Translate

perjantai 6. toukokuuta 2022

Äitienpäiväruusuja

Kun pihan kurtturuusut poistettiin pihaantulotien viereisestä penkistä viime kesänä, piti alkaa miettimään mitä niiden tilalle istutettaisiin. Vaihtoehtoina kävivät  nimittäin muutkin kasvit, kuin ruusut, mutta niihin lopulta kuitenkin päädyttiin. Syksyllä kävin vielä penkkiä läpi lapion kanssa poistamalla kaikki mahdolliset kurtun juurenpätkät ja mieheni kaivoi sen jälkeen istutuskuopat valmiiksi hankittaville ruusuille.

Täysin selvää oli, että paikalle valikoituisi taudinkestäviä, jatkuvakukintaisia, sekä omajuurisia Easy Elegance - pensasruusuja. Huhtikuun lopulla kävimme Hankkijan Multasormessa katsastamassa löytyisikö sieltä mitään valitsemistamme ruusuista. No ei valitettavasti löytynyt. 

Mieheni olikin sitten yllätyksekseni tilannut ruusut Jyväskylän Viherlandiasta, jonne kevään ruusut olivat jo saapuneet. Eilen Matkahuolto toimitti ruusut sopivasti äitienpäiväksi. 

Tässä saamani ruusut eli....

                                                                      
 Super Hero


Mystic Fairy


My Girl


Grandma's Blessing


Head Over Heels


Tässä jo pari vuotta aiemmin hankkimaani  Easy Elegance ruusu Pinktopia.  



12 kommenttia:

  1. Kauniita äitienpäivä ruusuja.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti saat ruusut menestymään, meillä nuo ei oikein viihdy, taas katselin talven jäljiltä, että liekö on yhtään versoa elossa.

    VastaaPoista
  3. Jostakin syystä mieleeni tulee aina ruusujen yhteydessä mielikuva vaikeista kasvatettavista, vaikka olen lukenut useista lajikkeista, jotka kyllä menestyvät, eivätkä vaadi paljoa, olen jopa pari istuttanutkin mökille, täytyy varmaan vaan rohkeasti ryhtyä kokeilemaan ja koittaa valita oikeanlaisia lajikkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ruusut ovat kieltämättä oikukkaita. Saattavat menestyä monen monta vuotta ja sitten jostain syystä yllättäen menehtyvät ja jäävät keväällä nousematta.

      Poista
  4. Ruusut on niin kauniita, kun niitä on paljon ja osaa hoitaa niitä :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita, mutta välillä myös oikukkaita.

    VastaaPoista
  6. Ihana äitienpäiväyllätys! Kauniit lajikkeet on miehesi osannut valita. Melko myöhäiset äitienpäivätoivotukset ja aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut valittiin kyllä yhdessä jo talven aikana. Niille varattu paikka, ei ole mitenkään optimaalinen menestymisen kannalta, mutta katsotaan kuinka käy?
      Kiitos samoin.

      Poista