Translate

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Lunta riittää


Meillä lunta on vielä todella runsaasti. Etenkin puutarhan penkeissä, jonne olemme joutuneet kolaamaan talven aikana sataneita lumia.

On lunta toki melko paljon muuallakin pihalla sekä läheisillä pelloilla, jonne on päässyt jo pitkään hiihtämään perinteistä. Viime yönä lunta oli satanut taas reilun kymmenen senttiä ja aamiaisen jälkeen joutuikin taas kerran lähteä lumia kolaamaa.

Aurinko paistoi lähes koko eilisen päivän todella ihanasti. Uusi yöllä satanut puhtaanvalkoinen lumipeitä säteili kieltämättä hyvin kauniisti auringon paisteessa.

Vaikka pakkasta oli päivälläkin muutama aste, sulatti auringonpaiste kuitenkin terassin viimeiset, kolauksesta jälkeen jääneet lumenrippeet.


Kyllä näiden lumien sulamiseen aurinkoa ja tietenkin myös lämpöä tullaan tarvitsemaankin.    


              Muistakaahan suojata viimeistään nyt havukasveja auringolta.                                 


21 kommenttia:

  1. Samalta näyttää meilläkin ja tänäänkin ukko teki toista tuntia lumitöitä ulkona. Kaunista on ja aurinkoista, mutta kova on viima vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään täällä meillä oli keskipäivään saakka hieno aurinkoinen sää, mutta nyt on alkanut tuulemaan melkoisesti. Ennustettu lumimyräkkä varmaankin tulossa.

      Poista
  2. Kevättä kohti mennään vääjäämättä. ☀️☀️

    VastaaPoista
  3. Lunta riittää meilläkin, saa nähdä, missä vaiheessa tänä keväänä on maa paljas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumien sulaminen suotuisana ja aurinkoisena keväänä voi onneksi tapahtua lopulta nopeastikin. Toivotaan että näin kävisi nytkin.

      Poista
  4. Lunta on vielä täälläkin, toisaalta kasvit on silloin suojassa sen alla.

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat💙
    Talvikin osaa olla kaunista. Varsinkin kevättalvella ,kun aurinko lämmittää mieltä.
    Täälläkin lunta riittämiin, viime yönä satanut lisääkin.
    Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On hienoa, että meillä on eri vuodenajat.☀️

      Poista
  6. On teilläkin lunta, mitä auringon ja vesisateitten sulattoo! Onneks on vielä suojana lumi kasveille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä täällä myrskysi ja satoi vettä, joten lumet jo vajenivat. Nyt on sitten liukasta.

      Poista
  7. Hienot ovat nietokset vielä 😊 Niin meilläkin, nyt kun keli kääntyy ja tulee lämpimiä päiviä niin uumoilen lumen tosiaan vajuvan nopsaan 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan kuitenkin, että lunta jäisi vielä kasvien suojaksi ainakin kuun loppuun, sillä tuskin yöpakkaset ovat vielä lainkaan tässä.

      Poista
  8. Lunta vielä riittävän paljon ja havut on peitetty jo aikoja sitten . Hyvä minä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sinullakin havut on suojattu. Yksikin aurinkoinen päivä saattaa nimittäin saada etenkin edellisvuonna istutettuihin havuihin vioituksia.

      Poista
  9. Meilläkin lunta on vielä runsaasti. Kolatuissa kasoissa se on myös tiivistynyt, joten kasojen sulamista saa taas odotella. Viime yönä alkoi vesisade, jonka myötä hanget ovat vähän vajonneet.
    Kiitos muistutuksesta! Peittelin havut ja muut ikivihreät sunnuntaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin vesiade alkoi eilen illalla ja lumipenkat madaltuivat, mutta katsotaan mihin sää tästä jatkossa etenee.
      Taas kerran löysin kommenttisi roskapostiin ohjautuneena. Blogger sekoilee siis edelleen. Sain myös oman blogiluetteloni katoamaan kokonaan, kun lisäsin sinne uuden seurattavan. Melkoinen työ oli palauttaa seuraamani blogit takaisin.

      Poista
  10. Lunta riittää joo, mutta mikä auttaisi, kun sormet syyhyävät päästä multaan käsiksi?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vain kaivamaan siemenpussit esiin ja kylvämään. Sekin, kun hieman auttaa meitä multasormia.

      Poista