Translate

torstai 5. tammikuuta 2023

Talven kauneutta


  Muutaman päivän kestäneen suven jälkeen alkoi mittari kääntyä lopulta hiljalleen taas pakkaslukemille. Luntakin satoi sen verran, että pihamaa on taas puhtaan valkoinen ja puut ja pensaat saivat ylleen ohuen pumpulipeitteen. Muotoon leikkaamani tuijat näyttävät sangen hauskan näköisiltä lumikuorrutteisessa asussaan.


Lunta on juuri sopivasti oksilla, joten nyt ei tarvitse kantaa huolta sen pois karistelemisesta.


Kirjastohuoneen ikkunan takana muurikivipenkissä olevat kartiovalkokuuset.


Jos lumipalloheisi on kaunis kesällä kukkiessaan on se hapitukseltaan kaunis myös talvella saatuaan huuruista lunta oksilleen.


Tyrnipensas tontin rajalla.


Onneksi rusakoiden jälkiä ei näy hangella nyt lainkaan.


Aurinko pilkahti esille kuvatessani ja taivas oli kirkkaan sininen.




Pakkasta on parhaillaan toistakymmentä astetta ja yötä kohden se tulee tästä vielä ehkä kiristymään. Onneksi lunta on kasvien suojana sentään suht' riittävästi.

15 kommenttia:

  1. Todella kauniis kuvat
    Mukavaa Loppiaista sinulle

    VastaaPoista
  2. Eilen luonto oli todella kaunista katseltavaa. Tänään taitaa näkymät vain parantua, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta.
    Hyvää loppiaista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhtaan lumen kuorruttama maisema on kyllä tosi kaunis.
      Oikein hyvää loppiaista myös sinulle Between. ❤️

      Poista
  3. Lumen peittämä puutarha on kuin sadusta;-)

    VastaaPoista
  4. Ekoissa kuvissa kuin tomusokeria, seuraavissa mieleen tulee tippaleivät 😀
    Raikkaat kuvat ja aavistus aurinkoakin 💛
    Hyvää loppiaista !

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniilta näyttää talvinen maisema puutarhan havuissa ja pensaissa. Meillä on näkynyt sellainen jäniseläinten tieverkosto puutarhassa, että ihan hirvittää. Onneksi en ole löytänyt (vielä) yhtään puskaa, jonka verkko olisi pettänyt.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Voiko kukaan väittää, ettei talvi ole kaunista?

    VastaaPoista
  7. Kauniita talvikuvia puutarhastasi!

    VastaaPoista