Translate

torstai 3. elokuuta 2023

Kärhöjä ja mustikanpoimintaa

 


'Ville De Lyon'

Viikon kestänyt mökkiloma kului sangen nopeasti. Tällä kertaa lomasäät eivät olleet ihan parhaat mahdolliset ja niinpä ennusteiden luvatessa melko koleaa ja sateista säätä viikonlopulle, päätimmekin palata suunniteltua aikaisemmin kotiin. 

Kasvihuoneen kasvit olivat pärjänneet poissa ollessamme hyvin, sillä poikamme kävi täyttämässä tomaattien ja kurkkujen kastelualtaat puolessa välissä lomaviikkoamme.

                                                         'Warszawska Nike'

Kotiinpaluun jälkeen onkin sitten ollut ohjelmassa mustikoiden poimimista. Mustikoita onkin löytynyt ihan hyvin entuudestaan tutuilta paikoilta ja olemme mieheni kanssa saaneet poimittua tähän mennessä yhteensä yhdeksän ja puoli ämpärillistä marjoja. Moneen edeltäneeseen kesään verrattuna tosin aika vähän, mutta onhan satokautta onneksi vielä runsaasti jäljellä.  

Tänään kävimme poikani ja viisivuotiaan lapsenlapsemme kanssa mustikassa ja onnistuimme löytämään hyvän mustikkapaikan, josta saimme kerättyä yhteensä runsaat kaksi ämpäriä mustikoita.  



Sitten kärhöihin. Kukinta oli ehkä hieman runsastunut poissa olomme aikana, mutta heinäkuun vähäinen sademäärä on kyllä valitettavasti näkynyt joidenkin kärhöjen kukinnassa ja vienyt siitä ihan parhaimman loiston. 



Kuvassaasemmalla vielä hyvin vaatimattomasti kukkiva tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' ja oikealla 'Warszawska Nike'


Todella pitkiksi venyneet 'The Watcman' salkoruusut ja jalokärhö 'Rouge Cardinal' ovat säväyttävä näky yhdessä.                         

                             

Takana oikealla näkyy tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' ja jalokärhö 'Ville De Lyon'.

                             

Loppuun hieman yleiskuvaa kärhökäytävältä.


Lisää juttua parhaillaan kukkivista kärhöistä tulossa hieman myöhemmin. 

14 kommenttia:

  1. Upeita värejä! Oletpa saanut kärhösi runsaasti kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelua ja lannoitusta kärhöt kyllä tämän kesän helteissä ja etenkin kuivuudessa tarvitsivat aika paljon.

      Poista
  2. Ihanat kärhöt ja asiantuntevasti tuetut. ♥ Meidän kärhö jäi ihan kääpiöksi kesäkuun kuivuuden seurauksena. Muutkin kukat tavallista pienempiä. Kiva että saitte mustikoita. Ahkeruus palkitaan. Me menemme tänään ostamaan Lidlistä mustikoita 😎😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin osa kärhöistä jäi normaalia matalammiksi kastelusta ja lannoituksesta huolimatta. Millään kun ei ehtinyt ja jaksanut kastella niitä niin paljon, kuin tarve olisi vaatinut.

      Poista
  3. Kärhöisi kukkivat upeasti kuivuudesta huolimatta, miltä näyttäisivätkään, jos olisi satanut enemmän. Mahtavat mustikkasaaliit olette saaneet jo kerättyä. Nyt mustikat ovat ihanan pulleita ja kauniita, ja maku on tietysti herkullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelukannuun ja juuri-kastelijaan sai kyllä tarttua aika usein etenkin kesäkuun helteillä. Sadetta kun on saatu täällä meillä kunnolla vasta parin kolmen viikon aikana. Kesän aikana tarkka sateen raja, kun on kulkenut pahimmillaan jopa muutaman sadan metrin päässä pihastamme. Ollaan siis oltu siellä sateettomalla puolella rajaa.
      Nyt sadetta ja sadekuuroja on onneksi tullut jo ihan kiitettävästi.

      Poista
  4. Sinun kärhösi ovat upeita tänäkin vuonna. Harvinaisen komea salkoruusukasvusto. Sopivatkin oikein hyvin Rouge Cardinalin kumppaniksi.
    Olette keränneet mahtavan marjasadon. Alkukesän kuivuuden pelättiin vievän mustikkasadon, mutta ilmeisesti niin ei käynytkään. Meidän kylällä lukuisat kerääjät myyvät mustikkaämpäriä 45 euron hintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kärhöistä on onneksi kukkinut hyvin, vaikka eivät ihan parhaimpaan loistoonsa ole päässeetkään kastelusta ja lannoituksesta huolimatta. Toivottavasti ensi kesä olisi sateiden osalta kauttaaltaan kasveille suosiollisempi.
      Kevään kylmyyden ja siitä johtuneen pölyttäjien vähäiseen määrään huomioon ottaen, on mustikkasato ollut yllättävän hyvä.

      Poista
  5. Paljon on kärhöissäsi kukintaa. Oikealla tavalla istutettuja. Vettä heinäkuussa tuli vähän miten tuli, nyt on meillä sadehanat auenneet.
    Kauniit ja näyttävät salkoruusut!

    VastaaPoista
  6. Komiat kärhökasvustot ja komia on mustikkasaaliski. Meillä molemmis melekoosia aukkopikkoja. Osa kärhööstä tosi matalia ja laihoja. Mustikootaki on mettäs tosi paikkulaasesti. Alavilla mailla ei ollenkaa ja korkiemmilla paikoolla tosi piäniä. Siitä välistä löytyy jotaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kärhöistä ei tänä kesänä yltänyt ihan parhaimpaansa, mutta onneksi on näitä runsaasti kukkiviakin joukossa.
      Mustikoita on ollut yllättävän hyvin, vaikka alkuun näytti, ettei niitä tänä vuonna tulisi mitenkään runsaasti.

      Poista