'Sarah Bernhardt'
Nyt pionien kukinta alkaa olla parhaimmillaan. Tosin osalla pioneista nuput ovat vielä avautumatta.Blogissani käsittelen pääasiassa puutarhan tapahtumiin, suunnitteluun ja hoitoon liittyviä asioita. Talviaikaan käsittelen myös muita aiheita.
Translate
lauantai 24. kesäkuuta 2023
Pionit alkavat olla kukintavauhdissa
torstai 22. kesäkuuta 2023
tiistai 20. kesäkuuta 2023
Ensimmäiset pionit avasivat kukkiaan
'Bowl of Beauty'
Kiinanpioni 'Sarah Bernhardt'
Kastelua kuitenkin riittää, sillä pihan salaojan purkuputken kaivuun ja korjauksen takia piti kaivuualueelle kylvää uusi nurmikko, jota on ollut nyt pakko kastella joka ilta, ettei kylvös pääse kuolemaan näillä kovilla helteillä.
Idänunikko
Idänunikot availevat parhaillaan nuppujaan hyötytarhassa. Minulla on ollut samassa penkissä myös väriltään tummemman punainen idänunikko, mutta se on hävinnyt jonnekin.
Vielä on nuppuja puolet avautumatta.
Uskollisesti kukkiviin puutarhamme kasveihin kuuluu onneksi hyvin kestävä ja perinteinen perenna mooseksenpalavapensas. Se ei näytä piittaavan kovasta kuumuudesta ja kuivuudesta lainkaan.
Kuva toisesta suunnasta otettuna.
maanantai 19. kesäkuuta 2023
Kello- ja jalokärhöt
Tommolan tilalta vuosia sitten hankittu kellokärhö on kukkinut jo viikon verran etupihan muurikivipenkissä. Kerrankin ehdin laittaa sille myös pensastuen ajoissa, jotta sen varret eivät pääse lakoamaan kovassakaan tuulessa ja sateessa.
Kelloköynnöksen vieressä kasvavan morsiusleinikin kukinta alkaa pian olla ohi. Ovat keskenään ihan kaunis parivaljakko, molempien kukkiessakin suht' samaan aikaan.
Viinikärhö 'Madame Julia Correvon'
Kärhökäytävän kahta puolta kasvavat jalokärhöt ovat lähteneet yhtä lukuunottamatta kaikki ihan reippaaseen kasvuun. Virolainen 'Piilu' loistaa tällä kertaa poissaolollaan. Katsotaan nyt ilmaantuuko se vielä esiin loppukesästä, vai uinuuko penkissä mullan alla jopa ensi kesään saakka tai ehkä vieläkin pidempään??
Tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' on tapansa mukaan kovaa kyytiä kurottautumassa lähes nelimetrisen salkonsa kärkeä. Nyt se on noin "puolimatkan krouvissa".
Jalo- eli loistokärhö 'Rouge Cardinal' on myös jo kivasti kasvussa.
Sitten surullinen näky. Monia, monia vuosia aina ihanasti kasvimaan kasvulaatikossa kukkinut mantsuriankärhö näyttää nyt tältä. Tosin tänään mieheni kastellessa marjapensaita, hän huomasi yhden versonalun lähteneen kasvuun, joten ehkä peli ei olekaan vielä täysin menetetty.
Kuva viime kesältä, jolloin Mantsuriankärhö kukki aivan valtoimenaan, kuten sillä yleensäkin on ollut aina tapana. Arvaatte varmaan mitä ajatuksia tyhjä penkki on saanut minussa aikaan. Kasvimaalla myös oleva tiukukärhö 'Arabella' on onneksi hengissä, mutta senkin kasvu on huomattavasti normaalista jäljessä. Arabellan vieressä kasvavasta tarhalyhtykärhö 'Princess Katesta' oli joku eläin käynyt kahteen eri otteeseen katkaisemassa verson, ennenkuin älysin pyytää miestäni suojaamaan sen väliaikaisesti verkolla.
Toki monta muutakin jalokärhöä, kuin pelkästään kuvissa olevat, on lähtenyt hyvin kasvamaan. Niistä laitan kuvia sitten kukinnan alettua.
lauantai 17. kesäkuuta 2023
Palibin pikkusyreeni
Palibin -pikkusyreeni kukkii parhaillaan takapihan lankkupenkissä. Hieman jännitti tulisiko puu kukkimaan vielä tänä kesänä, sillä se on hankittu puutarhaan vasta viime vuoden toukokuussa.
Jouduin hankkimaan uuden pikkusyreenin samalla paikalla aiemmin kasvaneen Palibinin tilalle, joka ei kestänytkään siirtoa etupihan tienvarsipenkistä uudelle kasvupaikalle. Puu otti siirtämisen niin pahakseen, että kuoli heti istutusta seuranneena vuonna.
Viime syksynä omista tuoksuherneistä kerätyistä ja kasvatetuista taimista yksi aloitti eilen kukintansa. Taimet joutuivat olemaan tosi pitkään kasvihuoneessa, kun en tohtinut istuttaa niitä ulos ennustettujen hallanvaarojen vuoksi.
Alapihan omenapuupenkissä ensimmäiset kukkansa avanneet siperiankurjenmiekat. Näyttää siltä, että kurjenmiekkojen kukinta jää hyvin vähäiseksi tänä kesänä, sillä nuppuja näkyi vain muutamia. Harmi.
Mukavaa viikonloppua.
perjantai 16. kesäkuuta 2023
Koska kukkii haaste
Nyt täytyy tunnustaa, että "Koska kukkii haaste" meni tällä kertaa osaltani niin sanotusti hieman pipariksi, koska en seurannut veikkaamieni kasvien kukinnan alkamista tarpeeksi tarkoin.
Sinililjojen kukinnan veikkasin alkavan 19.4. Kevättöitä postaukseni mukaan kukinta oli alkanut 25.4
Pihaesikon taas veikkasin kukkivan toukokuun 14 päivä. Parhaillaan kukintavuorossa postauksessa pihaesikot kukkivat jo täyttä päätä. Enpä muistanut seurata kukinnan alkamista tarpeeksi ajoissa.
tiistai 13. kesäkuuta 2023
Alppiruusut kukkivat takapihalla
Ihanien alppiruusujen kukinta on alkanut takapihan alppiruusupenkissä. Kuvassa suosikkini kaunis ja aina runsaasti kukkiva marjatanalppiruusu 'Haaga'.
Haaga on korkeudeltaan keskikorkea ja se on osoittautunut maineensa mukaisesti hyvin kestäväksi.
Auringonvalon osuessa kukkien terälehtiin, on näky hyvin kaunis.
'St Michel' Mikkeli, kuvassa oikealla, on alppiruusuistamme kaikkein korkein ja sen latvat yltävät jo talon räystään yläpuolelle.
Kuvassa P. M.A. Tigerstedt:in oikealla puolella kukkii hyvin hempein ja punertavin kukin 'Helsinki Unifersity' eli Helsingin Yliopisto.
Puistoalppiruusu catawbience 'Grandiflorum' on ensimmäinen hankkimistamme alppiruusuista ja aloittaa kukintansa yleensä viimeisenä. Muutama kukka on kuitenkin jo auennut. Laitan kuvia lisää, kunhan se saavuttaa täyden kukkaloistonsa.