Translate

torstai 14. huhtikuuta 2022

Kasvihuoneessa

                         

Pääsiäisviikon säästä ei ennusteiden mukaan pitänyt tulla mitenkään erityisen hyvä. Eilen ja toissapäivänä täällä meillä oli kuitenkin aivan ihanan lämmintä, tuuletonta ja aurinkoista. Valitettavasti tämä aamu sitten valkeni ikävän pilvisenä ja harmaana, eikä auringostakaan ole näillä näkymin tietoakaan.


Eilinen hieno sää innosti laittamaan myös kasvihuoneeseen aiemmin Lidlistä pääsiäiseksi hankkimiani  sipulikukkia. Kuvauksen joutui ajoittamaan kuitenkin ajankohtaan jolloin aurinko ei enää paistanut.


Perunanarsissit  availevat kukkiaan, mutta sinililjat ovat vielä nuppuisia, eivätkä erotu juurikaan asetelmasta. 


Puiset kanarouvat päättivät hypähtää pikkutipujen seuraksi pöydälle.


Olen siirtänyt kukintansa lopettaneet perunanarsissit aina maan sulaessa pensaiden juurelle penkkeihin, mutta valitettavasti ne ovat jostain syystä olleet hyvin lyhytikäinen ilo. Vain kerran muistan saaneeni ne seuraavana keväänä kukkimaan uudelleen. 


Vaakkukin sai iloisen värisiä, keltaisia hyasintteja korinsa kaunistukseksi.


Eilen kasvihuoneen lämpötila nousi auringon helottaessa täydeltä terältä jopa yli 28 + asteeseen. Ylläni olleen kevyttoppiksen sai heittää heti oitis yltään. 

                          

34 kommenttia:

  1. Herttaiset pääsiäiskoristelut 🐥💛🌿 Tulee hyvä mieli... Itse tulin vieneeksi kaiken pääsiäiskaman kirpparille viime vuonna.

    VastaaPoista
  2. Kivat asetelmat ja tuo pieni saavi sopii todella hyvin juurikin tällaiseen tarkoitukseen. Yritän itse huomenna löytää pajunkissoja kun mennään mökille ne sopii niin hyvin näihin istutuksiin.
    Täällä on satanut tänään vettä mutta viikonloppuna on minusta luvattu jo kauniita ilmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisade tietää lumien sulamista, joten sitä toivoisin tännekin.
      Mukavaa kiirastorstaita.

      Poista
  3. Ihanat pääsiäiskoristeet ja -kukkaset. Nuo lintukoristeet saavat hyvälle mielelle. :) Jopas kasvihuoneen lämpötila on jo noussut korkealle. Toivottavasti pääsiäisenä on hyvät ulkoilusäät.

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Kasvihuone oli eilen kuuma kuin sauna, kun aurinko helotti täydeltä terältä.
    Toivotaan näin. 👍👍

    VastaaPoista
  5. Eilen oli tosiaan aivan huikea auringonpaiste ja kasvihuoneessa lämmintä. Tänään on ollut pilvistä, mutta ennusteiden mukaan luvassa on ainakin la, su ja ma mukavan aurinkoisia ulkoilusäitä.
    Sinulla onkin kasvihuoneessa kauniit somisteet! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  6. Kevätasetelma piristää. Kasvihuoneessa se pärjää hyvin, kun nyt ei näyttäisi tulevan kummoisia yöpakkasiakaan.
    Minullakin on ollut huono tuuri perunanarsissien suhteen. Eivät yleensä nouse puutarhassa.
    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivisin kasvihuoneessa lämpö nousee liiankin korkeaksi sipulikukkia ajatellen, mutta ovatpa suojassa mahdollisten yöpakkasia vastaan.
      Hyvää pääsiäistä. 🐣🐥

      Poista
  7. Ihanalta näyttää. Toivottavasti nyt pääsiäisenä sää suosii ja päästään nauttimaan auringonpaisteesta.
    Oikein ihanaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  8. Perunanarsissit ovat lyhyt ilo. Yhdessä penkissä olen saanut ne kasvamaan, täysin paahteinen ja kuiva sekä reilun paksu kohopenkki jossa vesi ei varmasti jää tippaakaan paikoilleen. Nyt jännitän nousevat sieltä toisen kerran. Kauniit asetelmat teit, kyllä tuolla hyvin voi viettää pääsiäisen pyhät kukkien seurana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän nuo perunanarsissit saakin viihtymään niin heikosti? Kerran olen tosiaan itsekin saanut ne uudelleen kukkimaan. Täytyy yrittää järjestää niille neuvomasi kasvupaikka.
      🐣🐥Mukavaa pääsiäistä.

      Poista
  9. Nätit asetelmat ja muut koristukset! Pidän tuosta puisesta ämpäristä, se tuo kivasti rustiikkisuutta sirojen kevätkukkien rinnalle. Minullakaan perunanarsissit eivät ole suostuneet nousemaan enää seuraavana keväänä. Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Pitää kokeilla tuota Katjan hyväksi havaitsemaa kasvupaikkaa.
      Kiitos samoin. 🐔🐣

      Poista
  10. Kauniita asetelmia 💚 Ja melkoisia lämpötiloja olet jo saanut ikuistettua kuviin :)
    Mukavaa ja leppoisaa pääsiäisen aikaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Hyvää pääsiäistä myös sinulle. 🐣🐥

      Poista
  11. Ihanaa kevättunnelmaa kasvihuoneessasi!
    Ja erikoisen ihanat lämpötilalukemat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Lämpöä kasvihuoneessa oli kyllä ihan riittämiin. 🐣🐥

      Poista
  12. Kevätkukat ovat ihania! En muuten tykkää keltaisista kukista, mutta pääsiäiseen ne kuuluu.
    Oikein mukavaa pääsiäisenaikaa teillekin! 🐓🐔🐣🐥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa pääsiäistä myös sinne Pohjanmaalle. 🐣🐥

      Poista
  13. Kylläpä on kaunista. Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää pääsiäistä myös sinulle. 🐤🐣🐥🐔

      Poista
  14. Kaunista on ! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pääsiäistä myös sinulle. 🐔🐤🐣🐥

      Poista
  15. Ihania asetelmia olet rakentanut! Kasvihuone on mukava paikka, kun voi nauttia sipulikukista ennenkuin niitä pihamaalla juurikaan näkee. Hyvää päääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Hyvää pääsiäisen jatkoa myös sinulle. 🐔🐤🐣🐥

      Poista
  16. Nice chickens in your greenhouse, Anemone.
    I heartily congratulate you on Easter. May these days bring peace and joy to your home.

    VastaaPoista