Translate

perjantai 22. huhtikuuta 2022

Lämmin päivä

Tuntuu suorastaan uskomattomalta miten nopeasti lumet ovat alkaneet nyt sulamaan pihamaalta. Toisaalta, jos ajattelee tämänkin päivän lämpöasteita, sitä lienee ihan turha ihmetellä. Varjossa oli nimittäin  enimmillään jopa 16 astetta lämmintä. 

                                     

Muutamat krookukset ovat nyt aukaisseet meilläkin kukkiaan.




Ensimmäiset tulppaanit nousemassa maasta ja venyttämässä varsiaan kohti aurinkoa. 

Sinililjat metsäsaarekkeen reunassa olevassa penkissä aukaisevat jo pian nuppunsa.

Tuoksuköynnöskuusama myös avaamassa jo todella kauniisti värittyviä lehtiään. 



Mukavaa viikonloppua.

23 kommenttia:

  1. Siellä on kevät todellakin täysillä! Täälläkin on lumi vajunut, tiet ovat sulat. Eilen levittelin lunta sulamisen nopeuttamiseksi. Nyt on sääennusteessa kerrottu,että tulee viileämpi jakso. Kauniita keväisiä päiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tänään on täällä meilläkin jo huomattavasti viileämpää, eli +10 astetta.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  2. Teillä onkin ollut todella lämmintä, joten ei ihme, että krookukset kukkivat jo noin hyvin ja muutkin kasvit alkavat heräillä. Lämmintä oli meilläkin mutta ei ehkä ihan noin lämpöistä. Nyt on pilvistä ja vain 7 astetta, mutta eiköhän tuolla tarkene puuhailla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä oli, mutta nyt mittari tosiaan näyttää vain kymmentä lämpöastetta. Aamulla hieman jopa satoi, mutta nyt paistaa aurinko.
      Kiitos samoin.

      Poista
  3. Ihmekös tuo, että kasvit aloittivat kasvuspurtin. Viime päivinä on ollut ihan kesäisen lämmintä. Meillä mittari näytti eilen +18 auringossa. Varmasti piti paikkansa, sillä pitkähihainen paita vaihtui lyhythihaiseen.
    Aurinkoista viikonloppua sinulle ja piipoillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt valitettavasti kasvuspurtin jälkeen varsinainen loppukiri jää toistaiseksi saavuttamatta, kun ilma tästä viilenee.
      Kiitos samoin.

      Poista
  4. Hurjaa vauhtia kiitää kevät eteenpäin, ei meinaa pysyä perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vauhti valitettavasti tulee hiipumaan, kun sää ennusteiden mukaan kylmenee melko oleellisesti.

      Poista
  5. Vautsi, kuinka lämmintä. No, oli meilläki n.16 astetta varijos. Pikkuhiki päällä on tullu pihalla touhattua. Ny näyttää 8.5. Krookusten kukinnot ovat ihanaa färiterapiaa pitkän talaven jäläkihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoissa lämpölukemissa siellä teilläkin on menty. Olen alkanut pitää krookuksista vuosi vuoden jälkeen yhä vain enemmän ja enemmän.

      Poista
  6. Ihanasti sielläkin alkaa kasvit tulla kukkaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikin kukkiva krookusrypäs näyttää tekevän mielen iloiseksi.
      Kiitos samoin.

      Poista
  7. Lämmin jakso vauhditti mukavasti kevättä ja sai kevään kukkijoita aukaisemaan nuppunsa. Sinulla on kivan runsaita nuo krookusmättäät.
    Tuoksuköynnöskuusamasi näyttää tosi kauniilta, kävin juuri tänään katsomassa omaani ja se näyttäisi olevan hengissä, mutta silmut ovat vielä aivan pikkuiset.

    VastaaPoista
  8. Nyt kasvuvauhti taitaa ottaa takapakkia jos ennusteet pitävät paikkansa ja sää viilenee.
    Onneksi tuoksuköynnöskuusama on hyvin kestävä ja varma talvehtija suositelluilla kasvuvyöhykkeillään.

    VastaaPoista
  9. Hyvä alkuspurtti! Upeat krookuskasvustot jaksavatkin nyt ilahduttaa ehkä pidemmän aikaa, kun vähän viilenee. Ei tätä kevättä enää mikään kokonaan pysäytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, sillä krookuksien kukinnasta saa tosiaan nauttia pidempään, jos ilma viilenee.
      Näin se on.

      Poista
  10. Meilläkin hämmästeltiin suuria lämpötilalukemia. Tuntui niin hullulta, kun maassa on suurimnaksi osaksi parikymmentä senttiä lunta, pihan lumikasat ihan hirvittävän korkeita ja samalla voisi ulkona oleilla hellemekossa 😂

    VastaaPoista
  11. Tänäänkin on ollut aurinkoinen, joskin melko tuulinen päivä. Pääsin jo alapihan nurmikkoa haravoimaan ja siistimään lumesta sulaneita kukkapenkkejä.

    VastaaPoista
  12. Beautiful pictures. Thank you for your visit. Hugs.

    VastaaPoista
  13. Viime viikolla oli kyllä mahtavan lämpimiä päiviä ja kevät eteni kohisten. Eilen oli jo vähän viileämpää ja yhä vain viilenee. Toisaalta hyvä niin, jottei kevät mene ohi yhdessä hujauksessa. Että minä kuolaan noita vaaleanvioletteja krookuksia, ne on tosi söpöjä! <3 Käväisin eilen mökillä ja ilahduin, kun huomasin siellä kukkivia sinililjoja. Nekin ovat sieviä. Mukavaa huhtikuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista