Translate

tiistai 10. tammikuuta 2023

Puutarhamme luottokasvit



'Moerheim Beauty'

 Ajattelin tehdä postauksen puutarhamme yhdestä luottokasvista, eli syyshohdekukasta Helenium autumnale. Se on menestynyt loistavasti vuosikaudet ja kukkinut myös aina hyvin runsaasti. Meillä se kasvaa etupihan muurikivipenkissä. Alla kuvia sen kukinnasta eri vuosilta.



Elokuu 2022

Syyshohdekukka leviää sangen hillitysti. Sen kukinta kestää heinäkuulta hyvin pitkälle syksyyn. Se on myös hyvä perhoskasvi houkutellen perhosia puutarhaan.




Heinäkuu 2021

Aurinkoinen paikka ja kosteutta pidättävä syvämultainen maa on sille mieleen. Keväisin perenna saa kevätlannoitteen ja syksyllä vastaavasti syyslannoitteen. Syyslannoite on muuten sanana mielestäni harhaanjohtava, sillä lannoite tulisi antaa hyvissä ajoin, eli jo elokuun puolivälin paikkeilla.


Elokuu 2020

En ole jakanut syyshohdekukkiani vuosien aikana kertaakaan, mutta jakaminen kannattaa tehdä jos kukinta alkaa heikentyä.


Elokuu 2019

 

Heinäkuu 2018

Elokuu 2017


Elokuu 2015. 

Vuodelta 2016 ei valitettavasti ole kuvaa, sillä olimme parhaan kukinnan aikana lomalla Italiassa.


Heinäkuu 2014


Elokuu 2013

Minulla on myös tätä keltakukkaista syyshohdekukkaa. Lajikkeesta ei ole tietoa.


2012 heinä- elokuu


2006 heinä -elokuu

Syyshohdekukka on kasvattamisen arvoinen, hyvin kaunis perenna. Uusia lajikkeitakin on jo muutamia tarjolla. Juttua puutarhamme luottokasveista tulee vielä ehkä lisää jossain vaiheessa.

16 kommenttia:

  1. Upeaa kukintaa monelta vuodelta. Hyvin viihtyy teillä, niin kuin kaikki muutkin kasvit 😊
    Kauniita värejä, varsinkin 2013 vuoden kuvan ylin punainen. Nämä onkin kauneimmillaan isoina ryhminä, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshohdekukka on kyllä viihtynyt hyvin pitkään puutarhassa. Ensi kesänä olisi tarkoitus jakaa sen ensimmäisen kerran.

      Poista
  2. Aivan ihana kukka, minulle mieleinen. Sain sitä äidiltä yhtenä vuonna mutta se hävisi. Teillähän on vaikka mitä värejä! 🧡💛❤️

    VastaaPoista
  3. Syyshohdekukka on kaunis ja suositeltava perenna. Sinulla on upeat laajat kasvustot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laajana kasvustona valkoisten tai hopealehtisten perennojen kuten esim. hopeamarunan kanssa se pääsee hyvin oikeuksiinsa.

      Poista
  4. Mukavia nämä esittelyt . Vaikuttaa todella kannattavalta kasvattaa ja minä pidän tosta ruosteen punaisesta väristä vai miksi väriä nimittäisi . En muista oliko tossa kirjeessä mikä kiersi näitä siemeniä ja otinko jos oli .Minun muistiinpanot istutuksista on jossain . Näin esittelyssä saa hyvän kuvan kasvista . Laita ihmeessä muitakin tulemaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin laittaa esittelyyn näitä ehkä monelle hieman harvinaisempia perennoja tuttujen sijaan.
      Kiitos, laitetaan.

      Poista
  5. Syyshohdekukka kiinnostaisi, etenkin punainen. Ovatko nuo kaikki värit samaa kasvia eli vaihtaako väriä vai ovatko eri lajikkeita? Keltaista en niin kaipaa puutarhaan, mutta punaiselle olisi tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat eri kasvia. Punakukkainen on 'Moerheim Beauty' ja keltakukkaisen lajikeen nimeä ei valitettavasti ole tiedossa.

      Poista
    2. Kiitos, pitää laittaa lajike ylös. Tätä voisin kokeilla.

      Poista
    3. Siemenistä kasvatustakin kannattaa kokeilla.

      Poista
  6. Minulla oli syyshohdekukkaa parin vuoden ajan, mutta se ei oikein viihtynyt meillä. Vähän sama kuin myöskään punahatut eivät montaa vuotta kestä. Syyshohdekukka on kumminkin niin herkullisen värinen, että täytyypä kokeilla uudelleen. Kerrassaan upeaa kukintaa teillä vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vielä ehdottomasti kokeilla.
      Kiitos Riitta.

      Poista
  7. Ihanaa kukkaloistetta 🤩 tämäpä voisi lähteä minulla kokeiluun, josko viihtyisi 🤭 noita myöhäiskesän ja syksyn kukkijoita ei vielä hirveästi ole. On kyllä uoean runsas kukinta viihtyessään 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Kukinnasta kun saa nauttia hyvin pitkään.

      Poista