Translate

keskiviikko 21. elokuuta 2024

Kimalaisten suosikki



Punahatut ovat selvästi kimalaisten suosiossa ja niitä vieraileekin todella paljon niissä mettä keräämässä.


Alla oleva teksti on suoraan Suomen luonto - lehdestä lainattu.

Miten kimalainen valitsee kukkansa?

"Eri kasvilajit ovat sopeutuneet eri hyönteisten pölytykseen. Ilmeisesti ainakin seuraavat tekijät ratkaisevat, mille kasveille mitkäkin hyönteiset suunnistautuvat: mesi, sen koostumus, määrä ja saatavuus, siitepöly, sen määrä, saatavuus ja kuljetettavuus, kasvin tuoksu ja väri, tuoksun voiman mahdollinen vaihtelevuus vuorokauden aikojen mukaan ja kukinnan vuodenaika.

Kimalaisten tottumuksetkin vaikuttavat: Ne saattavat hakeutua yksinomaan suosikkikasvinsa värisille kukille. Ne myös rakentavat hajupolkuja suosikkireitilleen, joten kukassa käynnit ovat varsin konservatiivisia."

Mielenkiintoista tekstiä, vai mitä?


Punahatun kukka on siitä kiitollinen, että kimalaisia on helpompi kuvata niissä mettä keräämässä.


Mikähän mahtaa olla tuo alempi öttiäinen kukalla?


Kuten aiemminkin on tullut todettua niin päiväperhosia on tänä kesänä ollut hälyyttävän vähän. Niitä ei tänä kesänä ole näkynyt juuri enempää niiden erityisesti suosiman purppurapunalatvan, kuin punahatunkaan kukissa. Poikkeuksellisen lämmin jakso keväällä ja sitä seurannut kylmä ja luminen sää lienee ainakin osasyy niiden katoon.


 Mukavaa viikonjatkoa. Nautitaan lämpimistä ja aurinkoisista loppukesän päivistä-

20 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Kimalaiset ovat kiehtovia. Luin muutama vuosi sitten Dave Goulsonin kirjoittaman kirjan Kimalaisen kyydissä ja se oli erittäin avartavaa. Paljon asiaa, josta en tiennyt mitään. Se sai arvostamaan kimalaisia entistä enemmän.
    Ikävä kuulla, että siellä on perhoskato! Meillä niitä riittää, joten ainakin joissakin paikoissa ovat perhoset tallella, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalaiset ovat ihania ja niiden touhuja voisi seurata vaikka miten pitkään.
      Perhoskato on ollut melkoinen. Vain muutaman suruvaippan,- nokkos,- kaali,- sitruuna,- sinisiipi- ja amiraaliperhosen olen onnistunut näkemään.

      Poista
  2. Sinulla on oikea mesibaari kimalaisille ja muille siivekkäille ja on todella surullista, että perhosia on ollut niin vähän, jospa tulisi lämmin syksy ja se auttaisi perhosiakin hiukan, alkukesän kylmyys varmasti verotti suurelta osin perhosiakin! Meillä kukissa on 'kimalaisvanhuksia', jostain luin, että ne eivät mene pesään enää vaan jäävät kukalle.
    Mukavaa viikonjatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ikävää, että perhosia on ollut niin vähän ja puutarhan perhoskasveissakaan niitä ei ole juuri näkynyt. No ensi vuonna sitten.
      Kiitos toivotuksesta.

      Poista
  3. Toivotaan, että perhoset vielä ilmestyy. Täällä on ollut perhosia.

    VastaaPoista
  4. Minulla punahatut eivät menestyneet, mutta muita mesikasveja on nyt kukassa. Perhoset vaan puuttuvat. Alkukesästä niitä oli meillä normaali määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa harmi, etteivät punahatut menestyneet.
      Perhosten vähyys on kyllä ihmetyttänyt suuresti.

      Poista
  5. Valtavan ihanat kukat, sait punahattujen kaikki ominaisuudet hyvin esiin.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia punahatuista! Se on aina ollut yksi lemppareistani näin loppukesällä. Eikä vähiten juuri sen vuoksi, että pörritkin tykkäävät. Hauska juttu tuo, että kimalaisetkin voivat olla konservatiivisia "ruokavalionsa" suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vähemmistönä ne, jotka eivät pidä punahatuista, sillä niin kaunis se kukkiessaan on.
      Ihan uutta tietoa minullekin tuo kimalaisten konservatiivisyys.

      Poista
  7. Ihanat kuvat.
    Tuo ensimmäinen kuva on niin huikean upea, kaikki
    yksityiskohdat tulevat niin esille. Pörriäinen lempi puuhassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahatuilla mettä kerääviä kimalaisia on kyllä hyvä kuvata, kun ne eivät pääse sukeltamaan piiloon.

      Poista
  8. Punahatut kuuluvat niihin kukkiin joita en saa menestymään millään! Olen kokeillut kasvattaa eri paikoissa, sekä ostotaimia että itse siemenestä kasvatettuja. No, olen hyväksynyt sen ettei ne viihdy meillä, onneksi on muitakin ihania kasveja, joista myös pörriäiset tykkäävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa harmi, sinulla kun kaikki kukat mielestäni menestyvät yleensä hyvin.

      Poista
  9. Punahatut ovat upeita ja pitkäikäisiä kukkijoita ja todellakin pörriäisten suosikkeja! Sinulla on kauniit kukkapenkit punahattuineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahattu on kyllä ihana puutarhaperenna. Tääs ensi keväänä volisi tarkoitus kylvää niitä lisää siemenistä.

      Poista
  10. Tuo "alempi öttiäinen" näyttäisi minusta kukkakärpäseltä, vaikka ihan ei meinaa kuvasta saada selvää. Joku hoikkakirvarilaji taisi olla tuon näköinen. Perhosia on ollut meilläkin harvinaisen vähän. Onneksi kimalaisia on sentään runsaasti. Meillä moni muu kasvi kiilaa punahattujen ohi ruokalistalla. Ehkä meille onkin sattunut nirsompia pörriäisiä! Toisaalta ihan hyvä, kun nuo punahatut eivät ole osoittautuneet ihan niin kestäviksi kuin monet muut kasvit. Yksi talvesta selvinnyt sentään kukkii ihan hyvin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin hieman mietin onko tuo laiheliini kenties kukkakärpänen. Olen huomannut kimalaisten viihtyvän punahattujen ohella erittäin hyvin myös maksaruohojen kukilla. Toki paljon muitakin niille mieluisia kasveja löytyy puutarhasta.

      Poista