Translate

tiistai 17. toukokuuta 2022

Laattapolun ehostus

Etupihan havu-ja perennapenkin laattapolku vaati hieman ehostusta. Nostelin alkuun laatat ylös penkistä ja pesin ne painepesurilla puhtaiksi. Sitten siirsin polun reunoilla ja osin myös vuorimäntyjen alla olleet seulanpääkivet sekä vanhan suodatinkankaanpalan päällä olleen kivituhkan sivuun, ja haravoin vielä enimmät havujen alla olleet neulaset ja roskat pois. Seuraavaksi tasasin rautaharavalla polun pohjan tasaiseksi. Kivituhkan alla oli jo ennestään vuosikaudet todella hyvin kestänyt suodatinkangas. Leikkasin kuitenkin uuden ja sopivankokoisen palan varastossa  käyttämättä olleesta rikkaruohosuojakankaasta ja levitin sen noin polun puoleenväliin saakka ja asettelin seulanpääkivet takaisin polun reunoille.

 Rikkaruohosuojakangas on käyttöturvallinen, sillä se ei sisällä mitään kemiallisia aineita.

                        

Betonilaatat odottamassa painepesurilla pesua.


Pestyt laatat ladoin suoraan suojakankaan päälle ennen kivituhkan lisäystä. Vanha, polun alta kasaan kokoamani kivituhka, riitti vain polun alkupäähän ja loput jouduin väliaikaisesti korvaamaan seulotulla soralla.  

Polku olisi saanut kaartua mielestäni vielä hieman enemmän, mutta en lähtenyt sitä enää korjaamaan silmälle mukavammaksi.

11 kommenttia:

  1. Hyvä tuli, laatat ovat kuin uudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesivät kyllä niin sanotusti "kasvonsa puhtaiksi".

      Poista
  2. Tulipa puhtaat laatat ja näyttää todella hyvälle ja kutsuvalle polulle :)

    VastaaPoista
  3. Aherruksesi kannatti. Polku on jälleen siisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitää kivituhkaa lisätä jossain vaiheessa tuon soran tilalle.

      Poista
  4. Kannatti laattojen pesu, siisti käytävä on.

    VastaaPoista
  5. Reipas olet, kun jaksoit tuollaiseen ryhtyä. Minä tuskailen kunnostusta vailla olevan raparperilaattapolkuni kanssa. Yksi laatoista on kadonnut täysin maan sisään, kun maa on sillä kohtaa kohonnut. Osa polun ja kukkapenkin välissä olevista kivistä kaipaa myös esiin kaivamista. Lisäksi laattojen väliin istuttamani sammalleimut täytyy jakaa ja rikkaruohot kitkeä. Näistä kuvistasi inspiroituneena saatan jopa saada polun kunnostettua. Sinun polkusi näyttää nyt todella hyvältä.

    VastaaPoista