Translate

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Kesäkukkien siemenet talteen

Kesämalvikki

Nyt kun päivä valkeni poutaisena, sieppasin kipon käteeni ja lähdin keräämään viimeisiä kesäkukkien siemeniä. 


Kesämalvikin siemenet sijaitsevat kukkapohjassa kaksinkertaisten suojuslehtien sisällä....


tällaisen nappimaisen pyörylän.... 

takana ja sen ulkokehällä.  


Malvikin siemeniä olen kerännyt vähän sitä mukaa, kun ne ovat valmistuneet samoin kuin....


tuoksuherneiden siemeniäkin.

Tuoksuherne


Aina tuoksuherneen siemenpalosta ei voi ulospäin päätellä ovatko siinä olevat siemenet vielä ehtineet kypsyä valmiiksi vai ei. Yllä olevassa kuvassa siemenet kuitenkin näyttäisivät olevan kypsiä kuivattavaksi.


Kuten kuvasta näkee, osa siemenistä on vielä ihan vihreitä ja raakoja.


Vasemmalla kesämalvikin siemenet. Niistä osa oli sateista johtuen vielä melko kosteita ja nähtäväksi jää tuleeko niistä lainkaan itämiskykyisiä.


Yllä osa jo puhdistettuja ja kuivattuja samettikukan siemeniä. Siemeniä pitää kerätä vielä paljon lisää, ennen seuraavia sateita. 

Samettikukat


 Lasipurkissa jo aiemmin kerättyjä ja kuivattuja kesämalvikin siemeniä.

Omien kesäkukkien siementen kerääminen talteen on mukavaa ja säästyyhän puuhassa aina myös muutama ylimääräinen pennonenkin. Kaupan siemenpusseissa kun siemeniä on usein melko vähän.
Siemenien keruu kannattaa tehdä kuivalla ilmalla.



9 kommenttia:

  1. Hyvä idea ottaa siemenet talteen. Minä sain ison pussillisen unikonsiemeniä. Osan kylvin elokuussa maahan ja loput keväällä lumen sulettua. Saapa nähdä onnistuuko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin syksyisin suoraan kasvupaikalle ripottelemani unikonsiemenet ovat hyvin kylväytyneet, joten uskon että onnistuu.

      Poista
  2. Kiitos innoituksesta, huomenna viimeistään kerään itsekin siemeniä talteen kun ystäväkin tulee samoissa aikeissa kylään💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka siementen keruu on kivaa, mielen valtaa usein myös tietty haikeus siitä, että kesä on ohi ja syksy alkanut.
      Mukavia siemenenkeruuhetkiä ystäväsi kanssa.

      Poista
  3. Siementen keruu on hauskaa. En ole vielä kerännyt kesäkukkien siemeniä talteen mutta perennoja sitäkin enemmän. Pitää ainakin tuoksuherneistä käydä etsimässä kypsiä palkoja. Samettikukat ovat tänä kesänä homehduttaneet järjestelmällisesti joka ikisen siemenkodan. En keksi sateiden lisäksi muuta syytä kuin monta vuotta vanhat siemenet, joten taidan varmuuden vuoksi pitää ensi vuonna taukoa sammareista ja hankkia seuraavalle vuodelle uudet siemenet. Jos niissä vaikka onkin perimässä jotain vikaa tai joku tauti riivaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samettiruusujen siemenkodat eivät kestä ainakaan jatkuvia sateita, joten uskon syyn niiden homehtumiseen piilevän kyllä pelkästään siinä.
      Kiitos samoin.

      Poista
  4. Siemeniä on tosiaan järkevää kerätä jo olemassa olevasta kasvustosta, ettei ihan jokaista kasvia tarvitse kasvattaa kaupan siemenistä. Mukavaa puuhaa, jossa siintää ajatuksissa jo seuraava kasvukausi! Minullakin alkaa olla hyvä kasa samettiruusujen ja tuoksuherneiden siemeniä, muutamat perennojen siemenet otin jo aikaa sitten talteen, niiden kasvuun lähtöä voi sitten kokeilla tulevana talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eritoten minua usein harmittaa ostosiemenpussin siementen vähäinen määrä. Niistä kun ei kummoista kukkaloistoa saa aikaan, ellei sitten osta useampaa pussia kerralla. Olkaamme siis edelleenkin tässä asiassa mahdollisimman omavaraisia.

      Poista
  5. Pitääkö samettiruusujen siemenet kylmäkäsitellä? Ja jos pitää, niin saanko vinkkejä kiitos.

    VastaaPoista