Translate

lauantai 27. toukokuuta 2023

Ja jälleen kaivuuta.



 

Jälleen kerran pihallamme jouduttiin kaivuutöihin. Kuvautimme viime kesänä talomme ympärillä olevat salaojat ja ne olivat onneksi puhtaat, mutta talon kulmalta tontimme reunaojaan johtava purkuputki oli tukkeutunut sen verran pahasti, että emme ottaneet mitään riskiä sen lopullisesta tukkeutumisesta, vaan käännyimme jo viime syksynä asian tiimoilta tutun kaivurin puoleen. Tontilta on kaadettu salaojaputken läheisyydessä kasvaneita isoja koivuja ja niiden juuretkin olivat varmaan osin tukkineet salaojaa puiden ollessa vielä kasvamassa.

Maanantaina kaivuri sitten soitti ja ilmoitti tulevansa kaivuutöihin, jos päivä vain meille sopisi. Hän kävi ensin katsastamassa työmaan aamupäivällä ja kertoi itse kaivamisen alkavan vasta myöhemmin iltapäivällä. Täytyy kyllä todeta, että suoraan sanoen hirvitti ajatella, kuinka hurjan näköiseksi piha kaivuun myötä mahtaisi muuttua.


Mieheni kartoitti ennen kaivuuta missä salaojan purkuputken pää suurimmalla todennäköisyydellä sijaitsisi, sillä ihan sen varmaa kohtaa ei voinut edeltä käsin täysin tietää. Sekin oli yhtenä jännitysmomenttina löytyykö putkenpää ylenmäärin nurmea kaivamatta.

Onneksi putki löytyi ongelmitta ja kaivuu tonttin reunaojaa kohti voi alkaa. Tässä vaiheessa alkoi näyttää aika hurjalta. Urakoitsijan työpäivän täytyttyä jäi työmaa odottamaan seuraavaa päivää, eli tiistai aamua. Heti aamu seitsemän jälkeen työt jatkuivat.

                   


Kaivannon pohjalle ja salaojaputken päälle tuli kalliomursketta ja se kaivurin täytyi tuoda nurmikon poikki kuorma-autolla. Murskeen päälle levitettiin kaivuusta jäänyttä maa-ainesta. Pintamullan ja ruohotuppaat urakoitsija oli kaapinut kaivannon sivustalle odottamaan pintaan levitystä. Kopistelimme enimmät mullat turppaista ja siirsimme ne tontimme laidalla olevaa kuoppaista ojanreunaa paikkaamaan. Kiinnitimme turppaat vielä puutikuilla ojan reunaan, jotta ne pysyvät juurtumiseen saakka valumatta paikallaan. Paljon turppaita ei onneksi ole tarvinnut kastella, sillä sade on nyt tehnyt sen puolestamme.


@

Tässä kaivanto pintamultaa vailla valmiiksi täytettynä. Meille jäi turppaiden siirto ojanvarteen ja kaivannon pinnan tasaaminen. Sitten kello kävikin jo ilta seitsemää ja oli aika lähteä nauttimaan työpäivän jälkeen kehojamme vetreyttävän saunan löylyyn.

Vaikka nurmikon alla olikin paksu kerros hyvää ruokamultaa levitettäväksi, piti pussimultaa myös laittaa 25 säkkiä lisää, eikä sekään ihan riittänyt, vaan varastossa olleista multapusseista piti ottaa vielä lisää täydennystä. Koska mullan pinta tuosta vielä painuu, piti sitä kohottaa kaivuun kohdalta noin 10 cm korkeammalle.



 Työmaa saatiin onneksi jo näin siistiksi tiistai-iltana ja näkymä oli todella erilainen kuin aamulla. 


Eilen mieheni levitti lisää uutta multaa kaivannon pintaan, sekä tasoitti pinnan jyrällä tasaiseksi. Sitten oli enää siementen kylvö jäljellä. Nyt tiedossa on pitkään päivittäistä alueen kastelua. Huoh.

