Translate

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Tämän päivän lumitilanne

 

Tämän lumimäärän sulamiseen tulee kulumaan aikaa. Eilen lunta satoi täällä meillä ihan koko päivän ja lumityötkin joutui tekemään kahdesti. Ensin heti aamusta, jotta kotiin tilaamamme kaupan ruokalähetys pääsisi ongelmitta pihaan saakka. Sitten uudet lumityöt vielä illalla. Lumi oli tosi vetistä ja raskasta ja kolaaminen kävi kyllä todella täydestä työstä.


Tänään herättiinkin sitten upeaan auringonpaisteeseen ja luntakin oli tullut eilisen loppuillan ja yön aikana vain varsin vähän lisää. 

Havujen päältä on tänä talvena saanut karistella lumia jo useampaan otteeseen. Terassilla olisi myös melkoinen lumimäärä, ellei sitä olisi kolattu suht' säännöllisesti. Nyt lumet terassilta ovat vielä putsaamatta ja havutkin oikealla pitäisi vapauttaa ahdingostaan.



Kasvihuonekin saa kököttää vielä pitkään lumen keskellä. Edustalla olevassa päärynäpuussa on sentään jo isot silmut odottamassa avautumistaan.

Kuva eiliseltä päivältä.


Narsissit ovat saaneet viettää nyt suurimman osaa ajastaan sisällä.


Omenapuita leikatessamme toin muutamia oksia myös maljakkoon ja nyt ne ovat alkaneet kukkia.

Aurinkoista päivänjatkoa.

14 kommenttia:

  1. Aika paljon teillä on vielä lunta. Kiva kun olette saaneet nauttia kuitenkin auringonpaisteesta. Tuli kevään tulolle vähän takapakkia. Minä en ole vielä narsisseja ostanut, ajattelin ostaa pääsiäiseksi, jolloin toivottavasti saa ne ulos ruukkuihin. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on kyllä runsaasti, mutta onneksi aurinkoisia päiviäkin eilistä lukuun ottamatta on ollut runsaasti.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  2. Eilinen lumimyräkkä olisi riittänyt, mutta taas näyttää taivaalta lunta satavan. Oli kyllä harvinaisen raskaat lumityöt meilläkin.
    Kävin illalla pudottamassa lumia havuista ja muista puista sekä kasvihuoneesta. Märkä lumi oli pakastumisen myötä jäätynyt paksuiksi muhkuroiksi. Kannatti ravistella pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lumen tulo kyllä minunkin puolestani jo riittäisi, vaikka hiihtämisestä pidänkin. Lisää sateita taitaa kuitenkin olla tiedossa. Tuleeko sitten lumena, räntänä tai vetenä, se jää nähtäväksi?

      Poista
  3. Teilläkin näyttää olevan runsaasti lunta. Saisi lumisateet pikkuhiljaa riittää. Kasvihuoneenne näyttää kutsuvalta hangen keskelläkin. Omenapuun oksat näyttää kauniilta maljakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko todeta, että on kyllä lumitilanteeltaan melko poikkeuksellinen kevät. Toivottavasti toukokuussa sentään jo olisi paljon keväisempää?

      Poista
  4. Kauniita narsisseja! Täällä on kaksi vrk satanut lunta ihan mahdottomasti. Alkaisi jo kyllä riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen kyllä kaipaa varmaan jo keväisempiä näkymiä. Vielä niitä säätietojen mukaan joudumme odottamaan.

      Poista
  5. Omenapuun kukat ovat kauniita sisälläkin kukkiessaan. Minäkin otin maljakkoon leikkaamiani oksia ja iloahan niistä saa.
    Täällä satoi myös lunta ihan reilusti, pääsi jälleen lumitöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että loppukuu olisi jo huomattavasti keväisempi. 😊

      Poista
  6. Meillä tulee nyt vettä ja se laskee kyllä lumitilannetta.
    Narsissit on vielä meillä kaupassa mutta niitä on haettava ensi tilassa kotiin ja mökille.
    Ihastuttavat omenapuun kukat. Minäkin olen jopa vuosi niitä ottanut sisällä mutta nyt ei ollut sellaista oksaa mikä olisi kukkia tehnyt.

    VastaaPoista
  7. Täälläkin vesisade on selvästi laskenut lumen pintaa tämän päivän aikana.
    Tänään tuli hankittua lisää sipulikukkia pääsiäiseksi.

    VastaaPoista