Translate

lauantai 12. elokuuta 2023

Isosilkkikukka

Isosilkkikukka 'Sybil Sherwood' kukkii parhaillaan takapihan pienemmässä lankkupenkissä silkkimäisin, roosanvärisin kukin, jotka poimuilevat kauniisti. 



Kylvin keväällä silkkikukan siemenet kalalaatikkoon. Taimet joutuivat oleilemaan kylmän kevään takia hyvin pitkään kasvihuoneessa ja niinpä ne pääsivät venähtämään aivan liian pitkiksi ja honteloiksi. Ilmojen lopulta lämmetessä ja taimia penkkiin istuttaessani mietinkin, mahtaisiko taimista tulla lainkaan kunnon kukkijoita.


Pitkään kaivattujen sadekuurojen elokuussa vihdoin alkaessa, silkkikukat alkoivat piristyä ihan silmin nähden ja nyt ne lopulta ovat aloittaneet kukintansa.


Kylvin myöskin 'Sybil Sherwoodi'n lisäksi sekoitepussin mix isosilkkikukkaa, joiden täytyy olla hyvin samanlaisia edellä mainitun kanssa, sillä enpä voi sanoa erottavani istuttamiani lajikkeita toisistaan.


Silkkikukat pitävät aurinkoisesta ja suojaisasta kasvupaikasta. Kukinta kestää pitkälle syksyyn.
 

8 kommenttia: