Translate

tiistai 19. joulukuuta 2023

Saaristolaisleivät

 

Eilen leivoin jo perinteeksi tullutta saaristolaisleipää. Ohjeen olen löytänyt aikoinaan Kokit ja Potit- ruokablogista. Jos jotain kyseinen ohje sattuu kiinnostamaan, niin se on seuraavanlainen.

SAARISTOLAISLEIPÄ

I litra piimää

50 g hiivaa

3 dl tummaa siirappia

3 dl vehnäleseitä

3 dl kaljamaltaita

1,5 rkl suolaa

4 dl ruisjauhoja

 9 dl speltti- vehnäjauhoja

Valmistus:

Liota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn piimään. Lisää ja sekoita nesteen, eli piimän joukkoon tumma siirappi, vehnänleseet, kaljamaltaat, ruis- ja spelttivehnäjauhot ja suola. Kohota taikinaa peitettynä huonenlämmössä 1,5- 2 tuntia. Sekoita taikina kohoamisen jälkeen ja laita valmiiksi voideltuihin pitkänomaisiin vuokiin. Kohota vielä taikinaa liinan alla 40 minuuttia. Paista 175- asteisessa uunissa toisiksi alimmaisilla kannattimilla noin puolitoista tuntia. Kun leivät ovat paistuneet uunissa tunnin, voitele ne vesi-siirappiseoksella ja laita paistumaan vielä puoleksi tunniksi. Tarkista kypsyys vaikkapa cocktail-tikulla. Voitele leivät vielä toistamiseen vesisiirappiseoksella, kun ne ovat paistuneet kypsiksi.


Tässä saaristolaisleivät menossa uuniin.


Leivoin samalla myös lusikkaleipiä, joiden ohjeen imuroin netistä. Ulkonäöstä ei tullut paras mahdollinen, mutta maku oli ihan Ok.

12 kommenttia:

  1. Oih, lusikkaleipiä! Aina haaveilen itsetehdyistä lusikkaleivistä, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä niitä. Ajattelen, että liian vaivalloista. Kannattaisi nähdä se vaiva.
    Sinun tekemät näyttävät niin maukkailta! Leivät myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lusikkaleipiä en ole minäkään tehnyt koskaan aikaisemmin.
      Saaristolaisleivät ovat maukkaita ja onnistuvat ohjeen mukaan tehtynä aina hyvin.

      Poista
  2. Saaristolaisleipä kuuluu kyllä jouluun!

    VastaaPoista
  3. How delicious it looks.
    Thanks for sharing.

    VastaaPoista
  4. Näyttää hyvältä! Lusikkaleivät etenkin. Vaikka asun saaristossa, en niin kovasti välitä saaristolaislimpusta :-D

    VastaaPoista
  5. Ja nämäkin vielä.... siellä valmistuu joulua siihen tahtiin, että....
    Meillä muuten vävy leipoo aina saaristolaisleivät... lusikkaleipiä tai taida koskaan enää kukaan viitsiä.... lapsuudessa niitä oli "joka juhlissa!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lusikkaleipiä en ole minäkään koskaan aiemmin leiponut. Niinpä sitten päätin kokeilla.

      Poista
  6. Saaristolaisleipä maistuu hyvältä. Varsinkin kauppojen valmisleiville kaipaan välillä vaihtelua. Lusikkaleivät ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä maukasta. Lusikkaleivistä tuli ihan hyvän makuisia, mutta ulkonäöstä ei tullut ihan paras mahdollinen.

      Poista