Translate

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Harjaneilikoiden kukintaa



Siemenistä kasvattamani kaksivuotiaat harjaneilikat talvehtivat yllättävän hyvin hieman hankalasta talvesta huolimatta. Minulla näitä on sekä etu- että takapihalla. 

Nämä kuvissa olevat kukkivat takapihan isommassa lankkupenkissä ja ovat pidemmällä kukinnassaan kuin etupihan kukkapenkissä olevat.

Värit näillä hyvän tuoksuisilla neilikoilla ovat hyvin moninaiset. On niin yksiväristä kuin kirjavakukkaistakin. Kaikki sointuvat kuitenkin mielestäni toistensa kanssa hyvin yhteen.

Harjaneilikat kylväytyvät yleensä kasvupaikalleen ja varmistavat näin säilymisensä myös tuleville vuosille.

Harjaneilikka on minusta oiva maljakkokukkana ja hyvä tuoksu tulee sisälle vielä kivana  bonuksena.

Neilikkojen edessä on puksipuita ja takana kasvavat atsaleat.


 Loppuun vielä kuva talvettamastani kallasta kasvihuoneen edustalla. Kalloja minulla on yhteensä kolme kappaletta, mutta kaksi niistä ei kuki ihan vielä.

14 kommenttia:

  1. Tämäpä sattui, selailin tänään vuosien takaisia pihakuvia ja harmittelin kaikkien harjaneilikoideni häviämistä. Viimeisimpänä katosi hyvin tumman viininpunainen lajike. Juuri mietiskelin minne näitä voisi kylvää :) Kauniita ovat harjaneilikat! Suloinen ja hempeä kalla, ovatko muutkin samaa väriä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole aina onnistunut saamaan harjaneilikoita viihtymään pitkään puutarhassa. Lieneekö kasvupaikka ollut niille hieman huono.
      Yksi kolmesta kallasta on väriltään tumman punainen. Se on uusin hankintani, eli ostin sen toissa vuonna. Kukki kyllä viime kesänä, mutta kukat olivat hieman pienemmät, kuin vaaleanpunaisilla.

      Poista
  2. Ihania värejä, toinen toistaan kauniimpia harjaneilikoita! En osaisi valita suosikkiani. :)
    Tunnelmallista keskikesän aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä aina tykännyt harjaneilikoista, kuin myös ihanasti tuoksuvista sulka- ja vuorineilikoista. Harmi vain, ettei kahden viimeksi mainitun siemeniä ole enää kaupoissa ja marketeissä myynnissä.

      Poista
  3. Minäkin tykkään harjaneilikoista, kaikenvärisistä.

    VastaaPoista
  4. Ovat kyllä oikeita hyvälle tuoksuvia väriläiskiä.

    VastaaPoista
  5. Harjaneilikat ovat ihania. Täälläkin ovat aloittaneet kukinnan.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa Juhannusviikkoa Sinulle !! - Suvi -

    VastaaPoista
  7. Harjaneilikat on hurjan kauniita ja kestävät maljakossa pitkään . Mutta minä olen hävittänyt ne siitä paikasta missä olivat kun kaatuilivat pitkin penkkiä . Nyt siellä asustaa palavarakkaus ja se pötköttää samalla tavalla joten lähtö on myös sille kun ovat kukkineet .
    Sisko aikoinaan vaikka puutarha ihminen ei ole lainkaan oli kitkenyt penkin siistiksi ja kehui minulle ja näytti kuinka paljon rikkaruohoja hänellä oli saavissa . Katsoin ja sanoin että siinä on sinun harjaneilikkasi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä välillä kaatuilevaa sorttia. Olipa tosi hauska tuo muistelosi.

      Poista
  8. Pitkään ihmettelin, miksi en saa harjaneilikoita onnistumaan. Ilmeisesti tein jotain väärin, mutta lopulta onnistuin. Nyt niitä on vähän siellä sun täällä. Tänä vuonna erityisen paljon. Olen kylvänyt jotain tiettyä väriä, mutta se ei näköjään takaa valitun värin säilymistä. Värejä on joka lähtöön ja ne sopivat hyvin yhteen. Tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että harjaneilikat ilahduttavat nyt sinua kukinnallaan, sillä ne ovat niin kauniita. On aina kutkuttavaa nähdä mitä värejä kukissa kulloinkin on, sillä ne ovat kuin kameleontteja konsanaan.

      Poista