Translate

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Kelloköynnösten ja daalioiden kuulumisia



Erittäin hitaasti ja heikosti taimettuneet kahdeksan kelloköynnöstä näyttävät tällä hetkellä tältä. Lannoitin taimia jo varovasti pari päivää sitten punaisella veteen sekoitettavalla kastelulannoitteella. Toivon kasvun sen myötä hieman piristyvän.  

Pistäydyin tänään myös lämpimässä varastossa katsomassa siellä talvehtivia daalioita. Vanhakantaisissa 'Brunäs' ja 'Turun tori' juurakoissa ei ollut vielä versoja näkyvissä, mutta tässä aikaisin kukkivassa 'White Star':ssa oli muutama verso jo lähtenyt kasvuun. 

Valkokukkaiset kallat olivat myös alkaneet työntää versonkärkiä mukuloistaan. En malta taas kerran olla kehumatta kallan erinomaisuutta. Se on talvehtinut hyvin ja viime kesänäkin se kukki ihan pitkälle syksyyn asti.

 

Toisessakin purkissa on jo kivasti elämää.

Tässä kuva kalloista viime kesältä. Kukat ovat ensin puhjetessaan valkoisia ja muuttuvat sitten kauniin vaalean punertaviksi.


Hankin myös viime vuonna yllä olevassa kuvassa olevan viininpunakukkaisen kallan, joka kukki myös kauniisti. Se vietti viime keväänä hyvin pitkään eloaan kasvihuoneessa.

Pelargoniakin näyttäisi selvinneen talvesta. 

                          

Sinisarjan lehdet ovat saaneet kevään myötä lisäväriä lehtiinsä ikkunallisessa ja lämpimässä varastossa.

Meillä paistaa parhaillaan aurinko, mutta lämmintä on vielä ainoastaan + 4 astetta. Ehkä sää viimein lämpenisi ja tulisi kaikkien odottama kunnon kevät.

22 kommenttia:

  1. Ihanaa vihreyttä. Kyllä tämän tästä pitäisi nyt kevääksi muuttua. Auringonpaiste tuntuu ihanalta! Meillä on varjossa +7, se on jo tosi hyvin, ruhtinaallisen lämmintä suorastaan, kun vertaa viime päiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotetaan, että nyt takatalvet ovat lopullisesti ohi ja saamme vihdoin lämmintä.
      Oho, siellä on ollut jo huomattavasti lämpimämpää kuin täällä meillä.

      Poista
  2. Minä sain tässä lahjaksi kallan . Nyt se on lopettanut kukinnan pitääköhän se istuttaa tuoreempaan multaan että piristyisi .

    VastaaPoista
  3. Tällä kertaa sääennuste näyttää mukavalta, lämmintä ja aurinkoa. Kallaa pitäisi kokeilla jos se kerran on helppo talvetettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hienoa, jos vihdoin saamme lämpöä.
      Kallan mukulat hankin pari kolme vuotta sitten Lidlin sipulivalikoimasta. Kalla on ollut todella helppo ja talvetuskin on sujunut täysin ongelmitta. Syksyllä nostan purkit lämpimään noin +10 asteiseen varastoon ja jätän sinne lehtineen kaikkineen. Kallaa ei tarvitse kastella koko talvena ja lehtien täysin kuivuttua ne voi halutessaan poistaa.

      Poista
  4. Luulisi kaikkien näiden taimien ja juurakoiden pääsevän vielä hyvään vauhtiin. En ole itse kokeillut kallojen kasvatusta, aina voi oppia uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalla on ollut kyllä todella positiivinen kasvatettava.

      Poista
  5. Kallaa en olekaan kokeillut koskaan. Daaliat odottavat kellarissa. Pitääkin käydä kurkkaamassa niiden tilanne, etteivät pääse kuivumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ensimmäisen kallani Lidlistä pari kolme vuotta sitten ihan kokeilu mielessä. Kasvatusohjeissa on mielestäni melko paljon eroavaisuuksia ja joissakin sanotaan sen olevan melko vaatelias kasvi. Näin saattaa olla, jos ei satu olemaan käytettävissä sille suositeltua talvetuspaikkaa. Minun kokemukseni kasvista ovat olleet pelkästään positiivisia.
      Minäkin suihkuttelin eilen suihkepullolla hieman daalioiden juurakoita.

      Poista
  6. Kalla on niin kaunis ja meilläkin parina vuonna ollut ihanuus ilona.
    Sitten äidin pois nukkuessa, surukukissa oli paljon kallan kukkaa.
    Ja en ole sitten sen jälkeen kotiin hankkinut uutta.
    Ihanasti siellä vihreys pukkaa ja onneksi ensiviikolla luvattu kelinkin
    lämpenevän. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun kallaa saa muissakin väreissä, kuin pelkästään valkoisena,
      uskon monen hankkivan sen ruukkukukaksi puutarhaan.
      Kiitos samoin.

      Poista
  7. Siellähän näkyy jo paljon ihanaa vihreyttä. Kiitos inspiroivan keväisestä postauksesta! (Täällä näyttää edelleen aika talviselta, mutta lämpöä on sentään nyt 5 astetta. :))
    En ole koskaan kokeillut kallaa. Valkoisena se on minulle aika lailla hautajaiskukka, mutta täytyy sanoa, että molemmat värikkäät kallasi näyttävät kerrassaan hurmaavilta.
    Aurinkoista loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meillä lämpöasteita on tällä hetkellä vain kolme ja tuulee todella kovaa.
      Etenkin valkokukkainen kalla mielletään hyvin yleisesti vielä hautajaiskukaksi. Onneksi saatavilla on jo muitakin värejä ja ne tulevat varmaan lisäämään kallan suosiota.

      Poista
  8. Mahtavasti kaikki lähteneet kasvuun. Hyvin talvetettu 🤣

    VastaaPoista
  9. Mahtavasti kaikki lähteneet kasvuun. Tuleepa sinulle kaunis kesä.

    VastaaPoista
  10. Hyvin on talavehtineet kasvisi ja kelloköynnöksetkin kasvavat. Miulla vielä daalian juurakot kellarissa.

    VastaaPoista
  11. We are all waiting for spring, but it is late, Anemone. You have beautiful calla lilies, I love white ones. Happy seedling!

    VastaaPoista