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Todellakin. Eikä ensimmäinen kerta, kun pihalla nurmikko on pitänyt kaivaa jostain kohtaa auki.

      Poista
  2. Pikaisesti hoidettu noinkin iso homma jos on oja jo täytetty. Hyvän näköinen määrä multaa oli nurmikkopaakuilla. Meidän pihakaivantojen jäljiltä edelleen vasta suunnittelun alla tilata multaa nurmikon uuteen perustamiseen sitä kun on aivan liian ohuelti alunperin tämän talon rakentajat laittaneet. Samalla pitäisi ehtiä tekemään myös soratäytöt tulevaisuuden kivetyksiä ajatellen kun kerran koneen ajoja varten joudumme vuokraamaan. Niiden kohdatkin pitäisi siis etukäteen saada kaivettua valmiuteen. Jospa heinäkuulla lomalla saataisiin tuokin hoidettua viimein, hengästyttää jo valmiiksi homman laajuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti kyllä pistää hihat kunnolla heilumaan, sillä luvassa oli sadekuuroja ja silloin työ olisi muuttunut huomattavasti hankalammaksi.
      Tiedän tunteesi oman projektinne suhteen, sillä täällä meillä vuosien varrella vastaavia juttuja on kyllä riittänyt.

      Poista
  3. Ripeään hoidettu homma 😊 ja parempihan tuo oli tehdä, jos pitki oli jo alkanut tukkeutua. Hommasta ei edes näytä aiheutuneen muita jälkiä, niin tuohan korjautuu nopsaan entiselleen 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannattanut kaivuun kanssa viivytellä sillä jos putki olisi sattunut tukkeutumaan talvella olisi se ollut hankalampi juttu. Lisäksi robottileikkurin hakukaapeli kulkee juuri kaivannon poikki ja sitä olisi jäisestä maasta ollut talvella mahdoton kaivaa ylös kaapelia pahoin vaurioittamatta.

      Poista
  4. Huh, iso työmaa, mutta lopputulos näyttää nyt tosi siistiltä ja pian ruoho tuossa jo kasvaa. On aina melko riipaisevaa aloittaa iso myllerrys paikalla, mikä on noin siisti kuin teillä alkutilanne oli. Iloista virtausta putkille ja ruoholla reipasta kasvua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kaivuun jälkeen näyttikin tosi lohduttomalta niin uskon itsekin, että alue tuosta ruohon kasvaessa vihertyy hiljalleen entiselleen.

      Poista
  5. No huhhuuh miten iso työmaa. Hyvin on kuitenkin siistit jäljet tuommoisesta suururakasta ja kesä kyllä korjaa. taitava on kuski ollut, ettei pihaa särkenyt.

    VastaaPoista
  6. Onneksi kaiken kaikkiaan melko vähällä päästiin, kun kaivuri teki sentään kaikkein raskaimman työn. Kuski on tosi taitava kaivuri ja sen osalta saimmekin olla luottavaisia.

    VastaaPoista
  7. Oi kaunista pihaasi, mutta tärkeän asian vuoksi oli uhrauduttava. Onneksi lopulta jäi aika pieni jälki. Urakoija teki nätisti työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakoitsijaa on kyllä kiittäminen, ettei jälki ollut tuon pahempaa.

      Poista
  8. Tosi siistiä jälkeä jäi. Joskus maa myllääntyy vähän joka paiksta, kun isot koneet käyvät paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soran tuonti kuorma-autolla nurmikon poikki jätti myös väkisinkin ikäviä jälkiä.

      Poista
  9. Voi ihanuus teillä niin kaunis piha, että ei haittaa kaivuukoneet tai muutkaan.
    Havupuita kiva samoja, kun meilläkin ja laaja nurmikko ala...todella kaunista!
    Kyllä sinun kelpaa puutarhassa kävellä ja ihastella.
    Nautitaan vihreydestä ja kesästä!

    VastaaPoista
  10. Kiitos.
    Kevät ja kesä kuluu aina niin nopeasti, että joka hetkestä on kyllä nautittava.

    VastaaPoista