Translate

tiistai 9. toukokuuta 2023

Vihdoin lämmintä


 Eilen sään vihdoin viimein lämmetessä, kannoimme mieheni kanssa talven kasvihuoneessa viettäneet sohvan ja pöydän terassille. 


Varastossa olleen kiikun mies kasasi jo hieman aiemmin tutulle paikalleen terassin kulmaukseen ja siinä on päästy nauttimaan jo muutamat päiväkahvit. 


Lämmön myötä muutama narsissi on lopulta aukaissut kukkansa tontin päätypenkissä.


Voin sanoa olevani enemmän narsissi, kuin tulppaani-ihminen. En tosin osaa sanoa, mikä narsisseissa erityisesti viehättää. Niissä vain on sitä jotain.


Olen yrittänyt saada puutarhaamme runsaasti kukkivia ja laaja-alaisia narsissi-istutuksia, mutta valitettavasti se on osoittautunut vuosien varrella pelkäksi haaveeksi. Narsissit kyllä kukkivat meillä vuosittain, mutta en ole saanut niitä menestymään ja leviämään haluamallani tavalla.


Toki jokainen avautunut narsissin kukka tekee minut iloiseksi ja pyrin ottamaan niiden kukinnasta kaiken ilon irti.


Keltaisia torvinarsisseja, joiden nimeä en enää valitettavasti muista. 


Muutama tulppaanikin on auennut isotuomipihlajan juurella.


Ympäri puutarhaa istutettujen 'Apeldoorn' tulppanien kukintaakaan ei tarvitse enää kauaa odottaa.


Laitanpa tänne vielä kuvia kauniisti kukkivasta tarhakylmänkukasta sekä....


takapihan lankkupenkkiin istutetusta, ainokaisesta palloesikostani ja.....


kukintaansa aloittavasta idänruusujuuresta.


Ihan loppuun kuva tänään kukkiaan aukomaan alkaneesta tarhamagnolia 'Leonard Messel'istä'. 

Mukavaa viikonjatkoa. Nautitaan mahdollisuuksien mukaan lämmöstä ja auringosta. 

17 kommenttia:

  1. Siellähän on aivan kevät. Ihanasti kukkivat kukkaset jo.
    Meillämin oli 14 asteta lämmintä ja löysin pihalta ensimmäiset krookukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun lämpöä saatiin, kasvu varmaan lähtee vasta ihan kunnolla käyntiin.😊

      Poista
  2. Lämpö on niin tervetullutta! Sekä narsissit että nupuillaan olevat tulppaanit näyttävät oikein kivoilta. Ja miten ihanaa, että Leonard Messel'isin kukat avautuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella tervetullutta. Nyt luulisi tulppaanien ja narsissien avaavan kukkiaan oikein joukolla.
      Jo pelkkä Messelin talvesta selviäminen teki onnelliseksi.

      Poista
  3. Vau magnoliakin lähes kukassa! Ihanaa kaikkea kukkivaa. Ruusujuuri on todella söpö.
    Kutsuvan näköinen terassi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään yksi magnolian kukka oli jo täysin auennut ja lisää odottelen avautuviksi.
      Ruusujuuren kukka on kyllä melko harvinaisen värinen.
      Kiitos.

      Poista
  4. Lämmintä on ollut meilläkin ja luonnon on suanu vihertymään. Tuo keltainen narsissi vois olla vanha lajike 'Carlton'. Miullakin on ensimmäiset torvet siitä nyt auenneet. Kyllä on kaunis väriltään tuo Leonard Messel jo nuppu vaiheessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lämmintä on jo siellä teilläkin. Voi kiitos, nyt kun kerroit mikä tuo narsissin lajike voisi olla. Nyt kun muistelen, nimi tuntuu hyvin tutulta. Täytyy käydä läpi muistiinpanoja jospa olisin johonkin kirjannut nimen ylös.

      Poista
  5. Idänruusujuuri on kiinnostava kasvituttavuus!

    VastaaPoista
  6. Kevät on hienoa aikaa, kun luonto herää.

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan ihanat kuvat!
    Voi ihanuus ihastuin niin tuohon teidän sohvaan ja pöytään terasilla.
    Todella viihtyisän näköinen paikka.
    Ja keinukin, kyllä kelpaa nauttia aurinkoisista päivistä.
    Lumoavan kaunista kukkaloistoakin.
    Auringon iloa loppuviikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Auringonpaisteista loppuviikkoa myös sinulle.

      Poista
  8. Lämpö on tervetullutta, ei tarvitse enää toppatakkia puutarhatöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toppatakin saa nyt pistää pesuun ja vetää ylleen kevyenpää vaatetusta.

      Poista
  9. Upea tarhakylmänkukkamätäs! Lämpimät säät ovat olleet todella toivottuja ja kaivattuja. Toivottavasti ei enää tulisikaan kylmää. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista