Translate

tiistai 15. elokuuta 2023

Punahatut



Punahattujen kukinta on meillä joka kesä yhtä odotettua. Aurinkoinen ja lämmin kasvupaikka on niille mieleen, mutta meillä osa kasvaa ja kukkii hyvin myös puolivarjossa. Punahatut ovat myös arkoja talvimärkyydelle. Meillä tontin pohjamaa on savea ja puutarhaa perustaessamme salaojitimme pihamaan ohjeiden mukaan, eli yhdeksän metrin välein nurmikon perustamisen yhteydessä. 

Uskon salaojituksella ja kohopenkeillä olevan suuri osuus siinä, että punahatut ovat menestyneet meillä ongelmitta puutarhassa. Muistan jostain lukeneeni, että punahatut ovat lyhytikäisiä. Enpä ole moiseen omalla kohdalla ainakaan toistaiseksi törmännyt. Eri lajikkeilla saattaa tosin olla eroja. Meillä suurin osa on kaunopunahattu Magnusta, joka ainakin on osoittautunut hyvin kestäväksi. 


Kuten joku ehkä muistaakin, olen tavannut kasvattaa punahattuja usein myös siemenistä. Tänä keväänä en tehnyt kylvöjä lainkaan, sillä punahattuja kasvaa jo useammassa paikassa puutarhaa.


Mutta missä ovat päiväperhoset, jotka pitävät kovasti punahatuista? En ole nähnyt vielä yhtään perhosta liihottelemassa niiden kukilla. Huolestuttavaa....

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja ihanaa, että ne ovat perhosten ja kimalaisten suosikkeja.

      Poista
  2. Oi, kuvista päätellen teillä paistaa aina ihana aurinko. :)
    Kuvissa on myös vehreää "salainen puutarha" -tunnelmaa.
    Minäkin olen nähnyt päiväperhosia vähemmän kuin esimerkiksi viime vuonna.
    Ovatkohan säät olleet niille epäedulliset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on kyllä paistanut täällä meillä tänä kesänä, mutta sadetta on tullut vieläkin aivan liian vähän.
      Uskon, että lämmin huhtikuu ja sitten sitä seurannut hyvin viileä ja kylmä toukokuu saattaa olla yksi osasyy. Ainakin nokkosperhosia näkyi huhtikuussa ja sitten toukokuun aikana ne katosivat ihan tyystin.

      Poista
  3. Hyvin näyttävät viihtyvän punahatut teillä. Toivottavasti perhosiakin tulee. Ainakin etelästä muuttaville perhosille ilmavirtausten suunnat taitavat olla ratkaisevia ja jos alkukesällä ei ole sopivia ilmavirtoja ensimmäisille muuttaville perhosille, niiden jälkeläisiä ei sitten välttämättä ole kyseisellä alueella niin runsain määrin loppukesälläkään. Voihan niitä vielä tulla lähialueilta lisääkin hyville mesiapajille. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväperhosia ei ole vieläkään näkynyt ja ihan sydäntä raastaa niiden poissaolo. Onneksi kimalaisia on kuitenkin ollut lähes normaalisti. Niidenkin touhuja on ihana seurata.
      Kiitos samoin.

      Poista