Translate

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Vanhat, muistorikkaat joulukynttilät

Tänään autotallin kaapista joulukoristeita etsiessäni löytyi laatikoihin pakattuna muutamia todella vanhoja, lasten joululahjaksi saamia, polttamattomia joulukynttilöitä. Kynttilät ovat yhtä lukuunottamatta kaikki niiltä ajoilta, kun kolme poikaamme olivat vielä ihan pieniä, muutaman vuoden ikäisiä. Hieman haikein mielin katselin muistoja mieleen tuovia löydöksiäni. Sitten sain päähäni idean koota koko joukon yläkerran lipaston päälle jouluna vierailevia pienimpiä lapsenlapsia ilahduttamaan.









            

         
 

12 kommenttia:

  1. Vähän kadehdin teitä, joilla on lipastoa sun muuta tasoa, johon voi laittaa asteleman. Minulla on niin pieni huusholli, ettei ole mitään vapaata tasoa, eikä kaupunkikodissakaan. Onneksi voi ihailla muiden kuvia. Nuo ovat tosi söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuovat paljon muistoja mieleen poikien lapsuusajasta.

      Poista
  2. Hauskoja. Pieni lumiukko näyttää hyvin tutulta, varmaan tuollainen ollut meilläkin aikoinaan.

    VastaaPoista
  3. Tulee lapsuusmuistot mieleen. Meilläkin taitaa olla mummolassa säästetty jokunen vanha joulukynttilä, ainakin pari joulupukkia ja enkeli. Joka joulu ne ovat pöydillä esillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kynttilöitä en ole hennonut polttaa. Tuovat mieleen niin elävästi poikiemme lapsuuden joulut.

      Poista
  4. Tonttuja, possuja, lumiukkoja... niin kivaa joulukamaa.
    Meillä on noita samoja punaisia possukynttilöitä. ❤️🐷
    Kynttilöitä - ihan niinkuin noita muka voisi raaskia polttaa! 😀🥰

    VastaaPoista
  5. Kiva kokoelma erilaisia kynttilä aarteita todella viehättäviä. Ne lapsuuden muistot ......

    VastaaPoista