Translate

maanantai 25. huhtikuuta 2022

Hankintoja

Lauantaina ennen lapsenlapsen synttäreille lähtöä kävimme heti aamusta Hankkijalla ostamassa rungollisen Palibin pikkusyreenin. Kuvassa alla olevan pikkusyreenin siirsin neljä vuotta sitten etupihan tienvarsipenkistä takapihan lankkupenkkiin. Viime keväänä huomasin sen surukseni kuivattaneen jopa puolet oksistaan. Nyt siinä ei näy silmun silmua ja niinpä päätin suosiolla hankkia uuden tilalle.  


                                                                 

Palibinin nostin kasvihuoneeseen odottamaan istutusta lankkupenkkiin.


Ostin myös rungollisen, riippamuotoisen walkerinhernepuun etupihalla sijaitsevaan penkkiin  kuvassa olevan pari vuotta sitten kuolleen Caragana arborescens 'Pendula'n tilalle ..... 


                                                                               Caragana arborescens 'Walker'

Walkerinhernepuukin pääsi kasvihuoneeseen toistaiseksi.



Minulla on  entuudestaan takapihan isommassa lankkupenkissä yksi  Sydänmaan puutarhalta vuonna 2018 hankittu  walkerinhernepuu ja se  on osoittautunut ainakin toistaiseksi hyvin talvehtivaksi runkopuuksi.


Mukavaa alkavaa uutta viikkoa. 

25 kommenttia:

  1. Buying and preparing the plants to later have a beautiful garden.
    Have a nice week

    VastaaPoista
  2. Kivoja ostoksia. Minullakin kasvaa pikkusyreeni 'Palibin', ei tosin rungollisena. Näyttäisi, että siinä on eläviä silmuja. Minäkin tein viime viikolla puutarhaostoksia (tai no, pistin miehen asialle). Taimia en ole vielä uskaltanut ostaa, kun minulla ei ole niille sopivan lämpöistä säilytyspaikkaa. Täytyy malttaa odottaa siihen, että kelit lämpenevät ja kasvit voi istuttaa suoraan maahan. Ihana tuo pyöräkukkaruukkusysteemi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palibin on kyllä ihana kukkiessaan. Kiva, että omasi on selviytynyt talvesta ja tehnyt jo silmuja.

      Poista
  3. Mukavia ostoksia, vaikka menetykset eivät aina mukavia olekaan. Minä saatan joutua uusimaan yhden omenapuun, jänöt ovat olleet asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäniksisä olikin talvella tosi paljon. Minulla ne ovat käyneet järsimässä pensaita ja ruusuja.

      Poista
  4. Kivan näköinen tuo walkerinhernepuu! Välillä tulee näitä pettymyksiä, mutta se kai kuuluu tähän harrastukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palibin oli kestävä siihen saakka, kunnes sain päähäni siirtää sen uuteen paikkaan.
      Menetyksiä tulee aina välillä, mutta ne kuuluvat puutarhaharrastuksen varjopuoliin.

      Poista
  5. Oi miten ihania hankintoja. Minullakin kuoli tuo Palibin heti olikohan jo ostaessa ostin kerran syksyllä alesta. Minulla on myös sellainen toiveissa mutta katsotaan. Nuo runkopuut on kyllä ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tosiaan menestyi 'Palibin' ensimmäisellä kasvupaikallaan hyvin, mutta siirto oli sille näemmä liikaa. Minäkin olen jotenkin hurahtanut runkopuihin.

      Poista
  6. Riippapuut ovat ihania, minä tykkään mutta mies ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihastunut rungollisiin pikkupuihin. Vartettuina jotkut ovat vain vähän ongelmallisia kestävyytensä suhteen.

      Poista
  7. Suloisia pikkupuita! Alaspäin kaartuvat oksat riippaherneessä tekevät siitä erityisen kauniin. Palbinia olen suunnitellut hankkivani jo muutaman vuoden, mutta edelleen se puuttuu puutarhastamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palibin on kyllä mielestäni tosi ihana sen kukkiessa. Etupihamme hernepuu oli suosikkini sateenvarjomaisine muotoineen, mutta valitettavasti se ei ollut kestävä.

      Poista
  8. Kukkiva Palibin syreeni on kerrassaan viehättävä näky, minunkin pitää vielä istuttaa jonnekin uusi sellainen. Nuo riipuvamuotoiset pikkupuut tuovat puutarhaan kivoja lisämausteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin kuin sanot..... tuovat sitä lisämaustetta puutarhaan.

      Poista
  9. Harmi, että välillä tulee menetyksiä, mutta se väistämättä kuuluu tähän harrastukseen. Pääsee sitten taimiostoksille. 'Palibin' on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menetyksiä vaan aina tahtoo välillä tulla. Ei olisi pitänyt siirtää enää vanhaa runkopuuta.
      Palibin on kaunis ja vähän harmittaa, kun en ostanut vielä toista.

      Poista
  10. Palibin on mun eheroton suasikki! Ihana kukkivana ja muutenki siävän muatoone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Toivottavasti nyt vain lähtisi heti hyvään kasvuun?

      Poista
  11. Palibin oli teillä varmaan aika monta vuotta? Se on kovin rehevä ja kaunismuotoinen, ihana kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin arvasit. Palibin menestyi alkuperäisellä paikallaan hyvin. Valitettavasti en löytänyt muistiinpanoistani sen istutusvuotta.

      Poista
  12. Lähtisikö Paliblin kasvamaan jos oksat leikkaisi ihan runkoon asti lyhyiksi? Viime keväänä tuli vain silmut mitkä ei auenneet ollenkaan. Harmittaa kun muuten on niin kaunis pikkupuu.

    VastaaPoista
  13. Hieman vaikea sanoa, mutta epäilen suuresti. Kokeile leikata kokeeksi yksi oksa ja katso onko se sisältä vihreä, jos on, niin sitten ei liene huolta.

    VastaaPoista