Translate

perjantai 18. elokuuta 2023

Daaliat

 

Turun tori

Kuten Brunäs, tämäkin Turun tori kuuluu vanhakantaisiin daalioihin. Olen saanut  tämänkin paraislaiselta Pasilta, eli vanhakantaisten daalioiden kasvattajalta. 

Turun tosi kuten Brunäskin kuuluu alkuperäiskasvien kokoelmaan. Kokoelmaan kuuluu kaikkiaan 30 vanhaa ja kestävää lajiketta. Minulla itselläni on aikoinaan äidiltäni saatu ja isäni lapsuudenkodissa vuosikymmeniä kasvatettu punakukkainen daalia, (joka ei vielä tällä hetkellä kuki) pääsi myös yhtenä alkuperäiskasvien varmuuskokoelmaan. 

Turun tori on huomattavasti hentovartisempi ja matalakasvuisempi kuin Brunäs. 

Tämä muistiinpanojeni mukaan White Star ei kuulu vanhakantaisiin daalioihin. Lajike on ollut kuitenkin hyvin kestävä ja runsaskukkainen ja talvehtinut myös ongelmitta.



 Viime huhtikuussa mieheni osti minulle  Hankkijalta kolme pussia erilaisia daalian mukuloita. Kuvassa parhaillaan kukkiva 'Crazy Love' sekä....


 yllä Anne Marie. Kolmas daalia Otto's Thrill ei kuki vielä, sillä onnistuin katkaisemaan istutuksen yhteydessä sen monta versoa poikki.


Sitten loppuun vielä kuvat isoissa ruukuissa kukkivista kesädaalioista, joiden juurella on lisäksi vielä hopeaputousta.




14 kommenttia:

  1. Ihania! Otto's Thrill oli minulla vuosia sitten, kun asuin Ranskassa, tykkäsin sen sävystä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaappa vain harmittiko, kun aloimme mieheni kanssa siirtää Otto's Thrilliä ruukusta kukkapenkkiin ja onnistuin daaliaa ruukusta irrottaessa katkaisemaan lähes kaikki versot poikki. Ruukku tipahti käsistäni kesken operaation maahan mainituin seurauksin. Vein daalian takaisin kasvihuoneeseen ja siellä se on ollut haaverista lähtien ja kasvanut lähes entisiin mittoihin. Katsotaan ehtiikö vielä kukkia.

      Poista
  2. Komeita. Valkoiset muistuttavat lumpeita kuivalla maalla 🙂

    VastaaPoista
  3. Crazy Love on valtavan kaunis! Valitsen sen :)

    VastaaPoista
  4. Mistähän tuo Turun tori on saanut nimensä? Minustakin tuo Grazy Love on upean kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliaa on kuulemma myyty leikkona Turun torilla 50 - 60 -luvuilla. Siitä daalia saanut nimensä.

      Poista
  5. Aivan ihania. Vanhakantaiset ovat kauniita ja arvokkaita ja uudet lumoavat väreillään, erityisesti Anne Marie. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhakantaiset ovat kestävyydeltään kyllä ihan toista luokkaa, kuin nykyjalosteet, jotka ovat paljon epävarmempia talvetettavia.

      Poista
  6. Todella kauniita. Nuo valkoiset ovat suosikkejani. Aivan kuin eksoottisen kaktuksen kukkaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalian valkoiset kukat ovat kyllä kauniin muotoiset.

      Poista
  7. Grazy Love on hieno, vaikka niin ovat kaikki muutkin. Toivottavasti Otto's Thrill ehtii vielä kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kiva nähdä Otto's Thrill vielä kukkivana.

      Poista