Translate

tiistai 27. syyskuuta 2022

Päärynä ja luumusatoa


'Pepi' päärynäpuu on tuottanut ihan kivasti satoa. Tänään sitten viimeisetkin päärynät kerättiin pois, sillä kaikki alkavat olla kypsiä syötäväksi.

Kesällä otettu kuva tulevasta päärynäsadosta. 

Luumuja saimme myös runsaasti. Niitä on syöty ihan sellaisenaan ja tehty myös kolmeen otteeseen hilloksi.

                              

Oksat ihan taipuivat runsaasta sadosta.


Tyrnimarjojen kanssa kävi sen sijaan vähän vanhanaikaisesti. Linnut tyhjensivät pensaat alta aikayksikön ja sitä ennen ehdin kerätä vain pienen kupillisen marjoja talteen.

22 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näköisiä päärynöitä ja luumuja! Harmi että linnut ehtivät ennen teitä tyrnipensaisiin. Mukavaa syksyn aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun linnut ehtivät ennen minua marja-apajille.
      Kiitos samoin.

      Poista
  2. Harmi noiden tyrnien kanssa mutta sanotaan että muutama marja päivässä riittää joten kyllä tästä jonkin aikaa riittää. Me leikkasimme pepiä aika reilusti ja kukki vain muutamalla kukalla joten satoa emme saaneet. Luumuja saimme jonkinverran ja ne tuli syötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrnisato olisi ollut nyt hieman parempi kuin moneen muuhun vuoteen verrattuna, joten kyllä harmittaa.
      Kiva, että pääsitte kuitenkin luumuja maistelemaan.

      Poista
  3. Päärynät näyttävät puhtailta, haittaavatko tuholaiset päärynöitä omenoiden tapaan?
    Luumut ovat oikein herkullisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärynäpuuta eivät tuholaiset ole meillä ainakaan toistaiseksi haitanneet samoin kuin omenapuita. Puu pudotti jonkin verran raakileita, mutta se taitaa olla ihan normaalia.
      Luumusato oli ilahduttavan runsas ja maukas.

      Poista
  4. Voi ihanuus sentään, saat omasta puusta päärynöitä ja luumujakin, nami!
    Tyrnimarjat on tosi terveellisiä, harmi, kun linnut ehtivät ensin.
    Hyvää syyskuun loppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrnimarjat ovat kyllä oikeita terveyspommeja. Onneksi ehdin sentään hieman poimia niitä ennen lintujen tuloa apajille.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  5. Upea päärynä- ja luumusato! Voi lintuja, ovat joskus tosi nopeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut eivät aikaile paikalle löytäessään ja pensaat tyhjenivät nopeasti. Pakko myöntää, että olisi pitänyt olla nopeammin liikkeellä itsekin.

      Poista
  6. Mokomat linnut! Sait kuitenkin pienet maistiaiset talteen tyrnistäkin ja onneksi päärynät ja luumut sentään säästyivät ahmateilta.
    Hyvä, jos luumupuusi oksat kestivät sadon painon, meillä yksi iso oksa latvasta repesi sadon painosta poikki. Pitää käydä siistimässä sitä jonain päivänä kunhan tästä jaksaa lähteä tikkaille kiipeilemään. Saa nähdä, tuliko liian iso repeämä puun itsensä paikattavaksi vai pitääkö alkaa jo kasvatella juurivesasta uutta puuta tulemaan.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin luumupuun latva taitaa jäädä lopullisesti vinoon sadon painosta. Mietin hieman voisiko sitä tukea lastalla.
      Toivottavasti vointisi on jo parempi?
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  7. Hieno päärynäsato. Itse en saanut yhtään vaikka toinen puista kukki, ei tainnut olla pölyttäjiä liikkeellä otolliseen aikaan. Luumupuissa oli upea sato tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärynäsato oli ihan hyvä ottaen huomioon, että puu on vielä hyvin nuori.
      Sato taisi olla ihan kautta linjan tosi hyvä.

      Poista
  8. Upea sato! Harmi tyrnien kanssa, mutta ensi vuonna varmaan muistat olla nopeampi:)Aika lailla meilläkin verottivat pensasmustikkasatoa. Useamman kerran päivässä olisi pitänyt poimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tosiaan yrittää pitää varansa tyrnien osalta vastaisuudessa.
      No olipa harmi.

      Poista
  9. Oi kuinka kauniita ja herkullisen näköisiä päärynöitä ja luumuja! Puut hedelmineen näyttävät hyvin koristeellisilta.
    Mitkä linnut söivät tyrnimarjasi? Meillä ovat pienet tyrnit kanaverkon suojassa jäniksiä vastaan. Sellaisella saisi pidettyä rastaat poissa marjoista mutta ei pienempiä lintuja.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Valitettavasti en tiedä mitkä linnut olivat käyneet tyrniapajalla.
      Kiitos vinkistä.

      Poista
  10. Onpa sinulla ihana sato, niin maukkaan näköisyä.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista