Translate

perjantai 23. elokuuta 2024

Siemenistä kasvatetut kesäkukat




Keisarinelämänlaanka 'Split Second'

Nyt pientä yhteenvetoa siemenistä kylvetyistä kesäkukistani. 

Keväällä siemenkylvöjä aloittaessani ja siemenvarastoja kartottaessani, ihmettelin talteen keräämiäni vaaleita mysteerisiemeniä ja mietin mitä ne mahtoivat olla. Asia ei selvinnyt minulle täysin varmasti ennen kuin köynnös aloitti kukintansa. Arvelin nimittäin siementen olevan aitoelämänlangan, jonka lehdet muistuttavat hyvin paljon kyseisen köynnöksen lehtiä. 

Tämän yksivuotisen köynnöksen hennon roosanpunaisten kukkien pitäisi olla kerrottuja, mutta osa kukista avautuu yksinkertaisena kellona. Yllä olevassa kuvassa näkyy sekä kerrottuja sekä yksinkertaisia kukkia.

 Esikasvattamiani taimia tuli niin runsaasti, että istutin niitä suureen ruukkuun sekä etu- ja takapihan penkkeihin.

Haittapuolista voisi sanoa sen, että kukat kestävät vain vähän aikaa. Uusia kukkia puhkeaa kuitenkin kuihtuneiden tilalle koko ajan lisää. 

                                                     

Kasvi tekee tosi paljon pyöreän muotoisia siemenkotia, joissa jokaisen sisällä on runsaasti siemeniä.  Kypsymässä oleva siemenkota näkyy kuvassa vasemmalla.                

                          .   

Tässä keisarinelämänlangan yksinkertainen kukka.

                             

Takapihan lankkupenkin keisarinelämänlangat.

                     

Kelloköynnös

Sitten katse kelloköynnöksiin. Ne ovat kukkineet jo melko pitkään, mutta kukkia ei ainakaan toistaiseksi ole paljon kuvattavaksi.

Kelloköynnökset kasvavat kahta puolta köynnösporttia takapihalla.

                   

Kukat ovat avautuessaan vaaleita, muuttuen....

                             

hiljalleen .....

                             

sinivioleteiksi.              

Omista siemenistä kasvatettuja ovat myös nämä kesämalvikit. Näitäkin istutin eri puolille puutarhaa ja myös ruukkuun tuoksuherneiden kavereiksi.

Tässä hopeamarunan kanssa samassa penkissä. (Kuva yllä ja alla)


Syysleimujen kanssa sisääntulon viereisessä penkissä ja alla olevassa kuvassa kuunliljojen ja tuoksuköynnöskuusaman edustalla.


Kesämalvikeista olen saanut kerättyä jo ilahduttavan paljon kypsiä siemeniä kuivattavaksi samoin kuin tuoksuherneistäkin.

Tuoksuherneiden kukinta jäi valitettavasti osittain näkemättä mökillä ollessamme. Onneksi kukkia on kuitenkin ollut vielä maljakkoon kerättäväksi.


Kesämalvikit ja tuoksuherneet kasvihuoneen edustan ruukussa.


Mukavaa viikonloppua.

16 kommenttia:

  1. Kauniita kesäkukkiakin sinulla! Tuo yksivuotinen elämänlanka on suosikkini, muistuttaa Madeirasta! Kesämalvikkeja laitoin muistilistalle, niitä en ole vuosiin kasvattanut ja ne ovat myös kauniita ja tuo vaaleanpunainen sävy hopean kanssa sointuu hyvin yhteen. Meillä myös tuoksuherneiden kesä ei ollut entisenlainen, ensi vuonna ehkä paremmin. Kelloköynnös meillä päätti olla kukkimatta, kaunis se on vihreänäkin kiipeillessään. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesämalvikit ovat kyllä kauniita. Niistä saa kerättyä halutessaan myös siemeniä seuraavan kesän kylvöihin.

      Poista
  2. Kauniita värejä, hempeitä kukkia.
    Ekojen kuvien pinkki/valkoinen - yhdistelmä on erityisen viehättävä.

    VastaaPoista
  3. Kelloköynnösten kukintojen värien muuttumista olen myös ihaillut omalla pihalla. Nuo "välivärit" ovat melkeinpä kauniimpia kuin lopullinen väri. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tuo malvikki on tosi kaunis. Hajuherneitä kylvin itsekin, mutta en tiedä mistä johtui, että ne kasvoivat kyllä pitkiksi ja kukkivatkin, mutta kukkavarsien alaosat ruskistuivat harmittavasti.

    VastaaPoista
  5. Voi, taas unohtui kesämalvikit kylvää!! Kelloköynnöstä en enää jaksa edes koettaa, ei ehdi kukkia. Upea väri tuossa alun Split Secondissa.

    VastaaPoista

  6. Keisarinelämänlaanka on minulle ihan uusi tuttavuus. Kaunis herkkä väri siinä on. Upeita myös muut köynnökset. Jännä tuo kelloköynnöksen värin muuttuminen.

    Minä ostin tokmannilta monta pussia siemeniä, jotka sai kylvää toukokuussa maahan suoraan. Tuloksena olen saanut nyt kolme kappaletta ruiskukkia. En taida enää Tokmalnnilta siemeniä ostaa.
    Mistä kaupasta näitä ihanuuksia voi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut siemenpusseja yleensä vähän mistä milloinkin, missä niitä vain on myynnissä. Esim. Hankkija ja K-Rauta. Syksyisin kerään sitten siemeniä kasveista, seuraavan kevään kylvöjä varten.

      Poista
  7. Ihanat kuvat, onneksi saamme vielä nauttien kukkien loistosta.
    Täälläkin kelloköynnös kukkii, mutta ei noin runsaasti.
    Kelloköynnöksessä kauniit näyttävät kukat.
    Sinulla kukkii niin kauniisti aina kaikki kukkaset.
    Mukavia hetkiä elokuun loppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää elokuun loppua myös sinulle.😊😊

      Poista