Translate

torstai 14. joulukuuta 2023

Öljykynttilät.



Aikoinaan Kreetan Agios Nikolaosissa lomalla ollessamme satuimme sattumalta löytämään paikallista lasia- ja keramiikkaa myyvän liikkeen. Ihastuin siellä esillä olleeseen lyhtyyn, sillä olin nähnyt saman  tyyppisiä koristeellisia metallilyhtyjä vierailessamme Kreetan kirkoissa.

Lyhdyn ostettuamme, kysyimme liikkeen myyjältä millaisia kynttilöitä lyhdyssä poltetaan. Myyjä kertoi, että lyhdyn pohjalle kaadetaan ensin vettä ja sen jälkeen päälle lisätään kerros oliiviöljyä. Sitten pieni mehiläisvahakynttilänpätkä asetetaan (alla kuvassa) näkyvään reiälliseen, kelluvaan pidikkeeseen. Kynttilän sytytys ja pidike kynttilöineen asetetaan kellumaan öljyn pinnalle ja siinä se.

Kynttilä palaa lyhdyssä tosi pitkään, eli siihen saakka kunnes ruokaöljy veden pinnalta on loppunut. Tänä aamuna sytyttämäni lyhty palaa edelleen, joten tästä saa hieman osviittaa kynttilän palamisen pitkästä kestosta.

             

Päätin kokeilla kahden pidikkeellisen kynttilän polttoa myös paksureunaisessa lasiastiassa. Lasiastian läpi kynttilöiden valo siivilöityikin todella kauniisti. Astian pohjalla olevan veden johdosta kynttilöitä on myös turvallista polttaa. Muutama tippa eteristä piparminttu- tai eukalyptusöljyä joukkoon ja ihana tuoksu leviää kaikkialle huoneeseen.

16 kommenttia:

  1. Aivan ihana, tunnelmallinen lyhty! Ja tosi kiinnostavaa tuo tapa polttaa siinä kelluvia kynttilöitä. Eteerinen öljykin vielä lisänä. Tosi kiinnostavaa, saakohan tuollaisia kynttilöitä ja pidikkeitä muualta kuin Kreikasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en kyllä osaa sanoa löytyykö kynttilöitä ja pidikkeitä Suomesta. Onhan Suomessakin paljon ortodokseja, joten luulisi niitä jostain löytyvän.

      Poista
  2. Oi, miten mielenkiintoinen kaunis lyhty🥰
    Huokuu niin kaunis tunnelma❤️
    Muiavia hetkiä loppuviikkoosi!

    VastaaPoista
  3. Kauniita lyhttyjä! ✨ Valamon luostarin verkkokaupasta löytynee lampukkaöljyä mutta ei varmaankaan tuollaisia pidekejuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekään en ole missään törmännyt noihin pidikkeisiin. Tavallinen ruokaöljy käy polttamiseen tosi hyvin. 😊😊

      Poista
  4. Wau, vettä, öljyä ja tuli/kynttilä... kuulostaa vaaralliselta, mutta kyllä on tunnelmallisen kaunista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vaarallista, sillä vesi pohjalla estää astian ja ruokaöljyn kuumenemisen. Kun öljy veden pinnalta loppuu, kynttilä sammuu. Siis huomattavasti turvallisempaa, kuin kynttilöiden poltto.

      Poista
  5. Hyvin kaunis lyhty. Tuollainen öljykynttilä onkin mielenkiintoinen vaihtoehto tavalliselle kynttilälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin kynttilän pitkä paloaika oikein käytettynä on suuri plussa.

      Poista
  6. Matkamuistot ovat erityisen kivoja joulukoristeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Matkoilta tuodut koristeet tuovat kivasti muistot mieleen itse matkakohteesta ja siellä vietetystä lomasta.

      Poista