Translate

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Pitkäkestoinen kukkija


Kuvat otettu 18-19 elokuuta.

Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' on ilahduttanut runsaalla ja pitkään kestävällä kukinnallaan, joka vain parani syyskesää kohti mentäessä. 


Polish Spirit'in kukinta jatkuu yleensä enemmän tai vähemmän runsaana lähes pakkasiin saakka, joten kiva nähdä kuinka tänä vuonna tulee käymään.

                         

'Polish Spirit' ei ole kasvanut meillä kovin korkeaksi, eli se on jäänyt vajaaksi arvioidusta kolmen metrin kasvukorkeudesta. Kasvukorkeus on kuitenkin aivan toisarvoinen asia sen runsaaseen kukintaan nähden.


Kuvat myös tienvarsipenkin 'Niobe' ja 'The President' jalokärhöistä.


Syyskuu on nyt tosiasia, mutta toivottavasti lämpimät ja aurinkoiset säät jatkuvat edelleen.


 

26 kommenttia:

  1. Ihana, ihana Polish spirit ja niin runsas kukinta! Oma Polish spirit- kärhöni kukki myös hyvin monta vuotta, vaikka ei noin rehevä ollutkaan. Sitten se katosi. Mutta se nukkuikin vain Prinsessa Ruususen unta. Odotin yhden kesän ja istutin lopulta kasvupaikalle jo muita kasveja. Nyt kahden vuoden "torkkujen" jälkeen se tänä keväänä ilokseni ja yllätyksekseni nousi maasta. Nyt on jo monta kukkaa ja paljon nuppuja. Kärhösi kuvat muistuttavat taas siitä, mitä parhaimmillaan on odotettavissa.
    -Mummopuutarhuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalokärhöt ovat välillä oikukkaita kuten kaunottaret ikään. Minullakin 'Polish Spirit' on jäänyt keväällä nousematta kunnes taas seuraavana keväänä on lähtenyt kasvuun ja kukkinut kuten aina ennenkin.

      Poista
  2. Ei tuohon sinun Polish Spiritiisi paljoa enempää kukkia mahtuisikaan! Aivan upeaa kukintaa😍
    Polish Spirit on ensimmäisiä hankkimiani kärhöjä ja olen tykännyt siitä aina kovasti. Viime talvi oli sille hankala, mutta kyllä se vaan sieltä nousi kuin nousikin ja väänsi muutaman kukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullakin on tämä upea tarhaviinikärhö ilonasi.

      Poista
  3. Upea kärhö! Jos tuo osuu kohdalle jossain, ostan🤗

    VastaaPoista
  4. Ompa tosiaan runsasta kärhökukintaa ja vielä tähän aikaan vuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat siitä hyviä, että osa niistä kukkii lähes pakkasiin saakka.

      Poista
  5. Ihmeellisen kauniita kärhöjä!

    VastaaPoista
  6. Huikean kauniita kärhöjä! kiitos kuvista.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Vaikuttaa siltä, että tarhaviinikärhöt ovat kaikki melko runsaskukkaisia.

      Poista
  8. Mahtavaa kärhökukintaa!
    Ja ihanassa säässä on saatu syyskuu aloittaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Aivan ihanaa säätä luvattu myös jatkossa. 😊😊

      Poista
  9. No tämä postaus sopisi vaikka värihaasteeseen VIOLETTI!! Upeaa ja siis yhäkö noin kukassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kuvan alla näkyy kyllä, koska kuvat on otettu. Edelleen kukkivat kauniisti.

      Poista
  10. Sinun kärhösi ovat niin uskomattoman upeita! Upea syyskuun alku on meitä hellinyt, onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuuma ja kuiva kesä kyllä koettelivat jalokärhöjä kastelusta huolimatta. Paljon ruskeiksi kuivuneita lehtiä oli lähes joka kärhössä.
      Syyskuu on alkanut kyllä ihan uskomattoman upeassa säässä.

      Poista
  11. Kukkiipa se runsaasti. 'Polish Spirit' kukkii meilläkin nyt aika hienosti. Ei se niin runsas ole kuin viime vuonna, mutta kun niin monta kärhöä on jäänyt tänä vuonna todella vaisuksi, niin puolittainenkin kukinta näyttää komealta. Vaikuttaa näin muutaman vuoden kokemuksella olevan oikein hyvä kärhö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä osa kärhöistä kärsi kastelusta huolimatta kuivuudesta ja paljon lehtiä muuttui ihan ruskeiksi jo heinäkuun loppupuolella. Onneksi kukinta oli siitä huolimatta aika hyvä.
      Toivotaan Polish Spiritin olevan sitä.

      Poista