Translate

perjantai 17. helmikuuta 2023

Orkidea hyvältä ystävältä




Phalaenopsis

Hyvä ystäväni ilahdutti minua tällä kauniilla perhosorkidealla, jonka sain häneltä merkkipäiväni johdosta.


Orkideassa on peräti kolme ihanasti kukkivaa kukkavanaa ja lisäksi muutamia nuppuja on vielä odottamassa avautumista.

                             

Minulla on lisäksi kaksi jo useamman vuoden vanhaa perhosorkideaa ja odotan niidenkin virittyvän kevään aikana kukkimaan.


Ruokailuhuoneessa valkokukkainen amaryllis on myös kohta puhkeamassa kukkaan. 

Jouluksi hankittu valkoinen joulutähti kukkii yhä edelleen kauniisti, enkä ole hennonut heittää sitä vieläkään kompostiin. Sattuuko joku teistä ehkä tietämään, mikä mahtaa olla valkokukkaisten joulutähtien pitkän keston ja kukinnan salaisuus? Valkokukkainen joulutähti, kun ei todellakaan ole ensimmäinen minulla hyvin pitkään viihtynyt yksilö.

Mukavaa viikonloppua.


17 kommenttia:

  1. Ihanaa kukkaloistoa. Kaunis tuo orkidea. (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
  2. Kaunis orkidea <3 Ihana ystävä <3 Hyvää merkkipäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ystävä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. 😊

      Poista
  3. Ihanaa kukkaloistoa! Valkokukkainen joulutähtesi on todella kaunis.
    Tämänvuotinen punainen kukkii täällä vielä hyvin. Itse en ole tainnut huomata eroa eriväristen kestossa. Joulutähdistä puheen ollen minulla on tapana kertoa, että vuosia sitten ostin kaksi samannäköistä pientä joulutähteä, joista samalla hoidolla toinen kuihtui joulunpyhien jälkeen ja toinen olisi elänyt vuosia, jos kesällä ulkona tuholaiset ja tuulessa kaatuminen eivät olisi tehneet niin paljon tuhoa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, miten sama kukka menestyy niin eri tavalla. Minulla punaiset joulutähdet kestävät huomattavasti huonommin, kuin valkokukkaiset.
      Kiitos samoin Sara. 😊

      Poista
  4. Kaunis orkidea, kiva, jos saat ne aina uudelleen kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nyt suinkaan aina. Valkokukkaisen kanssa olen onnistunut tosin aika usein.

      Poista
  5. Orkidea on kyllä kaunis kukka. Harmittaa kun en saanut omaani pysymää hengessä.
    Upan värinen tuo sinun orkideasi🌸
    Ihanuus joulukukatkin loistossaan vielä.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä itsekin orkidean väristä tosi paljon.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  6. Upeita kukkia, kestäkööt kauan 🌸 Minulla ovat molemmat orkideat nyt ehkä lakanneet kukkimasta vuosien ahkeran kukkimisen jälkeen. Ihanaa kun ilahdutat meitä kukkakuvilla kun ikkunasta näkyvät lumihanget 💙

    VastaaPoista
  7. Ihanan färine orkkireea! Hyvin o joulutähti viihtyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen joulutähti on aina sinnikäs kukkija. 😊

      Poista
  8. Kaunis orkidea. Uskon sinun saavan senkin kukkimaan vielä uudelleen.
    Lämpimät onnittelut merkkipäivän johdosta!

    VastaaPoista