin.


Valesypressi on myös kestänyt yllättävän hyvin lämpimissä sisätiloissa säännöllisen kastelun ansiosta. Koristeeksi tein sille rautalanganpätkästä ja tyhjistä tuikkukupeista hopeisen köynnöksen. Tuli mielestäni aika kiva.
 

16 kommenttia:

  1. Valesypressi!? En ole ennen kuullut - kaunis koristeineen.
    Amaryllis hehkuvan ihana ilmestys ja herttaisia ovat valkoiset kukkannekin 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valesypressin istutan kesällä ulos ruukkuun tai penkkiin. Minulla ne ovat perättäisien hyvien talvien osuessa kohdalle talvehtineet puutarhassa useamman vuoden.

      Poista
  2. Yllättävän hyvännäköinen koriste tuikkukupeista! Tämä täytyy laittaa muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuikkukupeista saa kyllä ihan kivoja juttuja. 😊😊

      Poista
  3. Kauniit amaryllikset ja joulutähtikin. Kovin on sipuleissa eroja, kun ei edes kasva!
    Kivat koristeet teit tuikkukupeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuleissa on kyllä eroja. Riittää kuitenkin jos kukkivat jossain vaiheessa.
      Kiitos.

      Poista
  4. Valkoinen joulutähti on upea! En itsekään heittäisi pois noin kaunista kukkaa 🤭
    Rautalangasta ja tuikkukupeista tehty köynnös on ihana! Luulin ennen tekstin lukemista, että olet ostanut sen jostain, mutta vau! Oletkin tehnyt sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin jo heti alkuaan tästä puhtaanvalkeakukkaisesta lajikkeesta.
      Tuikkukupeista sai kyllä ihan kivan köynnöksen. 😊

      Poista
  5. Kyllä amaryllis on Joulun kuningatar. Kaunis myös tuo valkoinen joulutähti. Eihän tuota pidä heittää pois.
    Minulla on ollut nyt uusi ihastuminen joulukukissa - nimittäin jouluruusu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin ehdoton suosikki.
      Jouluruusut ovat ihania. Minulla vain eivät tahdo oikein menestyä.

      Poista
  6. Kaunis amaryllis minulla oli jouluna leikkona kaksi vartta ja kumpikin teki neljä kukkaa varteensa . Minusta oli samanväriset kuin sinulla . Ostin myös todella ison joulutähden valkoisena myös ja vielä se minulla on. Olkoon vielä vähän aikaa ainakin . Viirivehka on kaunis kasvi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että valkokukkaiset joulutähdet kestävät tosi pitkään toisin, kuin punakukkaiset.
      Viirivehka on kyllä helppohoitoinen ja kiva kukka.

      Poista