Translate

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Blogitauko pidetty

 Blogitauko on nyt pidetty. Tauon aikana vietimme mm. mökkilomaa hieman runsaat kaksi viikkoa. Kaksi poikiemme perheistä vietti myös osan omasta kesälomastaan saaressa kanssamme. Vanhin poikamme perheineen lomaili mökillä sen sijaan jo heti heinäkuun alussa. Mökkiloma oli taas kerran kaikin puolin onnistunut. Saimme tavata paljon lähisukulaisia ja tuttuja ja nauttia taas kerran saaren ainutlaatuisesta tunnelmasta ja hyvästä lomasäästä.


Daalia 'Brunäs'

Kotiin palattuamme odottivatkin jo pihatyöt sekä herukoiden ja karviaisten poiminta. Marjoja tulikin tänä kesänä ilahduttavan runsaasti, eikä pakastimissa ole enää tilaa kovin paljon edes mustikoille. 

Kaksi vanhimman poikamme lapsista vietti myös luonamme viikon nauttien viimeisistä lomapäivistä ennen koulun alkamista nuorimmaisen aloittaessa jo päiväkodin. Myös lasten vanhempia pääsimme tapaamaan viikonlopun aikana.


Puutarha otti taas lomalaiset kukkeana vastaan ja kuvia onkin kiireestä huolimatta tullut näpsittyä melko paljon blogissa julkaistavaksi. 


Orientalliljat ja tarhaviinikärhö 'Blue Angel'.

Seuraavassa postauksessa on tulossa juttua kärhöjen kukinnasta.


20 kommenttia:

  1. Mukava loma kuulostaa olleen 🤗 Kärhöjäsi katselee mielellään 🌸🌿🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkiloma läheisten kanssa oli kyllä mukava.
      😊😊


      Poista
  2. Kärhöhän on ihan täynnä kukkia, hienon näköistä!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuulumiset ja rentouttava mökkiloma teillä on ollutkin🌸
    Kauniit puutarhakuvat, onneks saadaan vielä nauttia vihreydestä
    Tänään täällä satoi järkyn kokosia rakeita hetken.
    Mukavia hetkiä alkavaan viikkoosi🌸

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin! Kauniilta siellä näyttää.

    VastaaPoista
  5. Loma teki varmasti hyvää, mutta tervetuloa takaisin. Ihana Blue Angel!

    VastaaPoista
  6. Varmasti loma virkisti, tervetuloa takaisin! Ihana 'Blue Angel' ja nuo liljat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkisti todella. Oli ihana tavata veljiäni ja heidän perheitään.
      Kiitos.

      Poista
  7. Mökkiloma ja varsinkin yhteinen aika lastenlasten kanssa kuulostaa kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkiloma on aina kesän kohokohtia ja lastenlasten kanssa aika kuluu aina kuin siivillä.

      Poista