Translate

maanantai 27. helmikuuta 2023

Kelloköynnökset itivät hyvin.



11.2 kylvetyt kelloköynnökset itivät tällä kertaa lähes 100 prosenttisesti. Vain yhdessä purkissa ei ole mitään elämää. Muutamaan purkkiin tuli kaksi siementä ja nekin itivät hyvin. Osa siemenistä on noussut hieman hitaammin mullan pinnalle ja osalla siemenkuori on vielä lujasti kiinni, kuten alemmasta kuvasta voi havaita.


Ylhäällä oikealla on purkki, jossa ei näy vielä elämää.

En liottanut siemeniä tällä kertaa lainkaan. Siemenkuoret tosin saattaisivat irrota sirkkalehtien ympäriltä paremmin liotuksen avulla. Kylväessä testasin pitääkö paikkansa väite, että siemenet kannattaa kylvää mieluummin purkin reunaosaan, jossa on hieman lämpimämpää. Niin tai näin, luulen pohjalämmön olevan kuitenkin se yksi tärkeimmistä asioista kelloköynnösten itämisen suhteen. Minulla purkit olivat  taimettumiseen saakka päivittäin lämmitettävän tulikiviuunin päällä.



Loppuun kuva parhaillaan kukkivasta amarylliksestä. Sipulin hankin jo ennen joulua Hankkijalta, joten pitkään sai kukintaa odotella. Kukan väri on minulle hyvin mieleinen.


Harmi, että nuppuja on auki vasta kaksi.

Mukavaa ja aurinkoista uutta viikkoa.

19 kommenttia:

  1. Saat ihan kiitettävän määrän kelloköynnöksiä! Minulla on myös kokemus, että kelloköynnöksen siemenet itävät paremmin, kun purkit ovat lämpimän tason päällä.

    VastaaPoista
  2. Kelloköynnökset itivät kyllä ennätysmäisen hyvin. Pohjalämpö on kyllä yksi tärkeä tekijä siementen itämiselle.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Minä laitoin myös näitä muutama päivä sitten. Olin jo ajatellut että en laita. Ne ei muutamaan vuoteen ole kukkinut ollenkaan. Mutt kun siemeniä löytyi. Kukat on niin kauniit. Minun amaryllikset on jo kukkineet valmiiksi.
    Hyvää uutta viikkoa /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maribel, onnea siementen itämiseen ja kukintaan. Läheskään aina eivät minunkaan kelloköynnökseni ole ehtineet kukkia. Viime kesänä kukinta oli lämpimän kesän ansiosta erittäin hyvä.
      Hyvää viikon jatkoa myös sinulle ja kiitos vierailustasi.

      Poista
  4. Tällaiset kasvutarinat ilahduttavat tähän aikaan vuodesta! Upean näköinen amaryllis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Amarylliksen kukan väri on kyllä sopivan keväinen.

      Poista
  5. Kelloköynnöksesi itivät tosi hyvin. Lämpömatto voisi olla hyvä hankintaidea näihin esikasvatushommiin.
    Kauniin värinen amaryllis. Ilahduttaa varmasti paljon tässä vaiheessa vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpömatto on varmasti oiva hankinta. Pelkäsin uuninpäällisen olevan idätykseen jopa hieman liian kuuman, mutta mitä vielä.
      Amarylliksen väri oli iloinen yllätys ja sopii hyvin tähän vuodenaikaan.

      Poista
  6. Pienet sirkkalehdet ovat oikeita kevään aiurueita 💚 Ja aivan ihana tuo amaryllis 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimikasvatukset tuovat kyllä mukanaan keväistä tunnelmaa.
      Eikös vain olekin.

      Poista
  7. Tulee hienot kelloköynnös kasvatukset. Loppukesällä nähdään tulokset.
    Jopas antoi amaryllis odotuttaa itseään, herkän kaunis kukinta.

    VastaaPoista
  8. Loppukesällä tosiaan nähdään kuinka kelloköynnösten kanssa käy.
    Ostin sipulin Hankkijalta ja ajattelin jo ettei se kuki lainkaan.

    VastaaPoista
  9. Onpas hyvin itäneet kelloköynnökset! 😊 Minäkin yritän käyttää leivinuunin lämpöä idätykseen, tehosi hyvin viimeksi ja ehkä nyt myös kelloköynnösten kanssa. Yritän ensimmäistä kertaa niiden kasvattamista ja olenkin nyt lukenut täältä blogimaailmasta kaikenlaisia vinkkejä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjalämpö tuntuukin olevan oleellinen asia, sopivan kosteuden lisäksi, monien kasvien idätyksessä.
      Onnea kelloköynnösten idätykseen.

      Poista