Translate

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Hiihdon yhteenvetoa



Nyt kun hiihtokelit ovat ohi on aika tehdä hieman yhteenvetoa talven aikana hiihdetyistä kilometreistä. Kaikkia alkutalven hiihtoja ei tullut talletettua, mutta suurin osa kuitenkin. Mukana on sekä vapaan- että perinteisen hiihdot.


Minulla on Polar Flow -sovellus josta löytyy kätevästi kaikki tarvittava tieto hiihdetyistä kilometreistä.


Hiihtokilometrejä ei tänä talvena kertynyt kovin paljon, eli 166,13 km, mutta ehkä sitten ensi talvena tilanne olisi parempi ja hiihtokelit myös kohdillaan.

 Hiihdon ohella harrastan myös sisäsoutua, josta kooste on vielä tekemättä.

16 kommenttia:

  1. No ohhoh. Sinulla taitaa yhden vähähiihtoisen talven kilometrit olla enemmän kuin minulla koko elämän aikana yhteensä :-D Aikamoinen urheilija olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtäminen vain on ollut talvisin aina sydäntä lähellä. Hiihtäminen juontaa juurensa jo lapsuuteen, jolloin kouluaikana hiihdin jonkin verran myös kilpaa.

      Poista
  2. Voi että mitkä hiihtomäärät! Tätä lukiessa huomasin pienen kateuden siemenen heräävän sisälläni ;) Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin läheisille pelloille oli tosi nopea ja hyvä mennä hiihtämään. Vain hiihtovarusteet ylle, sukset jalkaan ja menoksi.

      Poista
  3. No jopas on kilometrejä taittunut, melkoinen urheilija olet! Tänä talvena en hiihtänyt lainkaan, mutta harrastan myös umpihankikävelyä aika paljon, kilometrejä siitä ei ihan mahdottomasti kerry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihto on kyllä tosi kivaa ja lisäksi hyvä urheilumuoto. Umpikävely saa varmasti tehokkaasti hien pintaan ja kohottaa myös tehokkaasti kuntoa. 😊

      Poista
  4. Kunnioitettava kilometrimäärä. Minä en ole hakenut suksia kellarista koko talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokatissa vietetty viikon hiihtoloma, kerrytti hiihtokilometrejä kivasti. Pakkasta vain oli hieman liikaa pidempikestoisten hiihtolenkkien tekoon.

      Poista
  5. Hyvä sinä! Minulle tämä talvi oli hiihtämisen suhteen puhdas nolla, mutta joka päivä olen pahkunnut metsässä 45 min - 90 min lenkkejä koiran kanssa, välillä joutuu puuskuttamaan hangessa kahlatessa ihan hengästymiseen saakka. Toteutuneet kellon tiedot tulee aina katsottua, ne tuovat lisäbonuksen ulkoiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinulle on ihan todella syystä sanottava, että kuntosi on varmasti hyvä. Hangessa kahlaaminen kysyy taatusti voimia ja kuntoa. 😊😊

      Poista
  6. Mahtava määrä kilometrejä ajettu 👏
    Hieno urheilija!

    VastaaPoista
  7. Hiihdon jälkeen kunto huipussaan ja valmiina multamaratoneihin puutarhassa. Sinulla on kivasti harrastukset, jotka eivät osu päällekkäin. Aina on jotain harrastettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun hiihtokausi on ohi on aikaa myös muille liikuntaharrastuksille. Harrasteet pitävät kropan kunnossa ja mielen virkeänä.

      Poista
  8. Upeaa!! Hiihto-kuten soutukin tosi monipuolisesti kehoa huoltavaa/hoitavaa/kunnossa pitävää. Innolla odotan sisäsoutukilometrejäsi...
    Minä olen huono tilastoija.... onhan mullakin vaalenapunainen Polar-ranteessa, ollut siinä kesät/talvet jo yli 20-vuotta, mutta ei se mitään osaa laskea... vaatisi nauhan, joka hiostui vuosikymmeniä sitten, mutta kello vaan pelittää. Ukkokulta sen sijaan "pitää kirjaa" kännykällä - sporttracker on kiva siitäkin, että vierailla poluilla se osaa aina takaisin, hih... ynnäykset on jääneet tekemäti... mutta kaikki mikä kiinnostaa, kuten sulla hiihto- ja soutu, niin jokainen veto- tai työntö on tehnyt hyvää itselle.
    Meillä taasen polkaisu - jokaikinen, tai askel... kaikki vie eteenpäin...
    Ihanaa kun löytää itseään miellyttävät lajit ja tekemiset muutoinkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vanhemmaksi tulee sitä tärkeämpää on kunnostaan pitää huolta. Toki kaiken ikää kuntoilu ja urheilu on tärkeää.
      Näin on.

      Poista