Translate

lauantai 9. joulukuuta 2023

Tunnelmavaloja joulunaikaan




Muutama vuosi sitten tekemäni käpykranssit valoineen pääsivät tällä kertaa ruokailuhuoneen senkin päälle sekä .....


toinen kranssi omalle paikalleen saman huoneen seinälle.


Vanha, pyöreäpohjainen lasipurkki pallovaloineen. 


Nämä päreestä tehdyt tähdet ovat koristaneet lukemattomia jouluja olohuoneemme ikkunoita.


Niiden luoma tunnelma on hyvin kaunis, mutta vaikea saada kuvatuksi minun vajavaisilla kuvaustaidoillani.
                             
                            

Monta vuotta sitten paperinarusta kutomani ja pienin hopeahelmin koristelemani valotaulun nostan myös viimeistään jouluksi olohuoneen seinälle.


Aulan portaikon kaide havuköynnöksineen.


Tämä puinen lyhty valoineen on lahja poikamme perheeltä. Valosarjan myötä se antaa aulaan myös kivaa tunnelmaa.


Sitten kirjastoon. Tammisenkin päällä olevat lasilyhdyt patterivaloineen luovat taustalla olevaan siniseen tapettiin hämyisiä ja kivoja efektejä.


Ikkunassa oleva Tiffany- lamppu antaa myös hyvin kauniin tunnelmavalon huoneeseen.


Keittiön seinällä taas on vihreäasuinen tonttukranssi, jonka olen saanut poikani perheeltä lahjaksi. 

                                            

Pitäähän kynttilöitä myös joulunaikana olla aina varastossa. Riihimäen vanha ilvespurkki on niille mainio säilö.



16 kommenttia:

  1. Ihanaa tunnelmaa! Erityisesti käpykranssit ja päretähdet ihastuttavat. 🤩

    VastaaPoista
  2. Ihania tunnelmavaloja minäkin ihastelen. Lyhdyssä olevat valosarjat ovat tosi kivoja valonlähteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valosarjat ovat huolettomia ja kauniita valonlähteitä. Tosin aitoa kynttilänvaloa ne eivät tule koskaan korvaamaan.

      Poista
  3. Päretähdet ovat todella kauniita! Vanhassa vara parempi, pätee näihinkin :) Loistavaa, että olet säilytettyä ne vuosien aikana. Tahtoo kaikki koristukset vaatia vaan aika lailla säilytystilaa. Olen todennut kannelliset muoviset isot laatikot parhaiksi ratkaisuiksi, niissä ei litisty eikä rutistu koristeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joulukoristeiden säilytys vaatii kyllä tilaa. Onneksi meillä on autotallissa kolmiosainen iso kaapisto, johon suurin osa koristeista mahtuu. Minäkin käytän kannellisia Smartstore- muovilaatikoita. Ne ovat tosi hyviä, kuten sinäkin totesit.

      Poista
  4. Tunnelmallisen kaunista teillä on! Ihastelin erityisesti roikkuvaa tiffanylamppua, erikoisen hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tiffanylamppu luo kyllä kauniin ja hämyisän tunnelman.

      Poista
  5. Kauniita valoasetelmia olet laitellut. Nuo punaiset jouluverhot ovat tosi kauniit!
    Valoilla tulee sopivaa joulutunnelmaa. Tykkään kynttiläpurkistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Verhot ovat kyllä jouluisat.
      Ilvespurkit sopivat kyllä moneen tarkoitukseen.

      Poista
  6. Kauniin joulutunnelman olet valoilla luonut 🎄Nuo päretähdet ovat todella ihanat ja voin kuvitella, että niiden siivilöimä valo on omaa luokkaansa.🤍 Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Harmittaa, kun päretähtien luomaa tunnelmaa on vaikea ikuistaa kuvaan.

      Poista
  7. Voi miten kaikkea kaunista joista muodostaa
    lämminhenkinen joulutunnelma❤️
    Tunnelmallista toista adventtisunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Oikein mukavaa ja tunnelmallista toista adventtia myös sinulle. 🌲

      Poista
  8. Kauniita tunnelmavaloja. Minäkin ihastelin noita päretähtiä. Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nuo päretähdet pitää nähdä kyllä ihan livenä. Tänään Kärkkäoisellä käydessämme näin samalla tekniikalla tehtyjä päretähtiä, mutta olivat huomattavasti hennommasta tavarasta tehtyjä ja lisäksi aika pieniä.
      Nämä tähdet on tehnyt käsistään kätevä henkilö, jonka tekee myös upeita puuhuonekaluja.

      Poista