Translate

tiistai 16. toukokuuta 2023

Kuoppia puutarhassa



Aika iso myyrän kolo vai mitä.... no ei sentään, vaan kannonjyrsijän eilen jyrsimistä kannoista jääneet ammottavat kuopat.

Kuten ehkä teistä joku vielä saattaa muistaakin, etupihan pellonpuolelta kaksi komeaa pihamäntyä jouduttiin kaatamaan viime elokuussa talomme katolle asennettujen aurinkopaneeleiden vuoksi. Saimme näet asennusprojektia johtavalta asentajalta kehotuksen niiden kaatamisesta. Pienikin varjostus vähentää energian tuottoa merkittävästi ja yhdenkin paneelin joutuessa varjoon, kaikki muut paneelit tuottavat sähköä vain varjossa olevan paneelin verran. Eipä siis ollut tarjolla lainkaan vaihtoehtoja asian suhteen.


Tässä etupihan kotihongat vielä pystyssä.

Tässä kuva myös takapihan metsäsaarekkeen etureunasta viime elokuussa poistetuista kuusesta, männystä ja jäljelle jääneistä isoista kannoista.

Kannoista jäi muistoksi vain iso kasa purua jonka mieheni kuskasi saman tien kompostiin muhimaan. Nyt alue sitten odottaa enää lopullista siistimistä.

Kuvasta ei oikein hahmota kuinka iso kuoppa kuusenkannon poistosta jäi. 


Tuomet kukkivat nyt parhaillaan ja niiden ihanaa tuoksua täytyi saada myös sisätiloihin. Täällä meillä sataa parhaillaan vettä ja luonto ja puutarha kiittävät.                                                  

19 kommenttia:

  1. Melkoisen työmaan poiki aurinkopaneelien asennus.
    Ihanaa, että sataa! Täällä on satanut varsin kevyesti, onkohan maa kastunut ollenkaan pintaa syvemmältä. Kunpa tulisi lisää, vaan nyt arveluttavasti kirkastuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että näin on etenkin, kun ottaa huomioon vielä puiden kaatojen lisäksi niiden oksien kasimiset, pilkkomiset klapeiksi ja kuskaukset takapihan klapipinoon.
      Täällä alkoi sataa taas puolenpäivän jälkeen ja nyt vettä tulee oikein kunnolla.
      Toivon sinne sinullekin runsaampaa sadetta.

      Poista
  2. Oli sääli, että hän joutui kaatamaan kauniit mäntynsä.
    Kukat lumoavat silmää, olivat ne sitten puutarhassa tai talon sisällä. Kuinka kauniita ovat kukat maljakossa.
    Tarvitsimme todella sataa täällä Portugalissa, maa on jo niin kuivaa.
    Iso halaus ja hyvää viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäntyjen kaato oli kyllä harmillista, mutta välttämätöntä.
      Toivon sinne Portugaliin runsasta ja maata virkistävää sadetta.
      Kiitos samoin sinulle Maria.

      Poista
  3. Onko aurinkopanelit tuottaneet sähköä? Olemme haaveilleet pitkään niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat toki. Tuottavat tällä hetkellä sähköä enemmän, kuin sitä kuluu.

      Poista
  4. Puiden kaato on joskus tarpeen muiden asioiden takia. Sadetta odotellaan täälläkin. Tuomi kukassa on siellä jo kesäistä. Meillä tänään koivut hiirenkorvalle. Jäät lähti järvestä myös tänään,luntakin on vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin usein on. Nyt mäntyjen poissaoloon on jo onneksi tottunut.
      Kevät etenee eri puolella Suomea hieman ei tahtiin. Täällä etelässä se on tällä hetkellä jo melko pitkällä.

      Poista
  5. Ihanat tuomen oksat ja hurmaavan tuoksun kuvittelen jo ruudun läpi.
    Teillä onkin ollut oikeen puukaato urakka. On kyllä komeat puut olleetkin.
    Meillä pihapiirissä metsän reunalla törröttää samanlainen, pakko kohta se kaataa myös.
    Täällä iltapäivästä satanut ja keli jotenkin viileni. Mutta luonto tykkäsi, kun sai vettä.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomen tuoksu on kyllä yksi parhaimpia.
      Täälläkin meni sateen myötä melko viileäksi
      Kiitos samoin. 😊

      Poista
  6. Tuomen tuoksu on niin ihana kesän merkki!

    VastaaPoista
  7. Sateen myötä viheetäminen on meillä lähtenyt etenemään ihan silmissä 😊 aivan ihanaa! Tuomi ei ihan vielä kuki täällä, mutta ei siihen kauaa mene 🤭 senbkukat on aivan ihania ja tuoksuukin niin 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto ja puutarha vaativat kyllä sadetta, jotta kasvu pääsee kunnolla käyntiin.
      Tuomi on kyllä tosi ihana perinteinen puu.

      Poista
  8. Tuomen tuoksu etenkin sateen jälkeen on huumaava.
    Täälläkin sade viilensi säätä hellettä hipovasta lämpötilasta.
    Kiitos samoin.

    VastaaPoista
  9. Onpas aurinkopaneelit tuottaneet ylimääräistä hommaa. Mutta kannatti varmasti, varsinkin näillä sähkön hinnoilla. Oletko ajatellut istuttaa mäntyjen tilalle jotain uutta? Kaunis kimppu, tuoksu tulee melkein ruudun läpi tänne asti. Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Hankinnat tuottavat aina välillä lisätöitä, mutta kuten mainitsit, kannatti kyllä ehdottomasti paneelit asennuttaa näillä sähkönhinnoilla. Meillä on myös hybridiauto, jota ladataan aurinkopaneelien tuottamalla sähköllä.
    Kiitos samoin.

    VastaaPoista
  11. Melkein uskoin että myyrät olivat olleet asialla kun aloin katsoa kuvia ja lukea reportaasia 😀 Aurinkopaneeleista ollaan mekin hiukan alettu haaveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei onneksi sentään myyrät.
      Sähkön hinta on saanut kyllä hyvin monet hankkimaan paneelit katolleen.

      Poista